Verikokeessa

Heti aamutuimaan syömättä ja juomatta laboratorioon on mentävä jotta verikoe näyttäisi oikeita tuloksia.
Onneksi pissiä saa, muuten tekisi tiukkaa.

Siispä
nousee pyörän selkään seitsemältä, ajaa leipomon kautta, missä jo kaksi aikaista aikuista miestä nautiskelemassa aamukahviaan hienotsokerit suupielillään.

Tyhjä odotussali; ennen täysi tupa jo seitsemältä vuoronumeroista taistelemassa. Nyt on viimeinkin viisastuttu: varattu aika ennakkoon. Jotkut mummot eivät tykkää nykyisestä järjestelystä: jää rupatteluhetki pois, joskus päivän ainut. Työssäkäyvät tykkäävät: pääsee töihin aikaa tuhlaamatta, tai nojoo - eivät kaikki aivan.

Käsivarsi tähän, kyynärtaive esille ja töks!

-Tässä kaikki. Soitellaan tulos.

Höh! Siinäkö kaikki?

Tehokasta, tehokasta on työ ja touhu.

Ei älkääs luulkokaan että minä siellä, en en, minä silloin joskus kun sydän vielä sytkytti, eteiset värisivät omia aikojaan ennen ojankaivua sydämeen, katetriablaatiota.

Meistä terveempi sinne polki, siellä kävi - ilman aikojaan.

Rotisko pian revitty

 

Pois jouti

Eivätpä tainneet jättää purkajat Perhospuiston 'komistuksesta' jäljelle sitä saunaakaan.
Purkutyöt yli puolen välin, saunastakin harmaat kattotiilet kerätty parempaan talteen. Pala paikallista rakennushistoriaa sen myötä. Lienevät olleet vaikka paikallisen tiilitehtaan tuotantoa.

Mitäpä noista - tehdaskin maan tasalla maannut jo kymmenet vuodet.
Mitäpä tuota suremaan, ääntä pitämään: tiennevät mitä tekevät.

Kaiken kaikkiaan voi sanoa kuin mummo kuolemastaan: "Pois joutas."
Oivallisen työn purkajat projekteineen tekevät.

Syyskiireitä

Nykyajan probleemeja eli syysongelmia TV-ohjelmien kanssa.

Perjantai
3 ohjelmaa päällekkäin:

1. Suomi -Espanja MM-karsinta jalkapallissa
2. Brysselin Timanttiliigan loppuratkaisu, yu, Bolteineen Pitkämäkeineen
3. BB-talon touhut Andy MCCoy yms.

Lauantai

1. Ruotsi-Suomi yu-maaottelu
2. Vimpeli-Sotkamo pesismestaruus, ratkaisumatsit.

Sunnuntai

1. ks. lauantai + koris-EM Suomi-Venäjä.*

Melkoista ratsastamista ja trap-ammuntaa, jotta ajantasalla pysyi!

Viime yönä sitten sokerina huippu kun kaksi naista perkoi toisiaan ennen kuin tuomari 9. erässä keskeytti ottelun norjalaisen mestarin hyväksi. Vastustaja oli 19-vuotias  iloinen sirkkunen, tyttönen Dominikaanisesta tasavallasta, missä on kovan koulun käynyt katutappeluissa. Nyt moisesta pieksäytymisestä sai kuhmujen lisäksi rahaa.
Pron lähetys, saksalaisen Sauerland-tallin Boxing night, tuli Tanskasta: norjalainen ei voi omassa maassaan nyrkkeillä, koska ammattilainyrkkeily siellä on kielletty, vaikka maa on NATO-maa!

Että jo on aikoihin eletty, kun tämmöistä katson - opeaikoina ei olisi tullut kuuloonkaan; saarnan olisin pitänyt moisesta väkivallasta!

ps
su-ilta klo 20.15 - olipa hurja vääntö Susijengiltä!*

Katsekontakti / mielen pankkisalaisuus

Ei elämän aikana lankkulattiaan jää montakaan oksankohtaa törröttämään, tallasipa miten uutteraan tallasi huoneesta toiseen, ikkunasta toiseen ajatuksissaan maisemia katselemaan - mielen ja ympäristön.

Ei yhdestä kirjasta koskaan hioudu montakaan timanttia mieltä kutkuttamaan, vaikka monta satuttavaa kohtaa kohtaakin.
Lehtosen Joelin kirjeitä rakastetulleen, sille toisen miehen vaimolle, Sylvia Avellanille, perkailen.
Kaks on kohtaa kohonnut ylemmäksi muita:

• "Olen jälleen saanut elää muutamia sangen autuaita hetkiä näissä kauniissa kevätvalaistuksissa. Ja sehän on pääasia, että näkee kauneutta ja siitä nauttii." 
• "...minä en voi kärsiä toisten silmiä, tutussa paikassa, - en vaikka vieressäni olisi keisarinna. Se on sisääni tunkeutumista - ja enhän sinne laske ketään."

Kauneus on ruokaakin tärkeämpää! Yleensä. Ja melkein aina.
Ilon voi jakaa toisten kanssa, vaan esteettistä elämystä - eipä juuri. Sen verran täyttävä ja kokonaisvaltainen se tunne on, hajoaa vain jos siitä liiemmin kertoo ja selvittää: vähän kuin pitkäkestoinen juoksu - siitäkään ei analysoitavaksi ole, ei itsellekään, se vain on ehjä kokonaisuus, joka jälkeenpäin sen kuin vahvistuu.

Toinen Joelin lainaus hätkähdyttää, noin en ole sitä kokenut, mutta jospa se noin onkin!

Itse olen tuntenut sen juuri toisin päin: katsellessani toista silmiin tunkeudun toisen intiimiyteen, joka ei minulle kuulu, mihin minulla ei oikeutta minkäänlaista. Ei varsinkaan vähänkin vieraamman ihmisen omimpaan. Mielen pankkisalaisuuteen.
Pois sormet, pois katse!

pst
Kamalata:
pian esillä Haanpään vastaavanlaiset kirjeet: Pentille aika löytänyt toisen naisen ohi oman Ailin - Kiinan matkan satoa, matkanjohtajana Sylvi Kekkonen, muttei suinkaan Sylvi vaan Aune Laurikainen se Toinen Nainen.

Saksilla puukolla ... eipäs kun puukolla

Pentuna rallateltiin kaikenlaista levotonta kuten tätä saksilla puukolla eipäs kun puukolla-rallatusta ja pidettiin oravia, variksia elättinä, ryöstettiin linnunmunia, ammuttiin ilmakolla räksiä - ihan luonnollista toimintaa, joka nykyihmisen, sivistyneen muka!,  silmissä villiytyneen ihmisen meiningiltä vaikuttaa.
Nyt enää ihmisiä pistellään ja ammutaan kun luonnon kesyttäminen on mennä luiskahtanut luvanvaraiseksi. Syyriassa ja milloin missäkin rähäköidään; meniköhän se niin että koko ajan maailmassa on menossa puolensataa sotaa, jotka kuitataan lyhyesti ja ohimennen 'mitäs noista'.

Tuolla oikealla sivustalla huussikopin alla näkyy minunkin osani tässä railakkaassa menossa. Sitä osaa, panosta yhteiseen hyvään, olin taas eilen täyttämässä.

Syyte kuului näin:

TÖRKEÄ PAHOINPITELY Rikoslaki 21 luku 6 § 1 momentti 3-kohta

B oli tehnyt L:lle ruumiillista väkivaltaa lyömällä tätä kolme kertaa puukolla ja kerran harjalla vartaloon. Rintakehän alueelle tuli kaksi pistohaavaa ja vatsaan n. 20 cm:n pituinen viiltohaava, jotka ommeltu. Pahoinpitelyssä on käytetty teräasetta ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Tuomio kuului näin:

Vastaaja: 
vankeusrangaistus 1 v 2 kk + haittakorvauksia asianomistajalle 4000 €.

Karua on elämä, karua niin eläin- kuin ihmismaailmassa.
Ei auta kuin kestää ja ponnistella kohti parempaa.

Perhospuiston rottelo

Naapurin piiitkä ruma ulkorakennus, kolmen perheen tallit ja liiterit sisältävä, on viimeinkin purkupuolella. Miesporukka tuntuuu kuittailevan toisilleen kattotiilejä irrotellessaan.

Rakennuksen päässä kiinni sijaitsee, laudoituksen alla, hirsinen sauna, joka oli rahdattu paikalle ensimmäisenä ja jonka moninkertaiseksi jatkoksi lautarakennelma sittemmin pystytettiin. Hirsisauna on pala kylän rakennushistoriaa, se oli kuljetettu kivennostokempsulla kokonaisena seurojentalon kalliolta.

Itse kaksikerroksinen kookas päärakennus on purettu jo vuosikymmen sitten. Siinä 1950-luvulla ja vielä -60-luvulla toimi kylän keskus: apteekki, Säästöpankki, nimismiehen toimisto asukkaineen.
Hammaslääkärikin jossain vaiheessa ja kunnanvirastoja viimeisenä ennen kuin turhan hulppea tiilikolossi pystytettiin kylän toiselle laidalle, minne uusi kirkonkylän keskus sitten lopullisesti muodostuikin.
Alunperin rakennus oli ollut yksikerroksinen apteekki, jota Olli porukoineen sittemmin pidensi ja korotti kahteen kerrokseen.

Paljonpa hyviä ja huonoja tapahtumia naapurin ikkunasta näinkin: mitä milloinkin poliisipuolelta, apteekista ja pankista. Olkoot ne vielä kertomatta, jääkööt toiseen kertaan ja tarkempaan syyniin.

Mutta nyt häviää tuo hoitamaton rempottava rakennus silmistä; toivottavasti hirsinen sauna säilyy, vaikka sitten työkaluvarastona Perhospuiston hoitajille.

Koneet järeytyvät

Ks. Pihamaan mylläys 5

Pikku kauhuri teki tehtävänsä, kaivoi puolen metrin ojansa ja siirtyä raklatti sitten eteenpäin kohti uusia kaivantoja.
Nytpä sitten tulikin kunnon peli iltahämärissä. Jyrähteli. Möyrähteli. Tienvarressa uhkaavasti  rautakouraansa ilmoihin ojenteli, jyrsi pääojaa kaapelille, pihamaan ulkopuolella onneksi, tienreunaa seuraten.

Siinä murjalsi kivet ja kannot paikoiltaan, eteni kuin kone, hah!, kohti mäkeä ja rantaa.
Huiski tosiaan kuin, hullu, heinämies.

Kuusiaita heilahteli muttei kehno sentään nurinniskoin kaatanut, kun peli oikein ahmi ja nieli rutoa kauhaansa. Pihatienliittymä nousi rumpuineen päivineen taivaisiin pieninä palasina, mutta palasi sitten takaisin kun jalkamies oli kiskonut piuhaa paikoilleen.

On nämä kujeet nykyaikana! Tuo kone teki monen miehen työn ja se kuski siellä sisällä; vaan tarvittiinpa silti vielä jalkamieskin hienosäätöä tekemään käsivoimin.

Mieli tekee kiljaista ähäkutti!

Ja sitten tietysti, kun kuukausi kaksi kuluu, tarvitaan toinen mies tai nainen kytkemään piuhat seinään ja seinän läpi koneisiin.

Toivottavasti vähän hennommin ottein.

jatk.

myyräkuumevaara

 

Kytköksissä pian kaikkeen

Ks. Pihamaan mylläys 4

Onpas ruuhkaa tuloillaan, ei riitä että valopiuhaa ja vesi/viemärin kaivuuvalmistelussa. Nyt jo sähköyhtiö sanoo tulevansa etäluettavaa sähkömittaria asentamaan.

Hyvän huolen pitävät asukkaastaan.
Nämä tekniset asiat hallinnassa ja tutkinnassa. Vaan mitenkä on lääkintäpuolen kotikäyntien laita?
Eip oo näkynt ei kuulunt rokottajaa ei sydämenkuuntelijaa, hampaanpaikkaajaa - itse on paikoille hilauduttava!

Kai sitä ei sitten ole vielä tarpeeksi vanha. Siitähän kotihoidossa on kysymys.
Vielä ne tulevat.

jatk.
Koneet järeytyvät

Jäljelle jäi vain rakkokone

Ks. Pihamaan mylläys 3

Aamulla ukot tulivat töihin, kaivoivat laajakaistaojan valmiiksi ja siirsivät hassunnäköisen, mutta tehokkaan, rakkineensa naapurin pihaan sen pahempia jälkiä jättämättä.
Lapio vain jäi nojaamaan talon seinää vasten - kuin sininen unelma...

Piristävä esitys näinä suurina ja kauniimpina aikoina, jolloin mikään ei oo mittää jos ei ylitä mahtavaa!
Harvoin konetta voi sanoa sympaattiseksi, nyt voi: semmoinen koiran pennunhutale.

Mutta lapio, se lymyää tässä uhriaan odotellen, vähemmän empatiaa aiheuttavana - varsinainen rakkokone.

jatk.

Kytköksissä

Ensimmäinen kaivuri

Ks Pihamaan mylläys 2

Tämä revohko käynnistymässä.
Ensimmäinen vähän lapioa isompi peli ilmestyi talon nurkille kolistelemaan.

- Saapihan tuolla vähän enemmän kerralla kuin - lapiolla, naureskeltiin.

Ei mitään nauramista: kummasti jurskahteli kauha maahan, vaahteran ja koivun juuret saivat kyytiä. Sora mitä mainiointa kaivettavaa.

No tämä oli talon toisella puolella, sillä puolella minne ei viemäreitä eikä vesiä vedetä. Tämä on se valopiuhatietokonekaivanta.

Kello tuli pykäläänsä ja kone sai luvan jäädä kaivannon reunaan pyhiksi lepäilemään.
Onpahan tavanomaista erilaisempaa katseltavaa pyhänseutuna.



jatk.
Rakkokone

                     

Sontakaivo tyhjennetty

Ks. Pihamaan mylläys 1.

Pihansotkemisprojekti nytkähti sen verran käyntiin, että hirmuiseniso loka-auto peruutti pihapiiriin ja kuski kiskaisi letkun auton sivusta ja osoitti kärsän rautakannet nostettuaan imulle.
Kuutio sitä ihteään sinne oli vajaassa vuodessa tikistetty.

- 80 €. Kii-toos! kuittasi kuski ja lähti niine hyvineen matkaamaan kohti kaupunkia.

Että semmoinen vientituote maalta kaupunkiin.
Nyt sopii seuraavien miesten tulla, on vähän puhtaampi työmaa käyskennellä ja yhdistellä putkia toisiinsa kaivon uumenissa.

Näinköhän oli viimeinen kerta maksaa erikseen sakokaivon tyhjennyksestä?

Hirvittää aivan tuleva pihan reposteleminen.

http://www.youtube.com/watch?v=9ZzBVyIpTao

jatk. 

Ensimmäinen kaivuri

Ihmisten ilmoilla

Käväisin ihmistenilmoilla.
Joskus kutsuvat kokouksiin, tosi harvoin. Ikäni olen karttanut kokouksia, joissa oikeasti pykäliä merkitään ja virallisesti pyydetään puheenvuoroa: "Herra Puheenjohtaja tai Rva..."

Ei oikein kankea kieli käänny kankeuksiin: - Paskanko herroja tai rouvia ne ovat jne...

Ja sitten se hitaus ylipäätään, byrokratia ja entäpä täytäntöönpanon toteuttamiset. Venäjän pojilla se mahtaa touhua olla - jos täälläkin tämmöistä!

- Näin jos kotona hommat hoidettaisiin, puolison kanssa keskusteltaisiin, pykäliin pistettäisiin ja sitten vedottaisiin, jäisivät aidat leikkaamatta, talot maalaamatta, kaiteet uusimatta (jääneetkin), pihat mylläämättä ... turpa rullalla kummallakin.

Mutta kaipa noin kokousten on mentävä sujuakseen; menkööt kokouksiin sitten ne jotka järjestyksestä pitävät eivätkä pysty sormien välistä mitään näkemään.

Eiköhän tuo taas riittänyt vähäksi aikaa - ihmistenilmoilla olo.
Mie männä käppäsen tästä puutarhaan ...

Ihan pelottaa pihamaan puolesta

Kahdelta suunnalta työntymässä kaivajia, maanmyllääjiä sotkemaan kaunista asuinympäristöä, pihapiiriä. Toiset tulevat uusimaan viisikymmentä vuotta vanhaa vesijohto-/viemäriverkostoa, yhdistämään kunnan verkostoon. Toinen porukka työntää maahan modernia valopiuhaa, kytkee kaapelilla valtakunnan verkostoon.
Pian vesi, virtsa ja viisaus virtaavat vikkelään, sadan megan voimalla kaikki. [Paitsi keskimmäinen talon herralta. lat.huom]
Jo pätee!

Valmistelut ovat jo käynnissä: miehet mittailleet ja piirrelleet kuvioitaan nurmen pintaan, tarpeettomaksi käyvän sontakaivon tyhjentäjä tilattu - enää maankaivajia odotellaan parin viikon sisällä.

Ajatelkaas ja kuulkaas kuulkaas: Ei missään Mannerheimintiellä, vaan syrjäisessä pohjoiskarjalaisessa kirkonkylässä jossain hornantuutissa Venäjän rajan liepeillä kaikki tämä edistyneisyys.
Miks täältä muka pitäisi muuttaa pois vilkkaimmille markkinoille?!

jatk. sontankaivo jne.

storyn loppu täällä asti.

Aitoa luonnontuotetta

Pertti Kurikan nimipäivät.
On jotakin aitoa ja elämyksellistä tarjolla aina kun nämä patut, soulinveljet, ovat liikkeellä.

 

 http://www.joensuunparafest.org/ohjelma.php

 

http://www.city.fi/blogit/hikkaj/kestavatko+kehareiden+nupit/129203

Kyykkykakkelilla - keskellä päivää!

Nyt kun työpäivinä voi tallustella missä sattuu ja milloin hyvänsä voi nähdä ihmeitä.

Hampurilaista paperista uloskääriessäni osui kepukkapaikan ikkunasta silmiini kuvan mies. Miehenkuva näytti paketoivan omaa hampurilaistaan aivan vastaavanlaiseen pakettiin josta omaani irti päästelin - majoneesit ja kaikki mausteet lisukkeina!
Toisaalta ajattelin, että josko hän samalla näkönsä vääränpään silmästä tarkistuttaa ...

 

Ohiajavista viis - jos kohta ohiajajatkin viis! 

 



Vanja-eno Enossa

 

 

nuoren energian paloa katsoo mielellään

Ei näihin voi ikinä pettyä! Energiapaukkuihin. Näitä enemmän: Myrskyä ja Kolmea sisarta.

Tällä kertaa Tsehovin kertomus miehestä, Vanja-enosta, joka alle viisikymppisenä tuntee itsensä vanhukseksi ja elämänsä turhaan eletyksi: raataa nyt itsensä kuiviin maatöissä ja kantaa hedelmät lankopuolen nieluun!

Suomen taiteellinen metsäteatteri esittää Anton Tšehovin näytelmän: VANJA-ENO

20 katsojaa mahtuu kuhunkin esitykseen: näyttämönä kokonainen pihapiiri ja koko maailma. Silti meitä pääsee 'sisään' ainoastaan 20 valittua henkilöä tai hölmöä, miten sen nyt ottaa.

Siinä lähtökohta, jonka kirjoitin jo perjantaina 9.8. klo 9.15. Viimeinen esitys, ulkona siis, illalla klo 19.00 meteorolog-kerttujen ja -miinojen pelotellessa ukkosilla, sateilla ja salamoilla.

***********************************************************************************************

Nyt näytelmän jälkilöylyissä tämä, jonka kirjoitin lauantaina 10.8. klo 07.15. - Ei siellä mitään ukkosta ilmassa ollut, näyttämöllä sitä enemmän ukkosti ja salamoi!

Olihan esitys ja mikä elämys! Ehdottomasti Vuoden Tapaus, joka takuulla vavisuttaa mieltä ja miestä vielä loppuvuodestakin. Mikä ohjaus, Esa-Matti Smolander, mikä oman pihapiirin lavastus, Reima Hirvonen!

Tuommoista turkkamaista lopputulosta ei löysällä otteella tehdä: ruumis soittaa ja käy edellä mielen tiellä. Miellytti ja vihlaisi jo ohjaaja Smolanderin käsiohjelmakirjoituksen alku: " minä en ole vaarallinen  häpeän itseäni  minä haluan omistaa ja ostaa  " Ja ennen kaikkea se, että vielä joku nuori oikeasti haluaa asua maalla: "suomen taiteellinen metsäteatteri on vuonna 2013 perustettu teatteriseurue  se on syntynyt vastaliikkeenä kaikkien ihmisten kaupunkiin muuttamiselle"

**************************************************

Taas vaihtunut päivä, kirjoitan tätä nyt sunnuntaina varhain klo 5.20 - piti eilen lopettaa kun Moskovan MM-yu-kisat painoivat päälle: Yle aloitti lähetyksensä heti aamusta.

Yksi syy miksi kirjoitan näin hajanaisesti ja pitkällä aikavälillä on myös itse näytelmässä, sekin keskeytyi aina mitä kummallisiimmista syistä, varsinkin painija Astrov oli aikamoisen luonnollinen selittämään keskeyttämisen syitä; välillä aivan kolkutteli ikään kuin tuntui josko joku meistä katsojista olisi keskeytyksen aiheuttanut. Kyllä Vanja-enokin keskeytyksiin 'syyllistyi'.

Mutta te jotka ette mukana olleet, tiedoksi: Koko vaaramaisema oli näyttämönä ja esitysareenana 4 ha peltoa ja metsänreunaa, kaikki piharakennukset, etenkin sen katot aivan pelottavissa määrin. Täytyy pistää loppuun montakin valokuvaa jotta ymmärrätte tilan ja tilanteen. Peli oli muihin teattereihin verrattuna reilua: ainoastaan lopun heinäladossa tapahtuvaa pesukohtausta, kuolemaan lähtöä, ei ollut lupa kuvata, kai siksi kun näyttelijät yhtä lukuunottamatta olivat alasti. Tunnelma sisällä navetan päädyssä kynttilöiden valossa, kuoleman kynnyksellä, pääskysten lennellessä laipion korkeuksissa, oli tihkuva - monella tavalla. 

Jäi näytelmästä hyvä maku suuhun myös siksi että katsojille tarjottiin pullosta viinaryyppy, jos kelle kelpasi; otin niin ilkesi paremmin katsoa.

Elämässä, näytelmässä, oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, komiikkaa ja ennen kaikkea tragediaa tai siis kärsimystä, jota kaikki, Vanja-eno eniten, tunsivat. Vielä kuolleeksi julistettuna, viime henkäyksen antaneenakin, Vanja nousee kuolintilastaan houreilemaan ja siskon tytöllä on työ ja tuska raahata eno takaisin kuolleiden kirjoihin. Niin kovasti Vanja-eno katui ja häpesi elettyä elämäänsä että kuolleistakin vielä nousi. Paitsi että hän raatoi kaiken entisen lankonsa hyväksi, hän rakastui tämän vaimoon. On siis syytäkin hävetä ja katua.

Voimakas esitys koko sakilta, väkivahva.  Terho Aalto  Milla Hilke  Simo Kuusterä  Emma Mattila  Hannele Turunen  Matti Pajulahti  Jatkakaa! Teitähän jäi ikävä, tai niin joo -  Serebrjakovia, Marijaa, Astrovia, Sonjaa, Jelenaa Vanjaa.

 

**********

Tässä näitä kuvia.

Ai niin sitä ennen vielä yksi asia: atmosfääri oli ennen näytelmää jo hieno pihapiirissä; me katsojat istuimme aikamme ennen h-hetkeä kaikkine sadevarusteinemme huterilla tuoleilla ja punaisiin neniimme levisi takana olevasta saunasta savun tuoksu ja korviin kuului vastanläiske kun näyttelijät valmistautuivat illan esitykseen.

 

 

 

 

Töihin toiset

Vielä jaksan yhä kolmen vuoden jälkeen iloita, kun toiset töihin joutuvat menemään ja itse saan maata kuin keisari vuoteellani vaikka puolille päivin jos siltä tuntuu.
Harmi vaan kun ei raaski: jos nukkuu aamulla pitkään ei tiedä eläkkeellä olevansa - valuu hukkaan eläkepäivästä osa!

Jotenkin lieväsadistisesti nautin ulkomaillakin, kun rakennustyöt käynnistyvät aamupimeässä ja myllyt pyörähtävät käyntiin: itse lokoilee, toinen hikoilee.

Toisaalta kyllä empaattisesti mietin jotta aikansa kutakin, kukin vuorollaan, kunhan neljättäkymmentä työvuotta takana.

Syksy muutenkin kuulauttaa olemisen: mikä raikas ilma odottamassa näiden nautittavien helteiden jälkeen, ja sitten talvi, hanget ja hiihto. Hohtoa odotettavissa aina.
No joo, marraskuu, kuollutkuu, se pitäisi saada jotenkin plokattua.
TEURASTETTUA, peräti?

Lähti velipoika pois siskotytön kyydissä

Kolme viikkoa 'hoitelin' veljeä, joka lähti taas talvehtimaan Helssinkiin. Seittemänkymppiä syksyllä täyttyy. Ei nouse jalka enää ketterästi, jos ei muistikaan terävimmillään, lähi-/kaukomuistissa ei vikaa.
Yhdessä juostu maratonit poikineen, vaan ei enää kumpikaan; minä sentään vielä lyhyempiä pätkiä töytäilen kävelyn lomassa: illallakin kasi josta osa juosten.

Niin, lähti velipoika etelään talvenviettoon, ukkojen kanssa turisemaan, täysihoitoon, missä eivät ruoka eivätkä tabletit lopu.
Heilautimme kättä ja sanoimme että ensi kesänä samanmoinen pätkä.

- Jos jalka vielä liikkuu, käsi kapsaa, tuumaili veli.
- No mikä ettei!
- No mikäs se pahan tappais, sanoi ja häipyi vallantielle siskotytön kyydissä.

Voitte tykönänne arvata siskotytönkin iän. :)

Kiikunkaakun

Monta vuotta käyttämättömänä paikallaan ollut aitan takainen pihakeinu juolahti mieleen, josko sen tämän päivän ohjelmaan ottaisi ja raivaisi kiikulle tilaa heilahdella. Mukavahan siinä olisi vastakkain istua nakottaa oman vaimon kanssa ja turinoida nyt kun itikoistakaan ei enää riesaa.

Kovin oli maatunut mäntyjen keskelle, puiden juuret pullistuneet ja pöhöttyneet jalasten alle.
Järeämpiä aseita tarvittiin, kankea, sahaa ja kirvestä ennen kuin keinu taas kunnolla heilahteli.

Avarammallakin paikalla voisi se olla, vaan kun tukea tarvitsee eli poikkilautaa kiikun pystypuusta vierusmäntyyn, niin ei pääse kiikku soutamaan poikittain sinne tänne vaan uljaasti sinne minne pitääkin.

Kiikunkaakun oli että ennätti vielä pelastaa maansyönniltä senkin huvin.

Synttärit helteessä kaakuin

Suomi on kuin Välimeren maa tätä nykyä; nytkin ulkona 25 ja täysi aurinko.

Poikamiesviikko on takana yksin kaksin velipojan kanssa. Molemmat olemme hengissä, ja tuskin painokaan pahemmin pääsi putoamaan, vaikka toisella kyllä suurikin vara olisi.

On se vaan soma että on valinnut naimisissa olemisen olomuodoksi: nytkin nautimme omatekemää synttärikaakkua aimo annokset ja mukava kun välillä joku toinenkin vuosia täyttää.

Toisaalla kirjoittelin k a kusta ja k aa kusta. Minusta siihen kuuluu kaksi aata, silloin se on möyheämpi ja parempi, vaikka miten vastoin suomenkieleilijöitä olisikin. Kakku kuuluu linnaan. Kaakku kotiin.
Mutta olenhan haltiastakin toista mieltä kuin nämä ohjeenjakajat, muka haltija - pyh!

Ja tuli kuudes päivä

Viimeinen päivä yksinoloa velipojan kanssa kaksin. Semenyankin nähnyt rakas V saapuu illalla kotiin.
Ei. Ei tiskivuorien eteen eikä mihinkään sekasotkuun, vaan siistiin huusholliin, jossa pihamaakin vimpan päälle; kolmelta kantilta piha rajoittavat aidatkin tiptopissa leikkuu-urakan jäljiltä
Mikäpä ei ole tullessa!
Pääsemme viimeistelemään talonmaalausta ensi viikolla yhdessä. Yhdessä. Nam.

Kahtena päivänä söimme marjapuuron loppua, kolmatena uusia perunoita voin ja lenkkimakkaran kera, neljäntenä riisipuuroa, viidentenä uusia perunoita voin ja lenkkimakkaran kera. Tätä päivää ei vielä tiedä. Kaurapuuro on suunnitelmissa.
Eikä ruokalista noin yksipuolinen ole: oma maa tarjoaa perunan lisukkeiksi leivän päälle tilliä, persiljaa ja salaattia sekä kaupasta, vaimon ennen lähtöä kantamaa, avomaankurkkua ja tomaatinpalleroita.
Päälle ne pakolliset aamupillerit: meikä 2, vp 7.

Kyllä noilla sapuskoilla passaa olla ja pullistella.
Vaan on aika liiat kehut lopettaa ja mölynsä mahassa pitää, ennen kuin ilmoille suusta pääsee YEAH!

Jos pysyis pukilla - Semenya nähty

Päiväsuunnitelma eli orjakontrahti pitkästä aikaa.

Kun ulos astuu yleensä ei tiedä mitä tuleman pitää. Kiekailet siinä pihamaalla. Yhtäkkiä huomaat milloin kastelukannun, milloin viikatteen, milloin kassaran, kirveen, moottorisahan, ruuvimeisselin tarttuneen käteesi ja teet sitä mitä kulloisellakin välineellä tehtävä on.

Jos jäsenet, lihakset, luut kunnossa ovat, silloin et mitään hyödyllistä tee, vaan odotat illempaa hetkeä jolloin jo sopii solmia lenkkarit jalkaa ja taitella matkaa sinne tänne kävellen, juosten, pyöräillen. Illempaapa niin: jotta saunan passaa jo lämmittää, sillä kuka se nyt kesällä keskellä päivää kylpee - paitsi sydäntalvella suksiretkien jälkeen.

Tänä aamuna, poikkeuksellisesti ja piruuttani, teen selvän suunnitelman ja orjuutan itseni: ennen puolta päivää orapihlaja-aitojen loppuleikkaukset aitan takaa ja saunan edestä. Pääaitahan on jo valmis. Iltapäivällä. jos sade ei yllätä, olkoon vuorossa kuusiaidan loppupää.

Ja jokohan sen jälkeen on aika hyvästellä niin rakas pukki, eli tuo teline nelikymmenvuotinen?

Viimeistä tehtävää sopii vahvasti eppäillä.

(toivotaan hyvää työpäivää - palataan illalla 'pukille')

klo 21.45
no siihen suuntaan, siihen suuntaan, tosin kuusiaita ensin loppuun ja se veikin, kun piti könytä sen päällä ja sillä leveyttä kolmatta metriä, niin paljon että orapihlaja-aidan lopetus siirtyi huomiseen.
V soitteli ja sanoi että Caster Semenya on samassa paikassa harjoittelemassa, liekö Moskovaan jo menossa?

Tammen oksilla

     Tammi tietäjän on puu, tammen alla viisastuu.

 

Tietää kaunis lasten runo. Miten lie päällä?
Äsken nimittäin könysin ylhäällä katkomassa tammen oksia, jotka virpovat talon kattoa ja seiniä tuulella.
Itse tammi on poikanen vielä, vähän päälle 60 v, siis ikäiseni. Vasta parina kolmena kesänä on kypsynyt terhoja tekemään, minä jo sentään aikaisemmin. Pituutta sillä on huomattavasti kaksikerroksisen talon yli - mihin yltääkin kunhan ne tuhat vuotta täyteen tulevat!

- Jo kipusit korkeuksiin? naurahti naapuri vatunkeruunsa ohessa kun homma oli hoidettu ja oksat raahattu lepikkoon. - Heti kun vaimon silmä vältti.

- Sepä tässä kesäleskeydessä ainut hyvä puoli onkin, kun saa mielihalujensa mukaan kiivetä korkeuksiin. Mikä apinan vietti lie jäänyt sisimpään. Vaan hyvin kotonen olo siellä korkeuksissa on.

Elmokinhan viihtyi puiden latvoissa. Mikä etten minäkin, urheilumiehenä!

Toinen tai siis oikeastaan jo kolmas päivä tätä yksin oloa kaksin velipojan kanssa. Tänään söimme uusia perunoita omasta maasta. Ettäs sulivat voin kanssa suihin eilisen toissapäiväisen marjapuuron jälkeen.

Toinen iltapuhde vajaalla

Päivä kuluu eikä juuri huomaakaan että joku puuttuu.
Vaan auta armias kun tulee ilta ja yöpuulle meno, niin johan puolet puuttuu.
Jätän ikkunan auki yöksi, kuuntelen koiran haukuntaa. Louskuttaa sen verran kaukana ettei ärsytä. Jokunen auto hurahtelee alatiellä, niistäkään ei riesaa.
Tietääpähän että joku elää jossakin.

Raikas viilenevä yö.
Toinen yö vajaana. Kissa, Lempi Makkonen, jäi nukkumaan verannon parhaimpaan tuoliin. Lempillä lonkka tai toinen jalka vaivannut viikonkaksi. Itse kutakuinkin kuosissani.

Käteen pari Joel Lehtosen kirjettä Siirilleen Pariisista, niin eiköhän se jo viskaa uneen.

Öitä!

pst
muuten maanantaisin ykkösen Kukkaron herraksi on hyvä ohjelma edelleen, ja Nuppu on hyvä nimi.

Melkein yksin

Yhdenäkin sitä huomaa olevansa yksin. Tilapäisesti, vaan kuitenkin.

Parempi meistä on lähtenyt viikoksi kuntolomalle ja minä jäänyt. Isosta Minästä varmaan kehittyy, nimenomaan kehittyy, pieni minä kun jo päivän jälkeen siltä tuntuu, ettei tässä sittenkään kaikkivoipa ole.

Veti haudoille kasteluhommiin heti keihäskisan jälkeen, jonka muuten Pitkämäki voitti kasivitosellaan kylkileikkauksen jälkeen kesken sairasloman.
Sen verran kuuma sunnuntaipäivä ja koko viikonloppu on ollut, että kukat kaipaavat vettä.

Siellä niitä kivä katsellessa, kauniita kukkia kastellessa, tapasi monta hiljaista tuttua kiveen kaiverrettuina. Ihmetys oli suuri ja hämmästys: - Noinko monta vuotta tuonkin kuolemasta jo on, ja tuon ja tuon...

Ei kukaan yläpuolella toistansa siellä enää, vaikka täällä joku aina yrittää päätänsä toisten ylle kohottaa - kuka rahan voimalla, kuka älyn, kuka laulun, kuka jos minkälaisen taiteen, urheilun, osaamisen.

Noin ovat miettineet muutkin ja kukin vuorollaan, ja se jos mikä hyvää tekevää lannoitetta sielulle on: yhtä arvokkaita me kaikki - lopulta. Tasapääjuoksu.

Vaan siis vaimo on poissa vain viikon ja minä jo tuommoisia höpisen, ensimmäisenä iltana!

Eikä tässä toki ypöyksin olla: on veli vierailulla viikkomoissa ja kissa verannalla.

Tervaamassa

 



Ihanainen lauantainen iltapäivä; aurinko paistelee; tuulahtelee; oviverhosuikaleet kahahtelevat; kaivolta kantautuu sohvalle pumpun ääni; tuoksahtaa savu.
Sauna lämpiää.
Pikkuisen etuajassa kylpyvalmisteluissa ollaan, vaan kun Kalevan kisat painavat päälle.

Eilisessä Keskisalon Jukan juoksussa oli mukana entisaikojen tuulahdus: Viren ja Vasala Münchenissä, siinä nuo pyörivät yhä silloin tällöin omassa päässä. Silloin oli myöhäisilta, lämmin. Huvilalta aivan sitä tehden tulivat naiset katsomaan, Hipe ja Arja, vaikkeivät urheilusta juuri välittäneetkään.

Nyt Vaasassa Keskisalo keskeytti eläkeläispäivänsä juoksemisesta ja poimi esteissä omansa, ei muilla tossun sijaa.
Veli jo iloitsee, että on löytynyt uusi resepti menestykseen: juoksijat vuodeksi katsomon puolelle ja huilaamaan - johan juoksu kulkee!

Tervanjuontia muille puurtajille tuntuu matkanteko olevan.

Meillekin. Niinpä juomisen sijasta vedimme mäntytervaa veivikaivonkehikkoon. Ai että miten komiaa tuli, syötävän, nuoltavan komiaa.
Ja se tuoksu!

 

 

 

Aidanleikkuuta pelin välissä

Ettei yksitoikkoiseksi kävisi ja työleiriltä tuntuisi, on hyvä vaihtaa välillä hommia. Yhtenä päivänä orapihlaja-aitaa tasaisemmaksi, toisena kuusiaidan korkeuksista latvoja lyhyemmiksi.
Ja alla tietenkin nuo telineenrottelot.

Jännitys kaksinkertainen: pistääkö piikki vai putoaako telineiltä. Nyt ei sentään näissä korkeuksissa keikuta enää henkensä kaupalla.

Mukava tässä on puuhastella luonnon keskellä kesässä.
Lokoista on oloinen elo.
Eikä tarvitse maailmalle päätänsä pistää. Kylillä pilkistellä.

CCCP - Venäjän rajalla piipahdus

Tahtoo vielä tuo Neuvostoliitto kummitella, sotkeutua Venäjään ja siis toisinpäin, markat sentään ovat jo euroja, mutta ruplat pysyvät ruplina.
Aina pikkuinen sydämen sytkäys ja selkäpiin raapaisu käy kun taulussa lukee RAJAVYÖHYKE ja jo aikaisemmin kun sinisessä taulussa Tohmajärven yllä SORTAVALA.

 

 

Vaikka peräti tuttuja ovat paikat ja käynnit toisella puolella rajaa: parikymmentä vuotta sitten, kun raja aukeni ja omin voimin pääsi kylättelemään Laatokan reunoja, niin ihmetyttihän se miten erilaista kylissä oli.
Lehmien vapaa kulku kylän raitilla oli jotenkin koomista, varsinkin ne liukumiinat.

Vaan vielä jää viisumista kiinni käväisy isommalla puolella bensan/dieselinhaun yhteydessä; toinen jää rajalle odottamaan kun toinen käväisee puolihintapolttoaineet muutaman sadan metrin päästä. Tai käväisee ja käväisee: joskus kuluu tunti joskus viisi.

Siksi on viisainta jäädä suosiolla jo rajabaariin istuksimaan, ettei tuuli ja tuiverrus kampausta sekoittaisi tai pakkanen pelottelisi.

Venäläinen nainen näkyy tämänkin puoleista baaria pitävän, ruokaa ja virvokkeita, kauppa samassa. Bensatankeilla ei tällä puolella kahden tunnin istumisen aikana käy kukaan; no - kukapa niin tyhmä!

Istumme ja odotamme: parissa tunnissa tällä kertaa on tankki sekä sallittu kympinkanisteri täytetty, rajamuodollisuudet hoidettu.

Viisi litraa kuluu polttoainetta hakureissulla eli 5 x 80 senttiä = 4 €.
Eli karkeasti laskien Suomen satasen tankkauksen sijasta puolet maksaa Venäjän dieselin tankkaus.

Säästyneellä viiskymppisellä voi vaikka lotota tai ...

Kävi myrsky ja mylväys

kun traktori laivalla seilasi

.

http://hikkaj.blogspot.fi/2013/07/kavi-myrsky-ja-mylvays.html

Siinä taas nuori voima jylläsi. Vähän kuin siellä Niittylahdessa keväällä kerran.

Vaikka tutut eesistuvat naiset naurahtelivatkin väliajalla ettei juuri paljon ymmärtäneensä niin eivät kuitenkaan pois malttaneet kamuta, koska roolisuoritukset olivat sen verran timmejä ja sopivasti ylivetäistyjä kaikkine kotkotuksineen ja kommervenkkeineen. Vedessä pulikoinnit, yleisön seassa penkkien väleissä konttaamiset sun muut aktiviteetit. Ja ihanin härveli oli se joutsen ja joutsenen sisus, se nainen taisi osansa - siitä vielä kuullaan.

Tuliko nyt tarpeeksi korkeatasoinen teatterikritiikkialku? Semmoinen niin kuin musiikissa on tapana kun kriitikko parastaan panee ja musiikiton lukija lumoutuu kritiikinkieleen niin että ihanasti puistattaa, termistön sisällöstä välittämättä ja viis, siitä mitään ymmärtämättä, siis jotain tämmöistä:

'Ankean illuusiottomuuden sijasta kontrapunkti lauloi ja arat soinnit hellittelivät. Syvä tragiikka ei siitä laimentunut. Paniikkinousut olivat mahtavia, ja katastrofien jälkeinen musiikki soi järkyttyneenä ja lamaantuneena.' HS 21.4.2013 / Jukka Aropuro

 'Batiašvili keri auki ohutta, väräjävää melodialankaa, joka scherzossa vaihtui vikkeläksi hyppelehtimiseksi ja tuhdiksi rouhinnaksi.' HS 4.6.2013

Stop! Stop! Stop!

Ja jalat maahan:

Ämeriäkkylässäpä on mahtava - äsh! ja anteeksi urheilutermi - satama ja pull... No eikös jo ala talttua kirjoitus asemiinsa ...

 Siis nyt tämä varsinaisesti alkakoon

- tästä:

Koko Suomen Vuoden vierassatamaksi valitun Paksuniemen Satamakahvilan liepeillä oli viime viikolla säpinää kun Suuri vesikiertue rantautui poukamaan keräten paikalle monenlaista toimintaa: Sallisen Jarin myymään luomutuotantoa, Selänteen sienen siitaketuotantoa esittämään, Sydänpiirin puristuttamaan sormivoimia, pärekattotalkookutsukin oli käynyt, paikalla palokuntaa ambulanssia, Marjatta, Anu piirakka-, leivonnaiskaupalla jne.

Vaan me tietysti paikalla hienosti Shakespearen tähden ja Shakespearen Myrskyä esittävän Traktorin tähden. Just sen mistä tuolla alussa oli puhetta.

Shakespearen kokoillan näytelmä ”Myrsky” nähdään monitaitoisen joukon uudelleen sovittamana visuaalisena tulkintana vedessä ja veden äärellä.

Aluksi tankkasin tuota esitteen kohtaa: monitasoisen, monitasoisen joukon -  että onpas onpas jengillä itsekritiikki kohdillaan!

Olivat ne kaikki taitavia ja antautuneita osaansa, vaan kyllä ylitse muiden kohosi lauravoutilaismainen Katriina Hassinen Arielina ja Gonzalona. Puhtia oli myös Teemu Heikkisen Stefanossa ja Sebastianissa, eikä menoa ja meininkiä muiltakaan esittäjiltä puuttunut.

Itse teksti tietenkin oli vaikeasti tuosta noin vain nieltäväksi, koska kieli oli sulokieltä ja aiheena aatelit ja magian ja henkien asuttama saari jonne joukko haaksirikkoutuu. Vierasta meille kaukaisille karjalaisille. 

Vaan inhimillinen ihminen se on aatelinenkin kaikkine hupsutuksineen, noista maagisista olennoista ei sen sijaan takeita ole.

Tunnelma ja vipinä siinä traktorimenossa tärkeintä oli ja laulanta oli letkeyttävää. Tekemisen meininki oli käsin kosketeltavaa, eikä mitään yleisöä halveksivaa hällä väliä.

Pirteä esitys, sanoisi amatööriarvostelija.

http://hikkaj.blogspot.fi/2013/07/hitaasti-maalausurkko-edistyy.html

Joutavanpäiväinen päivä

Tänään on. Harmaa sadetta vailla oleva päivä, joutava tuhlattavaksi vaikka kaupunkireissuun. Maalaukset jääkööt huomiseen, jolle sääkertut ovat jo povanneet lämpenevää ja keskiviikolle jopa hellettä.
Povanneet.
Niinpä, ehkä sana parempi kuin herraskaisempi ennustus. Säänpovaaja eli meteorologi.

Mustilaisakkahan se mieleen tulee, lähempänä totuutta monestikin.

Vaan nyt hurhur sinne kaupuntiin!

Silmänsä pessyt

Katolta, harjalta pois roikkumasta.
Vaarallisimmat paikat talonseinämaalausurakasta selvitetty; nyt jos putoaa niin putoaa vähemmin vaurioin. Ikivanhat pukit ja maalaustelineet voivat vielä tepposensa tehdä, mutta tikkaat eivät enää: ne taitetaan pienimmilleen. Vaan pois ei vielä viedä, sillä jos paikkailtavaa silmiin osuu niin ovathan siinä valmiina.

Jäljellä siis enää keltaisen ja valkoisen vetelyt, verannan seinää ja kaiteiden kierittämistä - sipistelyä. Viikon päivät kun sutii niin jo vot!

Sitten on silmänsä talo pessyt.

Hitaasti maalausurkko edistyy

Pitää välillä muistaa hengenravintoakin haukata etteivät jalat aivan taivaita tavoittelisi.

Pistäytyi kyläsatamassa eilen Traktori, ryhmä nuoria näyttelijöitä esittämässä Shakespearen Myrskyä, sitä jossa haaksirikkoutunut aatelisväki palvelijoineen ajautuu autiolle saarelle, missä magia vallitsee.

Melkomoinen temmellys ja uinnin pulikointi siinä kävikin ennen kuin asiat taas saatiin reilaansa. Herkullinen hetki ja iltapäiväpala istua satamapenkille ja katsoa ihmisenergiaa.
Hyviä roolisuorituksia, kerrassaan; erityisesti jäi mieleen lauravoutilaismainen Katarina Hassinen - mikä joutsen!

Siitä sitten jaksoi taas itse nousta ja kiivetä yläilmoihin ja saada parvekkeen katolle ulottuva toinen sivuseinä valmiiksi.
Toisen jos tänään saisi, ja saakin, jos ei uhkaava sadepilvi sotke sudittelua.

 

http://hikkaj.blogspot.fi/2013/07/kavi-myrsky-ja-mylvays.html

Katolle pitäisi siirtyä

Seinä valmis, kattoparvekkeen seinät maaluuvuorossa.
Jäävätköhän seuraavaan viikkoon, lupaa näet sadekautta nämä säätieteilijät. Ja koleaa.

Tältä päivältä jäi siirtyminen; telineet silti tarpeen orapihlaja-aidan leikkuussa ja vaahterakaarien typistämisessä.

Ruoholeikkuri temppuili, sillä bensatankki irtoili muttereistaan. Kerrankin löytyi väline, jolla korjata: vaihtopää ruuvimeisseli. Ei sinne koloon muuten olisi yltänyt sorhaamaan.

Sateen alta tuli kottikärrättyä puuta pinosta liiteriin. Ja aluspuita sähkösahalla katkottua polttopuiksi. Eivät aluspuut kuiva ollenkaan, pihlaja jopa lehteä tellää!

Ei täällä jouten olla.
m.o.t.

Nunnalan ja munkkilan jälkeen seinälle

Olikin eilen antoisa päivä: Lintula, Valamo ja Karvion kesäteatteri, jossa Isän varjo toista kesää. Kertomus Valamon siirtymisestä uuteen paikkaan, Heinäveden Papinniemeen sodan jaloista sekä äidittömästä Orvosta, jonka isä kaatuu sodassa ja joka aluksi jää mummon hoteisiin.

Katsomossa istui kaksi ihka oikeata munkkia meidän parin-kolmensadan tavallisen lisäksi.

Lintulassa on rauhallista, Valamossa tapahtumaa yllinkyllin, eilenkin Konevitsa-kvartetti.
Lintulaan mennessä huvitti kun joku oli perustanut ronttoparkin tai vastaavan rysän tienvarteen kahviloineen kaikkineen, aivan siihen läheisyyteen.

Seinä alkaa olla valmis iltaan mennessä, sitten katolle ja verannalle - ei maalaaminen tähän lopu.
Aurinko räköttää selkään, ajatukset poukkoilevat eiliseen.

Maisterinpaperit

Ritva soitti ja pyyteli päiväkahveille tuohon naapuriin.

- Ja juhlatko on?

- Ihan vaan pienet. Poika sai ne maisterinpaperit.

Niin pienet juhlat ettei pukeutua tarvitse, lisäsi Ritva.

No kyllä me jonkinlaiset kuitenkin päällemme vetäisimme, kun astuimme juhlaan, taloon joka vuosikausia on asumattomana seisonut tuossa männiköllä yläpuolellamme ja joka nyt on ensihätään kunnostettu kesäkelpoiseksi. Kolmetsadat neliöt. Kyllä siinä urkkoa riittää. Ja jos valmista alkaa syntyä niin toiset kolmesataa neliötä tyhjää tilaa odottaa ullakolla, jossa leikimme jos mitäkin leikkiä silloin kun Heikin isä oli talossa kauppiaana.

Niinpä, kauppatalonahan tämä pitkään on palvellut, kunnes kylä siirtyi kirkon taakse toiselle reunalle ja talo jäi vuokra-asukkaiden jälkeen oman onnensa varaan.

Suvulla säilyi kuitenkin ja nyt pikkuserkku-sisaruspari on siitä ottanut selätysotteen ja eläkeasunnoksi projektoivat.

KTM. Kauppatieteiden maisteri vanhassa kauppatalossa.
Sointuu kokonaisuuteen. Ja kun valmistujakin jo kunnon miehen iässä eli viidenkympin paremmalla puolella niin mikä ettei!

Rehdit onnittelut ja kakkukahvit päälle.

Elämä on tukevasti urallaan.

Monta vinkkeliä maalattavana

Yhä siintelee silmissä oopperaväki Olavinlinnassa jos talon seinänmaaluun lämpö ja kirkkaus.

Talon väriksi jää entinen, mikä helpottaa huomattavasti talonmaalausurakkaa sekä se ennen kaikkea ettei räystäslautojen alusia tarvitse uudelleenmaalata. Ja tietysti etttei kahteen seinään kosketa ollenkaan. Väri on hailakka ruskeanharmaa, vaalea, vähän kuin pohjaväri. Eipähän työnny liikaa kaunista luontoa rumentamaan.

Vetelisihän sitä pelkkää suoraa seinää, mutta kun kaikesta huolimatta näitä kulmia, akkunoita ja monenlaista laudanpäätä on hidastamassa hommaa.

Joka tapauksessa alaspäin tulla rytistellään: päätykolmio jo sivelty toisenkin kerran ja  sen sisältämät valkoiset ikkunavuorilaudat, ruskeat ikkunapokat sekä valkoinen harjalle ulottuva räystäslauta, ylin kaikista niin että kurottaa piti, valkoiset kulmalaudat ...
Onhan noita.

Alaosa jäänee maanantaille, tosin se enimmäkseen sitä suoraa paneelia, koska ikkunat maalaa se siihen suostunut.

Jää sinne uudelle viikolle myös verantaa ja vinttiuloketta toiselta sivulta,  niin että katolle on kavuttava raaputtamaan ja maalaamaan. Keltaiseksi tulee veranta ja sepä tässä alkaa jo jännittääkin kun kartanonkeltaista ei löytynyt, tai löytyi kolmenlaista, joihin yhteenkään ei aitokeltaista olisi tullut, ja kauppias sekoitti kolmosen liikennemerkkikeltaista; mahtaa olla liian kirkasta ja joudutaan omiin sekoitushommiin. Saas nähdä.

Mutta se on sitten uuden viikon asia.
Tänään korkeintaan vetelen ruskeaa vaakaviivaa vinttikolmion alalaitaan valkoisen laudan alle.
Pisimmät tikapuut on joka tapauksessa taitettu toistaiseksi pois pelistä. Selvitään lyhemmillä tikkailla ja kahdella pukilla, joista toinen palvelee viimeistä palveluaan: sen aika on pian tullut - täyttynyt.

 

 

Ensimmäinen maalikerta ennen ensimmäistä oopperaa

Keskiviikkona alkoi sade ripottelunsa puolilta päivin, pitkästä aikaa.
Häthätää sain loppulaudat seinästä maalatuksi.

Torstai, eilinen, oli aurinkoinen, mutta maalausurakka 'kusi', rumasti sanottuna, koska piti kiskoa paremmat päälle ja lähteä oopperaan.
Oopperaan Olavinlinnaan!
Savonlinnaan heti aamutuimaan, kenraali kuningas Macbethista oli edessä oleva - ensimmäinen ooppera iänkuun päivänä. Heti kärkeen kolme tuntia - ei vähemmän!

- Hyi saatana! tokaisi keihäänheittäjä Räty aikoinaan sanatestissä ooppera-sanan kohdalla.

Oma kantani ei ole ollut ollenkaan noin jyrkkä, on vain jäänyt.

Suorastaan lumoava oli naisen laulanta, sen Macbeth-kuninkaan kieron vallanhimoisen vaimon: miten osaakin joku noita korkeita ääniä päästellä muotoillen; siinä muut laulajat kuninkaineen kaikkineen kalpenivat kun tämä lady veteli!
Tappoi onneksi itsensä aiheutettuaan niin paljon pahaa kanssaeläjille. Hänhän se oli syyllinen myös siihen että Macbeth-aviomies oli surmannut vallassa olevan kuninkaan, ja heistä tuli Skotlannin kuningaspari.

Bravo! Bravo! Bravo!

Semmoista huvia välillä - ja nyt taas seinälle toista varvia vetelemään.

Seinälle

Metallitikkaat on kevyt keksintö, oiva.
Edellisessä maalauksessa lainasimme kunnan hirrrrmuisen isoja ja traktorilla kuljetettavia puutikastelineitä, joissa oli ylälava eli työskentelytasanne seinään nojaamassa.
Käteviä nekin olivat mutta turhan jykeviä seinälle nostettavia.

Nykyisin olisi saatavilla hissinostureita vaan niissäkin oma hommansa hakea ja sijoitella seinän viereen kasvien sekaan. Vuorokausivuokrakin jossain viidenkympin kieppeillä.

Näillä on hyvä, kunhan vain pystyssä pysyvät; maalipöntönkin voi sijoittaa harjanvarsitappiin, jonka voi työntää onttojen astuinputkien läpi.

Siitä se sitten lähti liikkeelle eilen.
Eka kertaan maalaus olisi eilen ollut tehty, mutta:  alaosasta jäi vähän vajaaksi kun piti lähteä Tulitikkuja lainaamaan.

Iltapuhde hurahtikin lainareissulla, sentään emme niin kauan matkalla viipyneet kuin Ihalainen ja Vatanen. Hyvissä ajoin ennen yhtätoista olimme jo takaisin, Mats vaimoineen rantaan ja me himaamme.
Valoisuuden ja lämmön puolesta olisi nähnyt vielä sutiakin - lienee näitä päiväsaikojakin vielä jäljellä.

Tänään lupailee puolilta päivin sadetta, joten on aika lähteä viimeistelemään ekakertamaalaus.

Maalaustarpeet ostettu

Tästä pitäjästä ei saa alkoholia, ei vaatteita, ei kenkiä, mutta tästä pitäjästä saa kaikki rautakauppatuotteet kaikkine kodinkoneineen ja tykötarpeineen, eli tuoretta ruisleipää sekä piirakoita paistaa Anu päivittäin rautakaupan toisessa päässä.
Meillä sivukylällä on siis rautainen kauppa!
Sieltä lähtee. Nytkin Anu pisti kainaloon suoraan uunista otetun ruisleivän, joka todella on ruisleipä eikä mikään vehnänseos.

Maalikonekin hytkyy puodiaa innoissaan ja sekoittaa tuossa tuokiossa toiveesi mukaiset värit.

250 euroa kului kolmenlaiseen maaliin ja monenlaisiin pensseleihin - varsinainen pensselisetä nyt täällä!

Tänään täytyy vielä tehdä loppuharjaus-, hankaus ja -hively. Entistä maalia irtoaa aina kun rapsuttaa; sen kanssa on vähän kuin matontamppaamisen: aina lähtee.
Sitten naulanpäihin ferrexiä.
Huomenna viimein talomaalipurkki käteen ja tikkaille!

Ikkunapuitteiden maalaaminen on hidasta: jos saisi tuon Paremman siihen hommaan, se kun on muutenkin näppärämpi.
Käynpäs ihan varta vasten kysäisemässä ...

Suostui. :)

Täällä ollaan korkeuksissa!

Pyhänseuduksi pistetään tikapuut syrjään ja pidetään siestaa.

Vielä rautaharjaus ennen maalinostoonmenemistä maanantaina ja sitten sivelemään!



Aika ylhäällä ollaan!

Tikapuut huojuvat jo.
Alumiinitikkaiden ääriasento viritetty ja ylletty yläkerran ikkunan yläreunantasolle raaputtelemaan. Vielä jäi harjan ja ikkunan välinen laudoitus raaputtamatta, sen vuoro on tänään, kunhan hitusen pitemmät lainatikkaat saa viritetyksi.

Yläilmat eivät pelota tippaakaan, päinvastoin siellä on kuin kotonaan: sitä apinan alkuverta miehessä.
Vaikka ikinähän ei tiedä kuinka äijän käy, so. pieni harha-askel, lipsaus, nykäisy tms. niin selvän teki. Elämä on niin pienestä kiinni - ja joka hetki!

Mutta jos tuossa puoliltapäivin pääsisi korkeuksiin, kunhan aitta ensin sii-sii-siivotaan.

 

Yläilmoihin raaputtelemaan!



Jos tästä tuonne vinttipuolelle virittelisi tikapuita, yltäisivätköhän ja pysyisiköhän niillä vai putoaisiko niiltä.
No ei se nyt auta: koettaa niin näkee - koliseeko.



Talo maalauksen vioissa

Vuonna 1997 viimeksi kokonaan maalattu talo vaatii päätymaalauksen. Auringonvoima läikittänyt päädyn pisamoille. Tämän viikon urakkana on raaputella irtoava maali pois.
Teräsharja ja raappa, siinäpä kalut.



Osa levyinä lähtee eli vesiliukoistalateksia maali on ollut, itsepähän maalasin sen velipojan kanssa silloinkin ja itse maalaan nytkin, nyt vaimo assistenttina. Velipojan sana kävi toteen, kun hän 16 vuotta sitten urakan päätteeksi pisti pensselin santaan ja naurahtaen totesi: - Eiköhän tämä kodin maalaus ollu tässä.
Eipä sitä seitenkymppisenä satakiloisena telineillä keikuta, katsokoon päältä eli alta touhua, kunhan 'lomille' tulee.

Sama on muuten tuulet ja tuiskut nähneen telinerumiluksen laita nyt, sen aika on tullut täyteen tämän hukin jälkeen. Sen verran piti kunnostaa ettei ihan joka lauta petä.



Mitäs nyt on - keskiviikko ja alaosa seinästä alkaa olla raaputettu.
Aurinkoseinällä on sopivan kuumat kelit! Paarmakin siellä viihtyvät pohkeita puremassa.
Huomenna jos virittelisi tikkaita ja kiipeäisi vintin ikkunatasolle huojumaan.

Semmoista leppoisaa viidenkuuden tunnin päivää.
Välillä passaa vetäistä tirsat kun kehtuuttaa.