Suvisunnuntai

Iloisin suru

Tuo Peltosen kirjan nimi kävi toteen eilen, pyhäisenä kesäpäivänä.

Olimme taas koolla. Samoissa tunnelmissa kuin edellisenä pyhänseutuna: jälleen yhden serkun elämä oli paketissa. Oli uurnan laskun aika. Kauppalan Tuovi lähti. 90 vuotta elämää takana, elinaika täynnä, maallinen matka kuljettuna. Aika palata maaksi.

Vaan ei huolta, murhetta enempää. 

Piankos siirryimme ilon puolelle: serkun siskon omiin ysikymppisiin. Serkku Telle oli tavoittanut samat yhdeksänkymmentä kuin juuri pois saateltu sisar, ja sitä sieti juhlistaa oikein Villa Ruusulassa, monen mutkan takana upeissa mäntymaisemissa järven rannalla.

Aurinkoa, kukkia, lämpöä tulvillaan vähintään yhdeksänkymmenen vuoden edestä. Ilmat ihanat ja sää helli. Pudotti toviksi surun puserosta - ilo valtasi mielen. Helpotuksen huokaus. Enää juhlitustakaan ei tuntunut samalta kuin vielä hetki sitten: muka satavuotiaalta. Nyt numerot olivat kohdillaan, pitivät kutinsa: vasta 90 - sataan vielä pitkä huikonen!

Kevyemmäksi oli olo muuttunut.

Ja yhä keveni, kun tuttu Sari-pitoemäntä ruuat juomat tarjottuaan nosti kanteleen pöydälle ja helähtytti ilmoille kaikkinaiset Karjalan kunnaat - oikeastikin meitä ympäröivän.

Ja olohan tuntui miltei taivaalliselta.

sukupuuhun merkinnät

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Vielä henki pihisee

Vietettiin viikko kuolemasta syntymään. Liki.

- Pieni arkku Laurilla, hämmästeli pikkumies saatellessamme lankomiehen uurnaa haikein mielin hautaan.

I - II - III - IV

Kohtapa jo temmellettiin iloriemuin ja itkuparuin kolme kokonaista päivää pitkin pihamaita ja pientareita pikkupikku 1v+3v lastosten kera.

Siinä olikin ukkimummo helisemässä, kun piti pyörittää hulahulavannetta, kauhoa palloa räpylään, pelata pingistä, potkia palloa, niittää viikatteella heinää, soittaa haitarilla masurkkaa, kiikuttaa, hyppyyttää, pomputtaa, lukea satuja, viheltää herneenpalolla - ja lehmän ruokinnat ja perunannostot päälle!

Kyllä maalliset murheet unohtuivat.

Täytäpä siinä sitten vielä blogipottu!

KIRJA-ARVOSTELUT

"Kohta pitää hämmentää leivinuunia",

sanoi meistä Uutterampi ja lähti lenkille ja muille asioille. Veltompi jäi, tapansa mukaan, kuten joka aamu, puolille päivin petiin pötköttämään. Samalla ajattelemaan, sitten lukemaan ja kirjoittamaan. Panemaan viisautensa päiväjärjestykseen.

Eilen oli käynyt muurarilenkkikaveri paikkaamassa tulipesän tiilien saumoja, eikä nyt sitä uunia voinut vielä lämmittää, päin vastoin vettä piti roiskia uunin seinämiin.
Nyt piti hämmennettämän keittiön leivinuunia; vaan muistaako moista kun paneutuu oikein huolella pötköttelemään, varsinkin kun sattui käteen imaiseva kirja, joka vei koko käden ja mielen. Ei silloin taho muistaa, ennen kuin yllättää pakottava luonnollinen tarve. Mustille hiilille tahtoo mennä ja osa lämmöstä karata lintusille.

No, pudottaapa sitten myöhemmin hiilet suoraan taka-aukosta alas ja lätkää pellit kiinni jotta  pystyy ajallaan lenkiltä tulijalle suikauttamaan ennen ovikyselyä: "Joo kyllä panin pellit kiinni, niinkun piti." Niin ei toinen ennätä kysellä turhia.

Muistelin siinä pötkötellessäni, jotta muistipas muurar-Lassi samat kohokohdat muinaisilta juoksulenkeiltä ja senkin kun sitten sattumalta sattui hautausmaan mäelle kun velipojan poltettuja jäännöksiä oltiin menossa hautaan laskemaan: Siinä kun tervehtiessä heiluttelin puista uurnaa ja ilmoitin pala kurkussa, jotta 'tässä viijjään siun juoksukaveria maaliin' - juostiinhan joskus kolmisinkin Karjalaisen-juoksut sun muut.

Vaan olisi kai tuon voinut arvokkaamminkin ilmaista.

🏂 hiihdot 9  km/411 km/ € = 63 h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös