Auringon paahteessa paras tapa kuntoilla on tarttua pyörän sarviin. Hypätä tandemiin omimpansa kanssa ja viiletellä mäkiä ylös, mäkiä alas, peltovainioiden laitaa, synkkien kuusikkojen halki sytkytellä. Lossilla levätä ja sitten taas pätkä jatkaa, poiketa sivutielle, joka vie saariston rantaan, käännepaikkaan, kesäpuotiin kahville ja marjapiirakalle.
Levähtää ja ihmetellä miten äiti antaakin poikansa kantaa kiviä kivilaiturilta ja heittää niitä laiturilaivasta järveen. No jaa: äidillä on tuopissa olssia, saa rauhassa sitä ottaa kun poika puuhaa.
Muuten on ympärillä rikkumaton kesäinen rauha, mitä nyt linnut sätsättävät ja venemoottorit murahtelevat. Passaa olla, kaikkien.
Eikähän se poikakaan jaksa kaikkia laiturin kiviä järveen mättää.
Santsikupin jälkeen on aika palata, varmistaa ettei lossilla vaan ole tauko, taikka samahan tuo tässä kelissä, oikeastaan parempi jos olisikin.
Mittari näyttää kotipihalla 47,8 km. Siinä on n. viiden prosentin (5%) liikaheitto, siis oikea poljentamitta on 45 km. Liikuntasuorituksena ei oikein mikään, mutta muuten kyllä.
Kaksin se on helpompaa kuin yksin; jyrkimmissä alamäissä nopeus nousee viiteenviiteen ja pitkissä laskuissa yli kilometrin pääsee polkematta.
Tandemilla on puolensa ja varsinkin takana - vapautensa.
Tietoja minusta
- hikkaj
- Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti