Akateemikon kokemuksella

 jatkan Pilven reunaa tänään toisellakin suunnalla

Haudan reunalle tästä päivemmällä askeleemme suuntautuvat: on taas hautajaisten aika; miespolvet vaihtuvat toisen suvussa, eno-Auliksen aika on täysi - yli yhdeksänkymmenen. 

Vuosi sitten hautasimme toisen sukua.

Hannu Mäkelän Ilmari on kaukana siitä kuoleman odotuksesta, jonka kynsissä on elellä kärvistellyt vuosikausia ennen salamaniskua, tulista rakastumistaan. Liki kasikymppisestä on tullut miltei teini. Virilöitynyt. Uskomaton onni on kohdannut kuolemaa odottavan miehen.

Menepä ja arvostele Mäkelän kirja! 

Miehen, joka on suomalainen kirjallisuus, sen sisäpiiri, kirjailija joka tuntee liki kaikki kirjailijat ja on ollut tekemisissä heidän kanssaan, monesta heistä tehnytkin kirjailijan, avannut portit kirjojen julkitulolle. Otavan kustannustoimittajana vuosikaudet toimittuaan.

Äsh, antaa tuon tällä haavaa olla.

Sen sijaan luen hänen Vanhan miehen mutinablogistaan taas yhden valaisevan kertomuksen lapinlumosta ja  Lapin kirjailijoista, jotka tietenkin hän on tuntenut kaikki, ja päälle vielä Reitarin ja Palsan. 

Kävelevä kulttuurikaappi tämä Hannu.

Myöh. lis. 🙇

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Mäkelän Hannu liekeissä

Tohdin akateemikkoa noin tuttavallisesti nimitellä, vaikken pers.koht. tunnekaan, sen sijaan moninaiset hienot, sujuvasanaiset kirjat kyllä läpilukenut. 

Valo - kertomus rakkaudesta yllä kaiken loistamassa.

Ja liekki-otsikkoonkin syynsä: a) kuukauden kahden sisällä ilmestynyt mieheltä taas kaksi kirjaa yli kahdensadan kirjan jatkeeksi - pian lähennellään 300-kirjarajaa; b) toisessa uutuudessa rakkaus salamana iskeä roihahtaa niin että polttaa.

Aviador 2021

Hannu Mäkelän Pilven reuna -romaania luen. Romaani se on, koska päähenkilöminä on Ilmari eikä Hannu ja koska rakkauden kohde on E eikä A eli Elina eikä Auli. 

Muuten melko paljon yksi yhteen hommat skulaa hesalaisittain ilmaistuna; Hannuhan on Kallion kundi, joka tosin on viimeiset kolmekymmentä vuotta asunut maalla Sitarlassa Lohjalla.

Sekin selkään-ihastuminen täsmää yksi-yhteen todellisuusmeininkiin. Saas nähdä, onko kyseessä avainromaani: vielä ei voi tietää 50 sivun ja kahvilassa selkään ihastumisen jälkeen, eikä kiivaan sähköpostikirjeenvaihdon alkaessa.

Niin, noista samoista Hannu on kirjoitellut alkuajoista alkaen parinkolmen vuoden ajan Vanha mies mutisee -blogissaan, jonka kultivoituun atmosfääriin olen innolla uppoutunut ja mielistynnyt. Kansakoulunopettajia kun kumpikin meistä. 👏

 

Yhdenäkin blogiin alkoi ilmestyä rakkausrunoja, sekös ihmetytti; aanailinkin tällä omalla potulla, siinä missä Tillmankin kommentissaan, otsikolla Kuka nyt ET-lehteä lukisi, jotta mahtaapi rakkaus iskeneen.

Se oli helmikuuta 2019. Lukekaas nämä runot ainakin, niin pysytte kanavalla: Ei tuulesta vaan tulesta, Kolme runoa, Lähellä.

Ja niinhän oli! Ja naimisiin mennä hupsahti viidennen kerran. 

Jokin roti sentään kirjan Ilmarin ikärajalla:

"Elinan ikä oli juuri ja juuri viidenkymmenen korvilla. Onneksi edes niin. Puolet vuosisadasta tuntui minusta absoluuttiselta rajalta, jonka alle en voinut mennä. Nuorempia naisia en halunnut edes ajatella; heidän elämänkokemuksensa ja ajatusmaailmansa olivat suppeita ja kuuluivat nykyaikaan, johon en enää millään saanut otetta."

Myöh. lis. 😌😋

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä