Hannu Mäkelä synnyttää romaanin

- saamme olla kotisynnytyksessä mukana

Hannu Mäkelä: Kasper. Mies ja tie. Aviador 2024.
Kansi: Satu Ketola

Taattua Hannua taas. Kasperia lukee kuin vanhaa tuttua, syö kuin itsestään selvää jokapäiväistä leipää, jotta ravituksi tulisi.

Tällä kertaa pääsemme lukijoina mukaan ottamaan selvää, miten moinen fiktiivinen teksti taipuu romaaniksi asti. Olemme romaanin synnyttämisessä kanssaeläjinä, ainakin katsojina. 

Hannu Mäkelä (s. 1943) kirjoittaa kirjaa, jonka päähenkilö on poikapuoli. 

Pojalle, koska päähenkilö on, täytyy keksiä nimi. Se keksitään mietiskelyjen jälkeen hyvä jottei yhdessä: Kasper. 

Porukassa kasvatetaan poikaa isommaksi; isä on jo aikoja häipynyt hemaisevampien helmojen perään, äidillä omat mielenterveysongelmansa. Yksinäistä poikaa kasvattavat myös sukulaiset, ja ennen kaikkea kovakouraiset pihakiusaajat lisätään lähikasvattajiksi.

Siitäpä tuo poika sitten saadaan vartutettua mieheksi, jolle on elääkseen keksittävä ammatti. Toimittajaksi sopii, koska runoilee jo poikasena mielessään, tytöistä tietenkin tykkä. Käy alan koulun. Pannaan moninaisiin lehtiin töihin, sitten aikanaan, ja moninaisiin naisiin sotkeutumaan.

Hannu Mäkelä
Kuva: Auli Närevuori-Mäkelä

 "Sattuma korjaa satoa, siinä lause, jonka Kasper myös oli aikanaan jostain oppinut. Päähän se oli jäänyt kuin takiainen karvaturkkiin. Vertaus on huono, mutta sille emme nyt voi mitään, se vain tuohon tupsahti."

 Sattumahan kaiken sanelee, tai oikeastaan kirjankirjoittajan oikut, eli kirjailija, joka muistuttaa mielikuvituksen nopeudesta. Nopeampi se on kuin se Piirosen pässi, vai oliko se Piiroisen?. Kun edestakainen matka Jupiterin kuita katsomaan kestää tuskin sekuntiakaan, niin mikä ettei mielikuvituksen, tuon veijarin, avulla Kasperin elämänpituiseen talsimiseen ole helppoa, nopeaa ja vaivatonta ympätä vaikka sun minkälaista oikkuilevaa sivupolkua ja hypähtelyä!

 "--- kyseessä on teos, jonka johtavana teemana ja sanoisiko polttoaineena on mielenkarku, jota yritetään epätoivoisesti pitää aisoissa. --- Kuka tietää mitä on tulossa, ei kukaan, ei edes sen tekijä. --- Se kertoo oikukkaasta mielestä ja kirjoittajan vallasta."

Kirjailijan ajatus voi eksyä sinne sun tänne. Niin käy Mäkelälle tällä kertaa, ja siitä vaan mies punoo vaikka rutiinilla lukukelpoisen romaanin puolitietävänä kertojana.

Mielenkarku, mikä sopiva sana kuvaamaan niin tätä kirjaa kuin sen arvostelua! 😊

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Robinsonia Lemmenlavalla

Viestikapula käteen, maski naamaan ja sisälle. Semmoinen tämmöinen paperinen tötterö:

Käärön sisällä selvitys: Robinson Crusoe - tarinoita yksinäisyydestä. Pohjois-Karjalan kansanteatteri Pokka. Tekstimateriaalin tuottaminen Joonatan Tola. (Just se) Punaisen planeetan kirjoittaja.

Näyttelijöiden antautuminen osiinsa kiinnostava. Isoimman huomion vei isoin esittäjä Tommi Tihtarinen pappina ja ennen kaikkea masentuneena napakymppinä naisvajettaan täyttämässä framilla kolmen muun kilpailijan kanssa. Tai oikeastaan neljän muun, jos sivurapuille vetäytynyt läpiujo naisimmeinen lasketaan mukaan.

Lihamöykkynä synnyt, lihamöykkynä elät, ja lihamöykkynä kuolet. Yksin. 

Jos ei kiinnosta, voit hypätä Pielisjokeen tai kokeilla parisuhdetta. Sama se, sillä suhteessa käy lopulta niin että toinen katsoo televisiota alakerrassa, toinen yläkerrassa samaa ohjelmaa. 

Kosminen yksinäisyys takiaisena, kuljet missä kuljet.

Mutta toivoa on: selviytyihän Robisonkin lopulta saareltaan. Onnen maata tässä kuitenkin sivutaan.

Oli siinä sanomaa sulateltavaksi kerrakseen. 

Ei sieltä silti masentuneina poistuttu, Lemmenlavalta, leppeään loppukesän iltapäiväaurinkoon.

- Vaikuttavaa, sanoisin - ja sanon: - Elämys.

Miten käynee niiden, jotka tänä sunnuntaisena elokuun ehtoona poistuvat samalta lavalta J. Eskelisen tahdittamista tansseista yönpimeyteen?

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Mäkelän Hannu liekeissä

Tohdin akateemikkoa noin tuttavallisesti nimitellä, vaikken pers.koht. tunnekaan, sen sijaan moninaiset hienot, sujuvasanaiset kirjat kyllä läpilukenut. 

Valo - kertomus rakkaudesta yllä kaiken loistamassa.

Ja liekki-otsikkoonkin syynsä: a) kuukauden kahden sisällä ilmestynyt mieheltä taas kaksi kirjaa yli kahdensadan kirjan jatkeeksi - pian lähennellään 300-kirjarajaa; b) toisessa uutuudessa rakkaus salamana iskeä roihahtaa niin että polttaa.

Aviador 2021

Hannu Mäkelän Pilven reuna -romaania luen. Romaani se on, koska päähenkilöminä on Ilmari eikä Hannu ja koska rakkauden kohde on E eikä A eli Elina eikä Auli. 

Muuten melko paljon yksi yhteen hommat skulaa hesalaisittain ilmaistuna; Hannuhan on Kallion kundi, joka tosin on viimeiset kolmekymmentä vuotta asunut maalla Sitarlassa Lohjalla.

Sekin selkään-ihastuminen täsmää yksi-yhteen todellisuusmeininkiin. Saas nähdä, onko kyseessä avainromaani: vielä ei voi tietää 50 sivun ja kahvilassa selkään ihastumisen jälkeen, eikä kiivaan sähköpostikirjeenvaihdon alkaessa.

Niin, noista samoista Hannu on kirjoitellut alkuajoista alkaen parinkolmen vuoden ajan Vanha mies mutisee -blogissaan, jonka kultivoituun atmosfääriin olen innolla uppoutunut ja mielistynnyt. Kansakoulunopettajia kun kumpikin meistä. 👏

 

Yhdenäkin blogiin alkoi ilmestyä rakkausrunoja, sekös ihmetytti; aanailinkin tällä omalla potulla, siinä missä Tillmankin kommentissaan, otsikolla Kuka nyt ET-lehteä lukisi, jotta mahtaapi rakkaus iskeneen.

Se oli helmikuuta 2019. Lukekaas nämä runot ainakin, niin pysytte kanavalla: Ei tuulesta vaan tulesta, Kolme runoa, Lähellä.

Ja niinhän oli! Ja naimisiin mennä hupsahti viidennen kerran. 

Jokin roti sentään kirjan Ilmarin ikärajalla:

"Elinan ikä oli juuri ja juuri viidenkymmenen korvilla. Onneksi edes niin. Puolet vuosisadasta tuntui minusta absoluuttiselta rajalta, jonka alle en voinut mennä. Nuorempia naisia en halunnut edes ajatella; heidän elämänkokemuksensa ja ajatusmaailmansa olivat suppeita ja kuuluivat nykyaikaan, johon en enää millään saanut otetta."

Myöh. lis. 😌😋

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä