En mie häntä tuntenu, mutta lokiaan luvin sillon tällön ja yhen runokirjan omaks hankin, viimesimmän:
Ruistähkähumppa. (2008)
Siinä suap murre kunnon kyytiä, jos assiittii.
Männään laijasta laitaan - eikä mitenkään hipputtipput ja hilijalleen! Paitsi lopussa niinnii.
Omakustannehan se - ei näitä isot otavat kustanna, korvoosa lotkauta:
- Hyi! - Mitä lie tohmajärveläisiä joutavia.
Maiju Lassila -kunnan maine ei auta, Katri Helenasta nyt puhumattakkaa.
Kaks er laijallista paan tuonne alle muistomaisteltaviks: toinen vähän hävitön, toinen itkunlirauksen arvonen - piättele sitten ihe jotta kumpi on kumpi.
Vaan ensin pohjustukseks tieto, että Aili-emäntä oli ehoton tasa-arvon kannattaja, ei nyt niin pitkäle kun viikola Hesarin Saara Turunen, joka on täysin tympääntyny misogyyniseen maailmanhallintaan kirjallisuudessa: "Näin ei varmaan saisi sanoa, mutta olen nähnyt elämässäni niin vitun monta Tšehovia ja Dostojevskiä, että jossain vaiheessa tajusin, etten enää tarvitse niitä. En halua nähdä enää yhtään näytelmää, jossa naiset tarjoilevat teetä ja kahvia."
Lopuks luvatut ailit sarjasta Rintsikat riekalleina
Miehen mielestä hiän on meleko
viehättävä nainen,
pelottavan kaunis ja
katehittavan tyhmä.
Mies tarjovvaa suojelluu
petolliselta mualimalta.
Järki on miehinen
ominaisuus ja roikkuu
piä sinisenä alaspäin.
sekä sarjasta Rysselin rinssin morsiimena
Ulupukka, miun oma lehmä,
kiitos kun olit olemassa.
Kymmenen vuotta sitten kun sie
synnyt, en ymmärtänyt jotta sie
olit oikii lottovoitto
miun oma lehmä.
Kiitos ystävyyvestäs.
Myö aina ymmärrettiin toinen toistammu.
Kiitos maitokiloista jotka
lypsit. Niilä mitattuna olit
mittoomattoman arvokas.
lypsit. Niilä mitattuna olit
mittoomattoman arvokas.
Siun silimäs, Ulupukka,
on aina miula mielessä.
Nyt sie suat käyskennellä
taivaallisella laitumella
missä ei sairauvet ja murreet ahista.
Nyt siula on ikkuinen kesä.
