Ensimmäinen kaivuri

Ks Pihamaan mylläys 2

Tämä revohko käynnistymässä.
Ensimmäinen vähän lapioa isompi peli ilmestyi talon nurkille kolistelemaan.

- Saapihan tuolla vähän enemmän kerralla kuin - lapiolla, naureskeltiin.

Ei mitään nauramista: kummasti jurskahteli kauha maahan, vaahteran ja koivun juuret saivat kyytiä. Sora mitä mainiointa kaivettavaa.

No tämä oli talon toisella puolella, sillä puolella minne ei viemäreitä eikä vesiä vedetä. Tämä on se valopiuhatietokonekaivanta.

Kello tuli pykäläänsä ja kone sai luvan jäädä kaivannon reunaan pyhiksi lepäilemään.
Onpahan tavanomaista erilaisempaa katseltavaa pyhänseutuna.



jatk.
Rakkokone

                     

Sontakaivo tyhjennetty

Ks. Pihamaan mylläys 1.

Pihansotkemisprojekti nytkähti sen verran käyntiin, että hirmuiseniso loka-auto peruutti pihapiiriin ja kuski kiskaisi letkun auton sivusta ja osoitti kärsän rautakannet nostettuaan imulle.
Kuutio sitä ihteään sinne oli vajaassa vuodessa tikistetty.

- 80 €. Kii-toos! kuittasi kuski ja lähti niine hyvineen matkaamaan kohti kaupunkia.

Että semmoinen vientituote maalta kaupunkiin.
Nyt sopii seuraavien miesten tulla, on vähän puhtaampi työmaa käyskennellä ja yhdistellä putkia toisiinsa kaivon uumenissa.

Näinköhän oli viimeinen kerta maksaa erikseen sakokaivon tyhjennyksestä?

Hirvittää aivan tuleva pihan reposteleminen.

http://www.youtube.com/watch?v=9ZzBVyIpTao

jatk. 

Ensimmäinen kaivuri

Ihmisten ilmoilla

Käväisin ihmistenilmoilla.
Joskus kutsuvat kokouksiin, tosi harvoin. Ikäni olen karttanut kokouksia, joissa oikeasti pykäliä merkitään ja virallisesti pyydetään puheenvuoroa: "Herra Puheenjohtaja tai Rva..."

Ei oikein kankea kieli käänny kankeuksiin: - Paskanko herroja tai rouvia ne ovat jne...

Ja sitten se hitaus ylipäätään, byrokratia ja entäpä täytäntöönpanon toteuttamiset. Venäjän pojilla se mahtaa touhua olla - jos täälläkin tämmöistä!

- Näin jos kotona hommat hoidettaisiin, puolison kanssa keskusteltaisiin, pykäliin pistettäisiin ja sitten vedottaisiin, jäisivät aidat leikkaamatta, talot maalaamatta, kaiteet uusimatta (jääneetkin), pihat mylläämättä ... turpa rullalla kummallakin.

Mutta kaipa noin kokousten on mentävä sujuakseen; menkööt kokouksiin sitten ne jotka järjestyksestä pitävät eivätkä pysty sormien välistä mitään näkemään.

Eiköhän tuo taas riittänyt vähäksi aikaa - ihmistenilmoilla olo.
Mie männä käppäsen tästä puutarhaan ...

Ihan pelottaa pihamaan puolesta

Kahdelta suunnalta työntymässä kaivajia, maanmyllääjiä sotkemaan kaunista asuinympäristöä, pihapiiriä. Toiset tulevat uusimaan viisikymmentä vuotta vanhaa vesijohto-/viemäriverkostoa, yhdistämään kunnan verkostoon. Toinen porukka työntää maahan modernia valopiuhaa, kytkee kaapelilla valtakunnan verkostoon.
Pian vesi, virtsa ja viisaus virtaavat vikkelään, sadan megan voimalla kaikki. [Paitsi keskimmäinen talon herralta. lat.huom]
Jo pätee!

Valmistelut ovat jo käynnissä: miehet mittailleet ja piirrelleet kuvioitaan nurmen pintaan, tarpeettomaksi käyvän sontakaivon tyhjentäjä tilattu - enää maankaivajia odotellaan parin viikon sisällä.

Ajatelkaas ja kuulkaas kuulkaas: Ei missään Mannerheimintiellä, vaan syrjäisessä pohjoiskarjalaisessa kirkonkylässä jossain hornantuutissa Venäjän rajan liepeillä kaikki tämä edistyneisyys.
Miks täältä muka pitäisi muuttaa pois vilkkaimmille markkinoille?!

jatk. sontankaivo jne.

storyn loppu täällä asti.

Aitoa luonnontuotetta

Pertti Kurikan nimipäivät.
On jotakin aitoa ja elämyksellistä tarjolla aina kun nämä patut, soulinveljet, ovat liikkeellä.

 

 http://www.joensuunparafest.org/ohjelma.php

 

http://www.city.fi/blogit/hikkaj/kestavatko+kehareiden+nupit/129203

Kyykkykakkelilla - keskellä päivää!

Nyt kun työpäivinä voi tallustella missä sattuu ja milloin hyvänsä voi nähdä ihmeitä.

Hampurilaista paperista uloskääriessäni osui kepukkapaikan ikkunasta silmiini kuvan mies. Miehenkuva näytti paketoivan omaa hampurilaistaan aivan vastaavanlaiseen pakettiin josta omaani irti päästelin - majoneesit ja kaikki mausteet lisukkeina!
Toisaalta ajattelin, että josko hän samalla näkönsä vääränpään silmästä tarkistuttaa ...

 

Ohiajavista viis - jos kohta ohiajajatkin viis! 

 



Vanja-eno Enossa

 

 

nuoren energian paloa katsoo mielellään

Ei näihin voi ikinä pettyä! Energiapaukkuihin. Näitä enemmän: Myrskyä ja Kolmea sisarta.

Tällä kertaa Tsehovin kertomus miehestä, Vanja-enosta, joka alle viisikymppisenä tuntee itsensä vanhukseksi ja elämänsä turhaan eletyksi: raataa nyt itsensä kuiviin maatöissä ja kantaa hedelmät lankopuolen nieluun!

Suomen taiteellinen metsäteatteri esittää Anton Tšehovin näytelmän: VANJA-ENO

20 katsojaa mahtuu kuhunkin esitykseen: näyttämönä kokonainen pihapiiri ja koko maailma. Silti meitä pääsee 'sisään' ainoastaan 20 valittua henkilöä tai hölmöä, miten sen nyt ottaa.

Siinä lähtökohta, jonka kirjoitin jo perjantaina 9.8. klo 9.15. Viimeinen esitys, ulkona siis, illalla klo 19.00 meteorolog-kerttujen ja -miinojen pelotellessa ukkosilla, sateilla ja salamoilla.

***********************************************************************************************

Nyt näytelmän jälkilöylyissä tämä, jonka kirjoitin lauantaina 10.8. klo 07.15. - Ei siellä mitään ukkosta ilmassa ollut, näyttämöllä sitä enemmän ukkosti ja salamoi!

Olihan esitys ja mikä elämys! Ehdottomasti Vuoden Tapaus, joka takuulla vavisuttaa mieltä ja miestä vielä loppuvuodestakin. Mikä ohjaus, Esa-Matti Smolander, mikä oman pihapiirin lavastus, Reima Hirvonen!

Tuommoista turkkamaista lopputulosta ei löysällä otteella tehdä: ruumis soittaa ja käy edellä mielen tiellä. Miellytti ja vihlaisi jo ohjaaja Smolanderin käsiohjelmakirjoituksen alku: " minä en ole vaarallinen  häpeän itseäni  minä haluan omistaa ja ostaa  " Ja ennen kaikkea se, että vielä joku nuori oikeasti haluaa asua maalla: "suomen taiteellinen metsäteatteri on vuonna 2013 perustettu teatteriseurue  se on syntynyt vastaliikkeenä kaikkien ihmisten kaupunkiin muuttamiselle"

**************************************************

Taas vaihtunut päivä, kirjoitan tätä nyt sunnuntaina varhain klo 5.20 - piti eilen lopettaa kun Moskovan MM-yu-kisat painoivat päälle: Yle aloitti lähetyksensä heti aamusta.

Yksi syy miksi kirjoitan näin hajanaisesti ja pitkällä aikavälillä on myös itse näytelmässä, sekin keskeytyi aina mitä kummallisiimmista syistä, varsinkin painija Astrov oli aikamoisen luonnollinen selittämään keskeyttämisen syitä; välillä aivan kolkutteli ikään kuin tuntui josko joku meistä katsojista olisi keskeytyksen aiheuttanut. Kyllä Vanja-enokin keskeytyksiin 'syyllistyi'.

Mutta te jotka ette mukana olleet, tiedoksi: Koko vaaramaisema oli näyttämönä ja esitysareenana 4 ha peltoa ja metsänreunaa, kaikki piharakennukset, etenkin sen katot aivan pelottavissa määrin. Täytyy pistää loppuun montakin valokuvaa jotta ymmärrätte tilan ja tilanteen. Peli oli muihin teattereihin verrattuna reilua: ainoastaan lopun heinäladossa tapahtuvaa pesukohtausta, kuolemaan lähtöä, ei ollut lupa kuvata, kai siksi kun näyttelijät yhtä lukuunottamatta olivat alasti. Tunnelma sisällä navetan päädyssä kynttilöiden valossa, kuoleman kynnyksellä, pääskysten lennellessä laipion korkeuksissa, oli tihkuva - monella tavalla. 

Jäi näytelmästä hyvä maku suuhun myös siksi että katsojille tarjottiin pullosta viinaryyppy, jos kelle kelpasi; otin niin ilkesi paremmin katsoa.

Elämässä, näytelmässä, oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita, komiikkaa ja ennen kaikkea tragediaa tai siis kärsimystä, jota kaikki, Vanja-eno eniten, tunsivat. Vielä kuolleeksi julistettuna, viime henkäyksen antaneenakin, Vanja nousee kuolintilastaan houreilemaan ja siskon tytöllä on työ ja tuska raahata eno takaisin kuolleiden kirjoihin. Niin kovasti Vanja-eno katui ja häpesi elettyä elämäänsä että kuolleistakin vielä nousi. Paitsi että hän raatoi kaiken entisen lankonsa hyväksi, hän rakastui tämän vaimoon. On siis syytäkin hävetä ja katua.

Voimakas esitys koko sakilta, väkivahva.  Terho Aalto  Milla Hilke  Simo Kuusterä  Emma Mattila  Hannele Turunen  Matti Pajulahti  Jatkakaa! Teitähän jäi ikävä, tai niin joo -  Serebrjakovia, Marijaa, Astrovia, Sonjaa, Jelenaa Vanjaa.

 

**********

Tässä näitä kuvia.

Ai niin sitä ennen vielä yksi asia: atmosfääri oli ennen näytelmää jo hieno pihapiirissä; me katsojat istuimme aikamme ennen h-hetkeä kaikkine sadevarusteinemme huterilla tuoleilla ja punaisiin neniimme levisi takana olevasta saunasta savun tuoksu ja korviin kuului vastanläiske kun näyttelijät valmistautuivat illan esitykseen.

 

 

 

 

Töihin toiset

Vielä jaksan yhä kolmen vuoden jälkeen iloita, kun toiset töihin joutuvat menemään ja itse saan maata kuin keisari vuoteellani vaikka puolille päivin jos siltä tuntuu.
Harmi vaan kun ei raaski: jos nukkuu aamulla pitkään ei tiedä eläkkeellä olevansa - valuu hukkaan eläkepäivästä osa!

Jotenkin lieväsadistisesti nautin ulkomaillakin, kun rakennustyöt käynnistyvät aamupimeässä ja myllyt pyörähtävät käyntiin: itse lokoilee, toinen hikoilee.

Toisaalta kyllä empaattisesti mietin jotta aikansa kutakin, kukin vuorollaan, kunhan neljättäkymmentä työvuotta takana.

Syksy muutenkin kuulauttaa olemisen: mikä raikas ilma odottamassa näiden nautittavien helteiden jälkeen, ja sitten talvi, hanget ja hiihto. Hohtoa odotettavissa aina.
No joo, marraskuu, kuollutkuu, se pitäisi saada jotenkin plokattua.
TEURASTETTUA, peräti?

Lähti velipoika pois siskotytön kyydissä

Kolme viikkoa 'hoitelin' veljeä, joka lähti taas talvehtimaan Helssinkiin. Seittemänkymppiä syksyllä täyttyy. Ei nouse jalka enää ketterästi, jos ei muistikaan terävimmillään, lähi-/kaukomuistissa ei vikaa.
Yhdessä juostu maratonit poikineen, vaan ei enää kumpikaan; minä sentään vielä lyhyempiä pätkiä töytäilen kävelyn lomassa: illallakin kasi josta osa juosten.

Niin, lähti velipoika etelään talvenviettoon, ukkojen kanssa turisemaan, täysihoitoon, missä eivät ruoka eivätkä tabletit lopu.
Heilautimme kättä ja sanoimme että ensi kesänä samanmoinen pätkä.

- Jos jalka vielä liikkuu, käsi kapsaa, tuumaili veli.
- No mikä ettei!
- No mikäs se pahan tappais, sanoi ja häipyi vallantielle siskotytön kyydissä.

Voitte tykönänne arvata siskotytönkin iän. :)

Kiikunkaakun

Monta vuotta käyttämättömänä paikallaan ollut aitan takainen pihakeinu juolahti mieleen, josko sen tämän päivän ohjelmaan ottaisi ja raivaisi kiikulle tilaa heilahdella. Mukavahan siinä olisi vastakkain istua nakottaa oman vaimon kanssa ja turinoida nyt kun itikoistakaan ei enää riesaa.

Kovin oli maatunut mäntyjen keskelle, puiden juuret pullistuneet ja pöhöttyneet jalasten alle.
Järeämpiä aseita tarvittiin, kankea, sahaa ja kirvestä ennen kuin keinu taas kunnolla heilahteli.

Avarammallakin paikalla voisi se olla, vaan kun tukea tarvitsee eli poikkilautaa kiikun pystypuusta vierusmäntyyn, niin ei pääse kiikku soutamaan poikittain sinne tänne vaan uljaasti sinne minne pitääkin.

Kiikunkaakun oli että ennätti vielä pelastaa maansyönniltä senkin huvin.

Synttärit helteessä kaakuin

Suomi on kuin Välimeren maa tätä nykyä; nytkin ulkona 25 ja täysi aurinko.

Poikamiesviikko on takana yksin kaksin velipojan kanssa. Molemmat olemme hengissä, ja tuskin painokaan pahemmin pääsi putoamaan, vaikka toisella kyllä suurikin vara olisi.

On se vaan soma että on valinnut naimisissa olemisen olomuodoksi: nytkin nautimme omatekemää synttärikaakkua aimo annokset ja mukava kun välillä joku toinenkin vuosia täyttää.

Toisaalla kirjoittelin k a kusta ja k aa kusta. Minusta siihen kuuluu kaksi aata, silloin se on möyheämpi ja parempi, vaikka miten vastoin suomenkieleilijöitä olisikin. Kakku kuuluu linnaan. Kaakku kotiin.
Mutta olenhan haltiastakin toista mieltä kuin nämä ohjeenjakajat, muka haltija - pyh!

Ja tuli kuudes päivä

Viimeinen päivä yksinoloa velipojan kanssa kaksin. Semenyankin nähnyt rakas V saapuu illalla kotiin.
Ei. Ei tiskivuorien eteen eikä mihinkään sekasotkuun, vaan siistiin huusholliin, jossa pihamaakin vimpan päälle; kolmelta kantilta piha rajoittavat aidatkin tiptopissa leikkuu-urakan jäljiltä
Mikäpä ei ole tullessa!
Pääsemme viimeistelemään talonmaalausta ensi viikolla yhdessä. Yhdessä. Nam.

Kahtena päivänä söimme marjapuuron loppua, kolmatena uusia perunoita voin ja lenkkimakkaran kera, neljäntenä riisipuuroa, viidentenä uusia perunoita voin ja lenkkimakkaran kera. Tätä päivää ei vielä tiedä. Kaurapuuro on suunnitelmissa.
Eikä ruokalista noin yksipuolinen ole: oma maa tarjoaa perunan lisukkeiksi leivän päälle tilliä, persiljaa ja salaattia sekä kaupasta, vaimon ennen lähtöä kantamaa, avomaankurkkua ja tomaatinpalleroita.
Päälle ne pakolliset aamupillerit: meikä 2, vp 7.

Kyllä noilla sapuskoilla passaa olla ja pullistella.
Vaan on aika liiat kehut lopettaa ja mölynsä mahassa pitää, ennen kuin ilmoille suusta pääsee YEAH!

Jos pysyis pukilla - Semenya nähty

Päiväsuunnitelma eli orjakontrahti pitkästä aikaa.

Kun ulos astuu yleensä ei tiedä mitä tuleman pitää. Kiekailet siinä pihamaalla. Yhtäkkiä huomaat milloin kastelukannun, milloin viikatteen, milloin kassaran, kirveen, moottorisahan, ruuvimeisselin tarttuneen käteesi ja teet sitä mitä kulloisellakin välineellä tehtävä on.

Jos jäsenet, lihakset, luut kunnossa ovat, silloin et mitään hyödyllistä tee, vaan odotat illempaa hetkeä jolloin jo sopii solmia lenkkarit jalkaa ja taitella matkaa sinne tänne kävellen, juosten, pyöräillen. Illempaapa niin: jotta saunan passaa jo lämmittää, sillä kuka se nyt kesällä keskellä päivää kylpee - paitsi sydäntalvella suksiretkien jälkeen.

Tänä aamuna, poikkeuksellisesti ja piruuttani, teen selvän suunnitelman ja orjuutan itseni: ennen puolta päivää orapihlaja-aitojen loppuleikkaukset aitan takaa ja saunan edestä. Pääaitahan on jo valmis. Iltapäivällä. jos sade ei yllätä, olkoon vuorossa kuusiaidan loppupää.

Ja jokohan sen jälkeen on aika hyvästellä niin rakas pukki, eli tuo teline nelikymmenvuotinen?

Viimeistä tehtävää sopii vahvasti eppäillä.

(toivotaan hyvää työpäivää - palataan illalla 'pukille')

klo 21.45
no siihen suuntaan, siihen suuntaan, tosin kuusiaita ensin loppuun ja se veikin, kun piti könytä sen päällä ja sillä leveyttä kolmatta metriä, niin paljon että orapihlaja-aidan lopetus siirtyi huomiseen.
V soitteli ja sanoi että Caster Semenya on samassa paikassa harjoittelemassa, liekö Moskovaan jo menossa?

Tammen oksilla

     Tammi tietäjän on puu, tammen alla viisastuu.

 

Tietää kaunis lasten runo. Miten lie päällä?
Äsken nimittäin könysin ylhäällä katkomassa tammen oksia, jotka virpovat talon kattoa ja seiniä tuulella.
Itse tammi on poikanen vielä, vähän päälle 60 v, siis ikäiseni. Vasta parina kolmena kesänä on kypsynyt terhoja tekemään, minä jo sentään aikaisemmin. Pituutta sillä on huomattavasti kaksikerroksisen talon yli - mihin yltääkin kunhan ne tuhat vuotta täyteen tulevat!

- Jo kipusit korkeuksiin? naurahti naapuri vatunkeruunsa ohessa kun homma oli hoidettu ja oksat raahattu lepikkoon. - Heti kun vaimon silmä vältti.

- Sepä tässä kesäleskeydessä ainut hyvä puoli onkin, kun saa mielihalujensa mukaan kiivetä korkeuksiin. Mikä apinan vietti lie jäänyt sisimpään. Vaan hyvin kotonen olo siellä korkeuksissa on.

Elmokinhan viihtyi puiden latvoissa. Mikä etten minäkin, urheilumiehenä!

Toinen tai siis oikeastaan jo kolmas päivä tätä yksin oloa kaksin velipojan kanssa. Tänään söimme uusia perunoita omasta maasta. Ettäs sulivat voin kanssa suihin eilisen toissapäiväisen marjapuuron jälkeen.

Toinen iltapuhde vajaalla

Päivä kuluu eikä juuri huomaakaan että joku puuttuu.
Vaan auta armias kun tulee ilta ja yöpuulle meno, niin johan puolet puuttuu.
Jätän ikkunan auki yöksi, kuuntelen koiran haukuntaa. Louskuttaa sen verran kaukana ettei ärsytä. Jokunen auto hurahtelee alatiellä, niistäkään ei riesaa.
Tietääpähän että joku elää jossakin.

Raikas viilenevä yö.
Toinen yö vajaana. Kissa, Lempi Makkonen, jäi nukkumaan verannon parhaimpaan tuoliin. Lempillä lonkka tai toinen jalka vaivannut viikonkaksi. Itse kutakuinkin kuosissani.

Käteen pari Joel Lehtosen kirjettä Siirilleen Pariisista, niin eiköhän se jo viskaa uneen.

Öitä!

pst
muuten maanantaisin ykkösen Kukkaron herraksi on hyvä ohjelma edelleen, ja Nuppu on hyvä nimi.

Melkein yksin

Yhdenäkin sitä huomaa olevansa yksin. Tilapäisesti, vaan kuitenkin.

Parempi meistä on lähtenyt viikoksi kuntolomalle ja minä jäänyt. Isosta Minästä varmaan kehittyy, nimenomaan kehittyy, pieni minä kun jo päivän jälkeen siltä tuntuu, ettei tässä sittenkään kaikkivoipa ole.

Veti haudoille kasteluhommiin heti keihäskisan jälkeen, jonka muuten Pitkämäki voitti kasivitosellaan kylkileikkauksen jälkeen kesken sairasloman.
Sen verran kuuma sunnuntaipäivä ja koko viikonloppu on ollut, että kukat kaipaavat vettä.

Siellä niitä kivä katsellessa, kauniita kukkia kastellessa, tapasi monta hiljaista tuttua kiveen kaiverrettuina. Ihmetys oli suuri ja hämmästys: - Noinko monta vuotta tuonkin kuolemasta jo on, ja tuon ja tuon...

Ei kukaan yläpuolella toistansa siellä enää, vaikka täällä joku aina yrittää päätänsä toisten ylle kohottaa - kuka rahan voimalla, kuka älyn, kuka laulun, kuka jos minkälaisen taiteen, urheilun, osaamisen.

Noin ovat miettineet muutkin ja kukin vuorollaan, ja se jos mikä hyvää tekevää lannoitetta sielulle on: yhtä arvokkaita me kaikki - lopulta. Tasapääjuoksu.

Vaan siis vaimo on poissa vain viikon ja minä jo tuommoisia höpisen, ensimmäisenä iltana!

Eikä tässä toki ypöyksin olla: on veli vierailulla viikkomoissa ja kissa verannalla.

Tervaamassa

 



Ihanainen lauantainen iltapäivä; aurinko paistelee; tuulahtelee; oviverhosuikaleet kahahtelevat; kaivolta kantautuu sohvalle pumpun ääni; tuoksahtaa savu.
Sauna lämpiää.
Pikkuisen etuajassa kylpyvalmisteluissa ollaan, vaan kun Kalevan kisat painavat päälle.

Eilisessä Keskisalon Jukan juoksussa oli mukana entisaikojen tuulahdus: Viren ja Vasala Münchenissä, siinä nuo pyörivät yhä silloin tällöin omassa päässä. Silloin oli myöhäisilta, lämmin. Huvilalta aivan sitä tehden tulivat naiset katsomaan, Hipe ja Arja, vaikkeivät urheilusta juuri välittäneetkään.

Nyt Vaasassa Keskisalo keskeytti eläkeläispäivänsä juoksemisesta ja poimi esteissä omansa, ei muilla tossun sijaa.
Veli jo iloitsee, että on löytynyt uusi resepti menestykseen: juoksijat vuodeksi katsomon puolelle ja huilaamaan - johan juoksu kulkee!

Tervanjuontia muille puurtajille tuntuu matkanteko olevan.

Meillekin. Niinpä juomisen sijasta vedimme mäntytervaa veivikaivonkehikkoon. Ai että miten komiaa tuli, syötävän, nuoltavan komiaa.
Ja se tuoksu!

 

 

 

Aidanleikkuuta pelin välissä

Ettei yksitoikkoiseksi kävisi ja työleiriltä tuntuisi, on hyvä vaihtaa välillä hommia. Yhtenä päivänä orapihlaja-aitaa tasaisemmaksi, toisena kuusiaidan korkeuksista latvoja lyhyemmiksi.
Ja alla tietenkin nuo telineenrottelot.

Jännitys kaksinkertainen: pistääkö piikki vai putoaako telineiltä. Nyt ei sentään näissä korkeuksissa keikuta enää henkensä kaupalla.

Mukava tässä on puuhastella luonnon keskellä kesässä.
Lokoista on oloinen elo.
Eikä tarvitse maailmalle päätänsä pistää. Kylillä pilkistellä.

CCCP - Venäjän rajalla piipahdus

Tahtoo vielä tuo Neuvostoliitto kummitella, sotkeutua Venäjään ja siis toisinpäin, markat sentään ovat jo euroja, mutta ruplat pysyvät ruplina.
Aina pikkuinen sydämen sytkäys ja selkäpiin raapaisu käy kun taulussa lukee RAJAVYÖHYKE ja jo aikaisemmin kun sinisessä taulussa Tohmajärven yllä SORTAVALA.

 

 

Vaikka peräti tuttuja ovat paikat ja käynnit toisella puolella rajaa: parikymmentä vuotta sitten, kun raja aukeni ja omin voimin pääsi kylättelemään Laatokan reunoja, niin ihmetyttihän se miten erilaista kylissä oli.
Lehmien vapaa kulku kylän raitilla oli jotenkin koomista, varsinkin ne liukumiinat.

Vaan vielä jää viisumista kiinni käväisy isommalla puolella bensan/dieselinhaun yhteydessä; toinen jää rajalle odottamaan kun toinen käväisee puolihintapolttoaineet muutaman sadan metrin päästä. Tai käväisee ja käväisee: joskus kuluu tunti joskus viisi.

Siksi on viisainta jäädä suosiolla jo rajabaariin istuksimaan, ettei tuuli ja tuiverrus kampausta sekoittaisi tai pakkanen pelottelisi.

Venäläinen nainen näkyy tämänkin puoleista baaria pitävän, ruokaa ja virvokkeita, kauppa samassa. Bensatankeilla ei tällä puolella kahden tunnin istumisen aikana käy kukaan; no - kukapa niin tyhmä!

Istumme ja odotamme: parissa tunnissa tällä kertaa on tankki sekä sallittu kympinkanisteri täytetty, rajamuodollisuudet hoidettu.

Viisi litraa kuluu polttoainetta hakureissulla eli 5 x 80 senttiä = 4 €.
Eli karkeasti laskien Suomen satasen tankkauksen sijasta puolet maksaa Venäjän dieselin tankkaus.

Säästyneellä viiskymppisellä voi vaikka lotota tai ...

Kävi myrsky ja mylväys

kun traktori laivalla seilasi

.

http://hikkaj.blogspot.fi/2013/07/kavi-myrsky-ja-mylvays.html

Siinä taas nuori voima jylläsi. Vähän kuin siellä Niittylahdessa keväällä kerran.

Vaikka tutut eesistuvat naiset naurahtelivatkin väliajalla ettei juuri paljon ymmärtäneensä niin eivät kuitenkaan pois malttaneet kamuta, koska roolisuoritukset olivat sen verran timmejä ja sopivasti ylivetäistyjä kaikkine kotkotuksineen ja kommervenkkeineen. Vedessä pulikoinnit, yleisön seassa penkkien väleissä konttaamiset sun muut aktiviteetit. Ja ihanin härveli oli se joutsen ja joutsenen sisus, se nainen taisi osansa - siitä vielä kuullaan.

Tuliko nyt tarpeeksi korkeatasoinen teatterikritiikkialku? Semmoinen niin kuin musiikissa on tapana kun kriitikko parastaan panee ja musiikiton lukija lumoutuu kritiikinkieleen niin että ihanasti puistattaa, termistön sisällöstä välittämättä ja viis, siitä mitään ymmärtämättä, siis jotain tämmöistä:

'Ankean illuusiottomuuden sijasta kontrapunkti lauloi ja arat soinnit hellittelivät. Syvä tragiikka ei siitä laimentunut. Paniikkinousut olivat mahtavia, ja katastrofien jälkeinen musiikki soi järkyttyneenä ja lamaantuneena.' HS 21.4.2013 / Jukka Aropuro

 'Batiašvili keri auki ohutta, väräjävää melodialankaa, joka scherzossa vaihtui vikkeläksi hyppelehtimiseksi ja tuhdiksi rouhinnaksi.' HS 4.6.2013

Stop! Stop! Stop!

Ja jalat maahan:

Ämeriäkkylässäpä on mahtava - äsh! ja anteeksi urheilutermi - satama ja pull... No eikös jo ala talttua kirjoitus asemiinsa ...

 Siis nyt tämä varsinaisesti alkakoon

- tästä:

Koko Suomen Vuoden vierassatamaksi valitun Paksuniemen Satamakahvilan liepeillä oli viime viikolla säpinää kun Suuri vesikiertue rantautui poukamaan keräten paikalle monenlaista toimintaa: Sallisen Jarin myymään luomutuotantoa, Selänteen sienen siitaketuotantoa esittämään, Sydänpiirin puristuttamaan sormivoimia, pärekattotalkookutsukin oli käynyt, paikalla palokuntaa ambulanssia, Marjatta, Anu piirakka-, leivonnaiskaupalla jne.

Vaan me tietysti paikalla hienosti Shakespearen tähden ja Shakespearen Myrskyä esittävän Traktorin tähden. Just sen mistä tuolla alussa oli puhetta.

Shakespearen kokoillan näytelmä ”Myrsky” nähdään monitaitoisen joukon uudelleen sovittamana visuaalisena tulkintana vedessä ja veden äärellä.

Aluksi tankkasin tuota esitteen kohtaa: monitasoisen, monitasoisen joukon -  että onpas onpas jengillä itsekritiikki kohdillaan!

Olivat ne kaikki taitavia ja antautuneita osaansa, vaan kyllä ylitse muiden kohosi lauravoutilaismainen Katriina Hassinen Arielina ja Gonzalona. Puhtia oli myös Teemu Heikkisen Stefanossa ja Sebastianissa, eikä menoa ja meininkiä muiltakaan esittäjiltä puuttunut.

Itse teksti tietenkin oli vaikeasti tuosta noin vain nieltäväksi, koska kieli oli sulokieltä ja aiheena aatelit ja magian ja henkien asuttama saari jonne joukko haaksirikkoutuu. Vierasta meille kaukaisille karjalaisille. 

Vaan inhimillinen ihminen se on aatelinenkin kaikkine hupsutuksineen, noista maagisista olennoista ei sen sijaan takeita ole.

Tunnelma ja vipinä siinä traktorimenossa tärkeintä oli ja laulanta oli letkeyttävää. Tekemisen meininki oli käsin kosketeltavaa, eikä mitään yleisöä halveksivaa hällä väliä.

Pirteä esitys, sanoisi amatööriarvostelija.

http://hikkaj.blogspot.fi/2013/07/hitaasti-maalausurkko-edistyy.html

Joutavanpäiväinen päivä

Tänään on. Harmaa sadetta vailla oleva päivä, joutava tuhlattavaksi vaikka kaupunkireissuun. Maalaukset jääkööt huomiseen, jolle sääkertut ovat jo povanneet lämpenevää ja keskiviikolle jopa hellettä.
Povanneet.
Niinpä, ehkä sana parempi kuin herraskaisempi ennustus. Säänpovaaja eli meteorologi.

Mustilaisakkahan se mieleen tulee, lähempänä totuutta monestikin.

Vaan nyt hurhur sinne kaupuntiin!

Silmänsä pessyt

Katolta, harjalta pois roikkumasta.
Vaarallisimmat paikat talonseinämaalausurakasta selvitetty; nyt jos putoaa niin putoaa vähemmin vaurioin. Ikivanhat pukit ja maalaustelineet voivat vielä tepposensa tehdä, mutta tikkaat eivät enää: ne taitetaan pienimmilleen. Vaan pois ei vielä viedä, sillä jos paikkailtavaa silmiin osuu niin ovathan siinä valmiina.

Jäljellä siis enää keltaisen ja valkoisen vetelyt, verannan seinää ja kaiteiden kierittämistä - sipistelyä. Viikon päivät kun sutii niin jo vot!

Sitten on silmänsä talo pessyt.

Hitaasti maalausurkko edistyy

Pitää välillä muistaa hengenravintoakin haukata etteivät jalat aivan taivaita tavoittelisi.

Pistäytyi kyläsatamassa eilen Traktori, ryhmä nuoria näyttelijöitä esittämässä Shakespearen Myrskyä, sitä jossa haaksirikkoutunut aatelisväki palvelijoineen ajautuu autiolle saarelle, missä magia vallitsee.

Melkomoinen temmellys ja uinnin pulikointi siinä kävikin ennen kuin asiat taas saatiin reilaansa. Herkullinen hetki ja iltapäiväpala istua satamapenkille ja katsoa ihmisenergiaa.
Hyviä roolisuorituksia, kerrassaan; erityisesti jäi mieleen lauravoutilaismainen Katarina Hassinen - mikä joutsen!

Siitä sitten jaksoi taas itse nousta ja kiivetä yläilmoihin ja saada parvekkeen katolle ulottuva toinen sivuseinä valmiiksi.
Toisen jos tänään saisi, ja saakin, jos ei uhkaava sadepilvi sotke sudittelua.

 

http://hikkaj.blogspot.fi/2013/07/kavi-myrsky-ja-mylvays.html

Katolle pitäisi siirtyä

Seinä valmis, kattoparvekkeen seinät maaluuvuorossa.
Jäävätköhän seuraavaan viikkoon, lupaa näet sadekautta nämä säätieteilijät. Ja koleaa.

Tältä päivältä jäi siirtyminen; telineet silti tarpeen orapihlaja-aidan leikkuussa ja vaahterakaarien typistämisessä.

Ruoholeikkuri temppuili, sillä bensatankki irtoili muttereistaan. Kerrankin löytyi väline, jolla korjata: vaihtopää ruuvimeisseli. Ei sinne koloon muuten olisi yltänyt sorhaamaan.

Sateen alta tuli kottikärrättyä puuta pinosta liiteriin. Ja aluspuita sähkösahalla katkottua polttopuiksi. Eivät aluspuut kuiva ollenkaan, pihlaja jopa lehteä tellää!

Ei täällä jouten olla.
m.o.t.

Nunnalan ja munkkilan jälkeen seinälle

Olikin eilen antoisa päivä: Lintula, Valamo ja Karvion kesäteatteri, jossa Isän varjo toista kesää. Kertomus Valamon siirtymisestä uuteen paikkaan, Heinäveden Papinniemeen sodan jaloista sekä äidittömästä Orvosta, jonka isä kaatuu sodassa ja joka aluksi jää mummon hoteisiin.

Katsomossa istui kaksi ihka oikeata munkkia meidän parin-kolmensadan tavallisen lisäksi.

Lintulassa on rauhallista, Valamossa tapahtumaa yllinkyllin, eilenkin Konevitsa-kvartetti.
Lintulaan mennessä huvitti kun joku oli perustanut ronttoparkin tai vastaavan rysän tienvarteen kahviloineen kaikkineen, aivan siihen läheisyyteen.

Seinä alkaa olla valmis iltaan mennessä, sitten katolle ja verannalle - ei maalaaminen tähän lopu.
Aurinko räköttää selkään, ajatukset poukkoilevat eiliseen.

Maisterinpaperit

Ritva soitti ja pyyteli päiväkahveille tuohon naapuriin.

- Ja juhlatko on?

- Ihan vaan pienet. Poika sai ne maisterinpaperit.

Niin pienet juhlat ettei pukeutua tarvitse, lisäsi Ritva.

No kyllä me jonkinlaiset kuitenkin päällemme vetäisimme, kun astuimme juhlaan, taloon joka vuosikausia on asumattomana seisonut tuossa männiköllä yläpuolellamme ja joka nyt on ensihätään kunnostettu kesäkelpoiseksi. Kolmetsadat neliöt. Kyllä siinä urkkoa riittää. Ja jos valmista alkaa syntyä niin toiset kolmesataa neliötä tyhjää tilaa odottaa ullakolla, jossa leikimme jos mitäkin leikkiä silloin kun Heikin isä oli talossa kauppiaana.

Niinpä, kauppatalonahan tämä pitkään on palvellut, kunnes kylä siirtyi kirkon taakse toiselle reunalle ja talo jäi vuokra-asukkaiden jälkeen oman onnensa varaan.

Suvulla säilyi kuitenkin ja nyt pikkuserkku-sisaruspari on siitä ottanut selätysotteen ja eläkeasunnoksi projektoivat.

KTM. Kauppatieteiden maisteri vanhassa kauppatalossa.
Sointuu kokonaisuuteen. Ja kun valmistujakin jo kunnon miehen iässä eli viidenkympin paremmalla puolella niin mikä ettei!

Rehdit onnittelut ja kakkukahvit päälle.

Elämä on tukevasti urallaan.

Monta vinkkeliä maalattavana

Yhä siintelee silmissä oopperaväki Olavinlinnassa jos talon seinänmaaluun lämpö ja kirkkaus.

Talon väriksi jää entinen, mikä helpottaa huomattavasti talonmaalausurakkaa sekä se ennen kaikkea ettei räystäslautojen alusia tarvitse uudelleenmaalata. Ja tietysti etttei kahteen seinään kosketa ollenkaan. Väri on hailakka ruskeanharmaa, vaalea, vähän kuin pohjaväri. Eipähän työnny liikaa kaunista luontoa rumentamaan.

Vetelisihän sitä pelkkää suoraa seinää, mutta kun kaikesta huolimatta näitä kulmia, akkunoita ja monenlaista laudanpäätä on hidastamassa hommaa.

Joka tapauksessa alaspäin tulla rytistellään: päätykolmio jo sivelty toisenkin kerran ja  sen sisältämät valkoiset ikkunavuorilaudat, ruskeat ikkunapokat sekä valkoinen harjalle ulottuva räystäslauta, ylin kaikista niin että kurottaa piti, valkoiset kulmalaudat ...
Onhan noita.

Alaosa jäänee maanantaille, tosin se enimmäkseen sitä suoraa paneelia, koska ikkunat maalaa se siihen suostunut.

Jää sinne uudelle viikolle myös verantaa ja vinttiuloketta toiselta sivulta,  niin että katolle on kavuttava raaputtamaan ja maalaamaan. Keltaiseksi tulee veranta ja sepä tässä alkaa jo jännittääkin kun kartanonkeltaista ei löytynyt, tai löytyi kolmenlaista, joihin yhteenkään ei aitokeltaista olisi tullut, ja kauppias sekoitti kolmosen liikennemerkkikeltaista; mahtaa olla liian kirkasta ja joudutaan omiin sekoitushommiin. Saas nähdä.

Mutta se on sitten uuden viikon asia.
Tänään korkeintaan vetelen ruskeaa vaakaviivaa vinttikolmion alalaitaan valkoisen laudan alle.
Pisimmät tikapuut on joka tapauksessa taitettu toistaiseksi pois pelistä. Selvitään lyhemmillä tikkailla ja kahdella pukilla, joista toinen palvelee viimeistä palveluaan: sen aika on pian tullut - täyttynyt.

 

 

Ensimmäinen maalikerta ennen ensimmäistä oopperaa

Keskiviikkona alkoi sade ripottelunsa puolilta päivin, pitkästä aikaa.
Häthätää sain loppulaudat seinästä maalatuksi.

Torstai, eilinen, oli aurinkoinen, mutta maalausurakka 'kusi', rumasti sanottuna, koska piti kiskoa paremmat päälle ja lähteä oopperaan.
Oopperaan Olavinlinnaan!
Savonlinnaan heti aamutuimaan, kenraali kuningas Macbethista oli edessä oleva - ensimmäinen ooppera iänkuun päivänä. Heti kärkeen kolme tuntia - ei vähemmän!

- Hyi saatana! tokaisi keihäänheittäjä Räty aikoinaan sanatestissä ooppera-sanan kohdalla.

Oma kantani ei ole ollut ollenkaan noin jyrkkä, on vain jäänyt.

Suorastaan lumoava oli naisen laulanta, sen Macbeth-kuninkaan kieron vallanhimoisen vaimon: miten osaakin joku noita korkeita ääniä päästellä muotoillen; siinä muut laulajat kuninkaineen kaikkineen kalpenivat kun tämä lady veteli!
Tappoi onneksi itsensä aiheutettuaan niin paljon pahaa kanssaeläjille. Hänhän se oli syyllinen myös siihen että Macbeth-aviomies oli surmannut vallassa olevan kuninkaan, ja heistä tuli Skotlannin kuningaspari.

Bravo! Bravo! Bravo!

Semmoista huvia välillä - ja nyt taas seinälle toista varvia vetelemään.

Seinälle

Metallitikkaat on kevyt keksintö, oiva.
Edellisessä maalauksessa lainasimme kunnan hirrrrmuisen isoja ja traktorilla kuljetettavia puutikastelineitä, joissa oli ylälava eli työskentelytasanne seinään nojaamassa.
Käteviä nekin olivat mutta turhan jykeviä seinälle nostettavia.

Nykyisin olisi saatavilla hissinostureita vaan niissäkin oma hommansa hakea ja sijoitella seinän viereen kasvien sekaan. Vuorokausivuokrakin jossain viidenkympin kieppeillä.

Näillä on hyvä, kunhan vain pystyssä pysyvät; maalipöntönkin voi sijoittaa harjanvarsitappiin, jonka voi työntää onttojen astuinputkien läpi.

Siitä se sitten lähti liikkeelle eilen.
Eka kertaan maalaus olisi eilen ollut tehty, mutta:  alaosasta jäi vähän vajaaksi kun piti lähteä Tulitikkuja lainaamaan.

Iltapuhde hurahtikin lainareissulla, sentään emme niin kauan matkalla viipyneet kuin Ihalainen ja Vatanen. Hyvissä ajoin ennen yhtätoista olimme jo takaisin, Mats vaimoineen rantaan ja me himaamme.
Valoisuuden ja lämmön puolesta olisi nähnyt vielä sutiakin - lienee näitä päiväsaikojakin vielä jäljellä.

Tänään lupailee puolilta päivin sadetta, joten on aika lähteä viimeistelemään ekakertamaalaus.

Maalaustarpeet ostettu

Tästä pitäjästä ei saa alkoholia, ei vaatteita, ei kenkiä, mutta tästä pitäjästä saa kaikki rautakauppatuotteet kaikkine kodinkoneineen ja tykötarpeineen, eli tuoretta ruisleipää sekä piirakoita paistaa Anu päivittäin rautakaupan toisessa päässä.
Meillä sivukylällä on siis rautainen kauppa!
Sieltä lähtee. Nytkin Anu pisti kainaloon suoraan uunista otetun ruisleivän, joka todella on ruisleipä eikä mikään vehnänseos.

Maalikonekin hytkyy puodiaa innoissaan ja sekoittaa tuossa tuokiossa toiveesi mukaiset värit.

250 euroa kului kolmenlaiseen maaliin ja monenlaisiin pensseleihin - varsinainen pensselisetä nyt täällä!

Tänään täytyy vielä tehdä loppuharjaus-, hankaus ja -hively. Entistä maalia irtoaa aina kun rapsuttaa; sen kanssa on vähän kuin matontamppaamisen: aina lähtee.
Sitten naulanpäihin ferrexiä.
Huomenna viimein talomaalipurkki käteen ja tikkaille!

Ikkunapuitteiden maalaaminen on hidasta: jos saisi tuon Paremman siihen hommaan, se kun on muutenkin näppärämpi.
Käynpäs ihan varta vasten kysäisemässä ...

Suostui. :)

Täällä ollaan korkeuksissa!

Pyhänseuduksi pistetään tikapuut syrjään ja pidetään siestaa.

Vielä rautaharjaus ennen maalinostoonmenemistä maanantaina ja sitten sivelemään!



Aika ylhäällä ollaan!

Tikapuut huojuvat jo.
Alumiinitikkaiden ääriasento viritetty ja ylletty yläkerran ikkunan yläreunantasolle raaputtelemaan. Vielä jäi harjan ja ikkunan välinen laudoitus raaputtamatta, sen vuoro on tänään, kunhan hitusen pitemmät lainatikkaat saa viritetyksi.

Yläilmat eivät pelota tippaakaan, päinvastoin siellä on kuin kotonaan: sitä apinan alkuverta miehessä.
Vaikka ikinähän ei tiedä kuinka äijän käy, so. pieni harha-askel, lipsaus, nykäisy tms. niin selvän teki. Elämä on niin pienestä kiinni - ja joka hetki!

Mutta jos tuossa puoliltapäivin pääsisi korkeuksiin, kunhan aitta ensin sii-sii-siivotaan.

 

Yläilmoihin raaputtelemaan!



Jos tästä tuonne vinttipuolelle virittelisi tikapuita, yltäisivätköhän ja pysyisiköhän niillä vai putoaisiko niiltä.
No ei se nyt auta: koettaa niin näkee - koliseeko.



Talo maalauksen vioissa

Vuonna 1997 viimeksi kokonaan maalattu talo vaatii päätymaalauksen. Auringonvoima läikittänyt päädyn pisamoille. Tämän viikon urakkana on raaputella irtoava maali pois.
Teräsharja ja raappa, siinäpä kalut.



Osa levyinä lähtee eli vesiliukoistalateksia maali on ollut, itsepähän maalasin sen velipojan kanssa silloinkin ja itse maalaan nytkin, nyt vaimo assistenttina. Velipojan sana kävi toteen, kun hän 16 vuotta sitten urakan päätteeksi pisti pensselin santaan ja naurahtaen totesi: - Eiköhän tämä kodin maalaus ollu tässä.
Eipä sitä seitenkymppisenä satakiloisena telineillä keikuta, katsokoon päältä eli alta touhua, kunhan 'lomille' tulee.

Sama on muuten tuulet ja tuiskut nähneen telinerumiluksen laita nyt, sen aika on tullut täyteen tämän hukin jälkeen. Sen verran piti kunnostaa ettei ihan joka lauta petä.



Mitäs nyt on - keskiviikko ja alaosa seinästä alkaa olla raaputettu.
Aurinkoseinällä on sopivan kuumat kelit! Paarmakin siellä viihtyvät pohkeita puremassa.
Huomenna jos virittelisi tikkaita ja kiipeäisi vintin ikkunatasolle huojumaan.

Semmoista leppoisaa viidenkuuden tunnin päivää.
Välillä passaa vetäistä tirsat kun kehtuuttaa.

Pyöräilty kellon ympäri

On muuten 127 km amatööripyöräilyä paaaaaljon iisimpi juttu kuin maraton, 42 km juosten.
Toki hyvän olon antava sekin. Mutta ei voi verratakaan yhtämittaiseen nelituntiseen juoksunjytkeeseen.

Varsinkin kun pyöräilyn pyöräilee kahdessa pätkässä, kiertää Pyhäselän niin että Joensuun kaupungissa viettää pitkän siestan syönnin päälle.

Kahdeksalta aamulla startattiin ja seitsemän särvessä illalla takaisin pihaan kurvattiin. Hyvin jaksoi maalissa samoilta jaloilta kävellä ulkosaunalle vettä varistamaan ja kiukaan alle tulta syöttämään. Autuaallinen oli olo niin saunan lauteilla kuin saunomisen jälkeen vuoteella köllötellessä.

Mikäpä päivänvietossa tämän kaltaisessa, kun vielä pystyy ja kykenee eläkeiässä liikunnolle; koskaanhan ei tiedä kuinka kauan kaikki näin auvona jatkuu. No makaileepa sitten.

Nytkin vähän suretti ja arvelutti elämänkulku  Nivan tienhaaraa ohittaessamme sadan kilometrin poljennan paikkeilla: oma mukava iloinen oppilas oli mieheksi vartuttuaan lähtenyt nyt juhannuksen alla yökyliin ja kurvi oli ollut liian kiemurainen.
Sairaalassa makaillut koomassa viikon päivät. Yhäkö? - en tiedä.

Peukkuja pidän pojalle joka keihäänheiton niin vakavasti aikoinaan otti että kesälläkin soitteli opelleen että 'veisitkö käyttäsitkö meitä Antin kanssa Kesälahen keihäskilipailuissa?'.
Käytinhän minä mielelläni.

Tandem-harjoitukset jatkuvat

Eilen 60 km paahtavassa helteessä: asfaltin hohkeessa vissiin viisikymmentä C!
30 + 30 km kahdessa pätkässä, kyläreissun tiimoilta.

Huvilalla pelailimme mölkkyä, ihan hauska heittopeli pienemmin välinein kuin kyykässä: pysyvät huvilan ikkunat ehjinä.

No pyöräily on vain pyöräilyä; tavallaan kuin kiikkutuolissa istuisi - juoksuun verrattuna.

Tour de Francen näkymättömyys vähän kaivelee: Kerimäki pisti pillit pussiin Eurosportilta - ei välitä välittää.

Huomenna edessä olisi reilu 120 km - jos ei ukkosilma estä Pyhäselän kiertämistä. Kerran Liperin maratonilla kiskaisi salama kärkijuoksijoiden jalat alta, pääsivät tosin jatkamaan matkaa.
Totta totisesti salamanterin kanssa ei ole leikkimistä!

Paarmat, pirun paarmat!

Verenhimoiset paarmat oikein parvena ympäröivät polkijat, yrittivät näykätä vähänkin jos vauhti hiipui. Niin ovelia olivat matkan alkaessa painaa niitä ja polkijoita, että asettuivat istumaan, matkaa taittamaan edessä polkevan kypärälle!

Juomatauot oli pidettävä lyhyinä, koska niistä muodostui paarmojen syömätauko.

Tuulenvirettä toivoimme ja ohiajavien autojen häkäkaasuja ja suhinaa, jotta nämä luontokappaleet olisivat hajaantuneet, tai - vesitykkejä Taxim-aukiolta!

No oli siinä se hyvä noissa tauoissa että nuo kiusankappaleet eivät heti älynneet lyöttäytyä matkaan kun hyppäsimme tandemin selkään ja aloimme vimmatusti veivata; kului kilometri kaksi ennen kuin hiki houkutteli ne pirulaiset pörräyshommiin.

Että semmoinen tulikuuma kesäpäivä.
Talvella emme jostain syystä paarmojen naarmuja muista kun muistelemme kaunista kesäpäivää ja ihanaa pyöräretkeä halki metsien ja vainioiden.

Tandemilla kesäisenä päivänä

Täytyy harjoitella, jos loppuviikosta kiertäisi järven.
Nyt tuli 66 km.  Järven kiertäminen tekee 2 X, noin. Paarmoja oli mieletön määrä seurana, kävivät kiinni vain pysähdyspaikoilla.
Lämpötila parikymmentä, tyven.
Semmoista kymppi ja puolituntia tahti.

Muutaman lenkin jälkeen takapuoli alkaa kestää hankauksen, kestäisi vaan vaihteistokin, melkoista rutinaa pitää. Ykkönen toimii hyvin, samoin seiska, välivaihteissa on kitkaa. Säätöviivoja ei jaksa vääntää kohdalleen.

Näinä päivinä aloittavat Tour de Francen; harmi kun jää näkemättä kun Kerimäki ei Eurosportia enää välitä. Ei siinä pyöräilyssä katse juuri lepää vaan niissä jylhissä vuorimaisemissa.

Juhannuksena voisi käydä kirkossa - kukkua!

Outo otsikko ja totta vain loppupuoli. Kuka se nyt kirkossa, kun pitää iloita!

Grillailla, sukellella, lavoilla tanssahdella, häppää ottaa ja rillutella - karnevaalihan se juhannus on, herranen aika!

Vaan alkujaan kirkollinen juhla se juhannus on ollut, sen Johannes Kastajan, jota nykypolvi Johannes Kostajaksi luulee, joksikin mafianmieheksi.
Rippikoulussakin ihmettelevät monet, että mitä pappi horiset: ettäkö juhannus kirkollinen juhla?

Siihen suuntaan puhui pappi kirkossa ja siihen että konfirmaatiokin on pitänyt siirtää pois juhannukselta, koska hirmuinen mökä ja vastustus on vanhempain suusta kuulunut ja kuuluisi jos parhaana juoppojuhlana pitäisi kirkkoon kerääntyä.

Että tämmöiset salamannopeat juhannustanssit tämän päivän epistolaksi.

Juhannusta pukkaa päälle

Aitta jo maalattu ja ruoho ajettu. Passaa aitan polulla astuskella.
Ensimmäiset perunat kaivettu ja syöty, eilen pari vartta ylös; kautta aikain: ensimmäisen kerran ennen juhannusta!
Sormenpään kokoisia ovat vielä. Vartta työntää kyllä niin että retkottaa.

Ilmat vaikuttavat lupaavilta, kirkasta auringonpaistetta heti aamusta.
Yön ulkona omilla teillään huidellut kissa, se Lempi, palailee retkiltään, syö ja raaviskelee - ulosko mennä vai jäädä sisään.
Avonaisesta ovesta kuuluu pikkulinnun lirkutusta. Keskikesältä vaikuttaa.

Kissa huvittaa: on pyrkinyt yöllä sisään, maannut tyynyllään verannalla, töppösiin tarttunutta vastaleikattua ruohoa on karistellut olotyynynsä päälle.

Tänään täytyy siivota, hapsuta katot ja seinät, hämähäkin verkot nurkista, pihlajan ja koivun oksilla.

Huomenna on juhannus. Aatto.

Puolalaista taidetta kaupan III

- Venäläiset NJET! Virolaiset njet.

Suurinpiirtein noin se menee. On siinä hymyä mukana.
Varmaan poikaa väsyttää kun ei kauppa suju, ja tuskin alkaa käymäänkään.

Vaan aurinko paistaa, niin menetteleehän tämä.

Ei pyydä vettä, ei sisäänpääsyä.
Jospa onkin oikealla asialla: kiertävänä ylioppilaana kerjuulla kuin entisaikojen lönnrotit Suomen suvessa.
Emme sula. Emme osta.

- No minä jatka matka. Hyvää teille!

Lähtee, huiskauttaa kättä ja kuulee toivotuksemme:
- Teille teille! Myös.

Puolalaista taidetta kaupan II

- Emme me osta.

Nuorukainen seisoo rapuilla ja keskeyttää kaivamisen, katsoo hymysuin, sanoo:
- Kaunis. Miksi ette? Ostatte jos katsotte.

Tietää kyllä syyn.

- Miksi myyt?

Puhuu hitaasti mutta selvällä suomella:
- Opiskelen Tampereen yliopistossa. Jo kolme vuotta. Psykologia. Tarvii raha.

- Myy tuonne naapuriin, siellä asuu venäläisiä ja virolaisia.
Kehotamme. - Jos NE ostas rihkamaa ...

jatk. huomenna

Puolalaista taidetta kaupan

- HO hoiiiij!

- Mikähän tuo ääni? auringossa verannalla istumme ja kyselemme. Kahvihetki lopuillaan.

Kiertää taloa ja tulee tälle ovelle. Tervehtii ja ihmettelee kun ovet sepposen seljällänsä, vaikkei ketään sisällä. - Kaunis taulu, sanoo.
Mies, poika, nuorukainen. Puolasta.

Kaivaa reppuansa esiin.

jatk. huomenna

Voi siinä myös köpelösti käydä

Lenkkarit jalkaan! kehotti eilisen mies. Lupasi varmaa mielialan kohentumista.
Eipä tiennyt mies mistä puhuu, vaikka takana ovatkin maapallon ympärijuokuskilsat > 40 000 km.

Ei ole raukka huomannut ikääntymistään, lihastensa vanhenemista, jäykistymistä eikä yleistä raihnaantumistaan?

Pitkästä aikaa otti juoksuaskeleita, koska kymmenien vuosien kokemuksesta tiesi että ainoastaan juokseminen antaa vimpan päälle herkullisimman olotilan. Ei kävely, ei sauvakävely, ei pyöräily, ei hiihto ei mikään hikiliikunta niin syvälle uppoavaa hyvää oloa anna, vaikka hyvän olon antavatkin.

Kävelyalusta ja lämmittelystä huolimatta jo toisessa alamäessä napsahti oikean pohkeen yläosassa.

Ei sieltä pois tultu, mitä vielä! Sen verran lievä oli napsahdus.
Käveltiin, juostiin ja käveltiin ja juostiin, kahdeksan kilsaa kaikkiaan. Venyteltiin, viruteltiin, ei kovin tuntunut, ei niinkään paljoa että olisi laitettu käärmesalvaa, Viprosalia.

Yön nukkui mies ja kun nyt aamulla heräsi, otti vuoteensa ja kävi - niin eikös pohkeen pahus kipijä ollut.
Toivoo nyt että päivän mittaan vertyisi ja pääsisi uudelleen koettelemaan. Kokemuksesta näet tietää, että jotkut napsahdukset eivät levolla parane, eivät ainakaan polven seudun.

Asiasta tiedotetaan myöhemmin.

klo 16:02
Kesti ainakin katiskallasoudun ja veneenpesun. Tapinirrottamisenkin, heh.

klo 23:15
Kesti myös kasin, josta vuorotellen puolet kävelyä ja puolet juoksuntapaista.
Iltaauringossa ennen huomista sadetta. Sillalta takaisin.

Varma keino piristyä

Sataa. Satelee koko päivän. Koko päivän.
Aurinkopäivien jälkeen on siinä asettumista. Kunhan ei apeuskin yrittäisi tunkea ikkunan kautta tupaseen. Jos semmoinen on meininki, niin siitä vaan!
On minulla keinot sen häätämiseen.

Tuolla ovat eteisessä. Kaksin kappalein. Sadekaan ei niille mitään mahda.

Solmin ne jalkaan ja tungen oven väliin, laskeudun portaat ja simsalabim! Eka askeleen jälkeen välähtää valo sisuksissa, syttyy palamaan, palaa koko lenkin ajan - ja mikä parasta: palaa seuraavaan päivään saakka.

Suosittelen teillekin. 

Vaivaisukot Kerimäen kirkossa

Maailman suurimpaan puukirkkoon, 3500-paikkaiseen, on kesäksi koottu puolensataa vaivaisukkoa eripuolilta Suomen seurakuntia eli puolet Suomen puu-ukoista.


Asian tiimoilta Kerimäellä -  jota kuntana eikä seurakuntana enää ole! on kuten Punkaharjukin osa Savonlinnaa -  pidettiin viikonloppuna hieno seminaari, josta lohkesi kuulijoille paitsi tietoa vaivaisukoista niin ennen kaikkea kuvausta köyhäinhoidosta, puuttenalaisten, vähempiosaisten auttamisesta ennen ja nyt.
Asiantuntijakaarti oli kattava, vaikka tuskin juuri nämä asiantuntijat ovat ikinä minkäänlaisessa puutteenalaisuudessa itse eläneet.

Yleensä itse poimin tilaisuuksista epäolennaisuuksia tai joitakin detaljeja, jotka eivät välttämättä käsittelyssä olevan asian ydintä ole, mutta ovat jollakin tavalla omaa ajattelua liippaavaa.
Nyt poimin kaksi:

1. Emerituspiispa Eero Huovinen kehotti tutkimaan toisinajattelijoiden, omasta ajattelusta poikkeavien ihmisten ajatuksia - niistä oppii eniten, niin hänen opettajansakin Tiililä aikoinaan kehotti oppilaitaan. Se jos mikä opettaa suvaitsevaisuutta.
2. Emeritusproffa Seppo Knuuttila puhui kahdesta todellisuudesta tai oikeastaan kahdenlaisesta realismista: ulkoisesta ja sisäisestä. Sisäinen todellisuus voi olla täydellistä fiktiota, joka kantajalleen on totisinta totta. Minkä mielikuvitusmaailman, silti todellisen, realistisen maailman moinen ajatus tarjoaakaan! Eikä tarvitse kantaa haihattelunhäpeää!

Tilaisuudessa julkistettiin Maahengen kustantama kuvateos Suomen kaikista 'toiminnassa olevista' vaivaisukoista hyvin kuvituksin: Otso Kantokorpi Vaivaisukkojen paluu.



 

lisää: http://hikkaj.blogspot.fi/2013/01/lupaan-yrittaa.html 

kohdassa

08.06.2013 = Vaivaisukot ja -akka Kerimäellä

Poliisit ja Bolt

Kaksi kohokohtaa mahtui helteestä viilenneeseen eiliseen.

Päivällä poliisit toimivat päättäväisesti ja tyylikkäästi Joensuussa!
Taltuttivat kävelykadulla riehuvan kaljupään, joka viimeiseen asti pisti hanttiin. Vielä maijan kiinni olevaa takaovea vasten ollessaan vänkäsi nuori mies jalkaansa poliisin haaroihin ja lasketteli suusta homojaan, sylkeä ei voinut kun kasvot oli käännetty ovea päin.
Ei talttunut hurja, katuun piti kaataa ja sitoa kädet rautoihin.

Kaikenlaista huutelua joutuvat poliisimiehet kuuntelemaan, melkein yhtä pahoja kuin yläkoulun opettajat.
10 poliisille, 4 retkuilijalle.
Kai nuorukaisella syynsä silti? Päästäpä pään sisään!

Illalla Usain hävisi Gatlinille Roomassa!
näytti MTV Max Sport 1, jolla kyllä muuten näin kesäaikaan ei juuri näytettävää; samaan aikaan  MTV Max Sport 2 näytti Valko-Venäjä - Slovenia MM-jääkiekko-ottelu-uusintaa - olisi mukava tietää sen ohjelman katselijaluvut.
Parikymppiä kuukaudessa veloittaa MTV maksukanavanipustaan. Nelonen Pro-urheilukanavistaan saman verran, ja UrhoTV siihen vielä päälle kympillä.
Joten reilut viisikymppiä maksaa urheilun seuraaminen telkusta kuukaudessa.

100 m

Justin Gatlin              USA      9,94
Usain Bolt                  JAM      9,95
Jimmy Vicaut             FRA    10,02
Michael Rodgers         USA    10,04
Kim Collins                 SKN    10,07
                                 
 

Käärme ja hirvi

Katiskassa kuhisi ahventa ja särkeä. Ilmassa sudenkorentojen parvi.
Maihin vedetyn veneen ympärillä pörräsi paarma poikineen, ja tietysti nuo iänikuiset kiusankappaleet, kaikenmaailmanhynniäiset itikoista alkaen iskivät paljaaseen ihoon. Kenkien sisään telläytyi muurahaisia. Lokki laiturin päässä raakkui, moninimiset linnut rantapuissa metakoivat.

Luonto liikkeellä, ihmisluonto kiukustumassa - VAIKKA ON KESÄ!

Kotimatkalla hirvi syvässä ojassa katsella luimisteli, josko päälle hyökkäisi, potalsi lopulta metsän siimeikköön.

Eikä siinä vielä kaikki.

Iltalenkillä kiemurainen käärme oli löytänyt lämpimän lepopaikan etelärinteestä keskellä lenkkipolkua.
Eikä paarmakaan antanut hetken rauhaa, koko matkan surrasi ympärillä päälakea kytäten - että jaksoikin koko kympin lenkin! Sille kertyi ainakin kolminkertainen matka kun se kieppui ja rinkiä pyöri siinä päälaella laskeutumispaikkaa etsiskelemässä.

Kanerva ei halua eläkkeelle

Jotkut ovat työtä varten syntyneet, jos Ilen hommakaan työtä siinä puskumielessä on. Eiköhän enemmän sosiaalista kanssakäymistä?
Ja silloinhan sama jos sitä palkan kanssa.

Arvovallan menettämisen pelko lienee yksi suurimmista uhkatekijöistä sivuunsiirtymistä punnittaessa. Rekkakuskin arvovalta ei vähene, ei pankkivirkailijan, ei opettajan - vaan annas olla kunnanjohtaja tai jokin muu napa!
Kylillä saat kuljeskella, eikä kukaan reagoi, hantti olet siinä kuin toisetkin, et sen kummempi muita.

Se kai siinä Ilkkaakin pelottaa: ei tule kutsuja kalaaseihin - kaivele itse kupeitasi.

Vaan eikö sittenkin, ihminen kun olet, olisi tärkeämpää olla ihminen, sopeutua linnun osaan, vetäytyä omiin hommiin omiin pesäpuihin, joskus laulun luikahuttaa muille iloksi, mutta muuten asettua toisten yli päätä nostamatta, kurkottelematta, selvittelemättä toisille kuis ny on?.

Olis jo aika ihmistyä Ilkankin.

Sen verran kuumaksi äitynyt

Neljäs päivä kesää vasta alkamassa ja nyt jo kaksikymmentä C.

Hellettä enteili jo Soinin ja Urpilaisen keskustelukin aamutelkussa: Timo oli maksanut Hesarin etusivun täyttäneestä ilmoituksestaan 35 000 euroa jotta sai sanoa totuuden: Kreikan kansa ei ole tehty vakuussopimusta, jonkinlainen johdannaissopimus on tehty Kreikan pankkien kanssa. Tämä kaikki on salattu Suomen kansalta. Jutta sanoi, etteipä se ihan noinkaan ole.

Eilen kuumotti niin että vasta illalla hikisempi poljenta suoritettiin.

Poljimme kuivatusalueen kanavan viertä, joka turhan isokivisellä soralla on päällystetty; puolesta välistä poikkesimme sillan yli ja entisen kaatopaikan kautta kiersimme kylätalolle, vanhan kaupan kohdalta alkoikin jo öljysora.
Vähiin ovat lehmätilat kuihtuneet, vain yhdellä laitumella käyskenteli karja; maata sentään viljellään, satoja hehtaareja kuivatun järven kivettömillä aukeilla.
Vaan korkea oli karjatilallisen peltinen rehutorni, petäjien latvojen yli yltävä.

Lossin yli tandemilla

Auringon paahteessa paras tapa kuntoilla on tarttua pyörän sarviin. Hypätä tandemiin omimpansa kanssa ja viiletellä mäkiä ylös, mäkiä alas, peltovainioiden laitaa, synkkien kuusikkojen halki sytkytellä. Lossilla levätä ja sitten taas pätkä jatkaa, poiketa sivutielle, joka vie saariston rantaan, käännepaikkaan, kesäpuotiin kahville ja marjapiirakalle.

Levähtää ja ihmetellä miten äiti antaakin poikansa kantaa kiviä kivilaiturilta ja heittää niitä laiturilaivasta järveen. No jaa: äidillä on tuopissa olssia, saa rauhassa sitä ottaa kun poika puuhaa.

Muuten on ympärillä rikkumaton kesäinen rauha, mitä nyt linnut sätsättävät ja venemoottorit murahtelevat. Passaa olla, kaikkien.
Eikähän se poikakaan jaksa kaikkia laiturin kiviä järveen mättää.

Santsikupin jälkeen on aika palata, varmistaa ettei lossilla vaan ole tauko, taikka samahan tuo tässä kelissä, oikeastaan parempi jos olisikin.

Mittari näyttää kotipihalla 47,8 km. Siinä on n. viiden prosentin (5%) liikaheitto, siis oikea poljentamitta on 45 km. Liikuntasuorituksena ei oikein mikään, mutta muuten kyllä.
Kaksin se on helpompaa kuin yksin; jyrkimmissä alamäissä nopeus nousee viiteenviiteen ja pitkissä laskuissa yli kilometrin pääsee polkematta.

Tandemilla on puolensa ja varsinkin takana - vapautensa.