Niinkö kirjaimellisesti luin ja olin ottanut taakan kantaakseni, että aamulla heräsin veren maku suussa. Nenästä sitä pursusi.
- Nyt minä kuolen! Nyt minä kuolen! olisin huutanut jos olisin ollut lapsi. Kuulemma usein huusinkin ennen kuin totuin veriruiskauksiin. Talttuivat ne kaikki. K-vitamiiniakin taisi joku hoitotäti suositella.
Nyt ei muuta kuin tuppoa nenuun ja sormi puristamaan nenäruston alta. Siitä tokeni.
Eikä siinä sitä paitsi ollut mitään mahdollisuutta jäädä sänkyyn lötköttelemään, koska tavoite oli asetettu: 300 ennen vuoden vaihdetta.
Eikun vesisateen jälkeen paanalle! Tai tolastahan hiihtämisessä jos missä voi ladusta puhua.
16 kilsaa ja jo vain täyttyi - viitsinyt vaille jättää! 700 enää tavoitteeseen. Kilsoja tai euroja, sama asia, koska kilsa on euro. Loppuvuoden päivät voi vaikka lupottaa.
Varmuuden vuoksi kävi hiihtosiiri niilollensa ostamassa ikään kuin palkinnoksi apteekista jonkin veret seisauttavan hemostaattisen gelatiinisienen.
Tämmöisen pussukan ojensi:
Tuotekuvauksessa lukee että sieni on eläimillä testattu ja että siasta valmistettu.
Ei kai varmaankaan mitään verrokkivihjailua joulukinkun jälkipulskuuteen? Taikka en uso, sillä yhessähän tässä tonnia kohti taivalletaan. Ei se verta nenästä ...
