Seija Franzén

guess who?

Ei ole se kanadalainen rockyhtye, joka tulee esille jos Mr. G:lta kysyy.

Tämähän hän:

Kaikessa mystisyydessään.
Mummilta peritty sukunimi tällä kanttorin tytöllä.

Ai että minä olin myyty abikeväänä kun jossain taustalla soi veret seisauttava musapätkä, eikä harmainta aavistusta mikä se oli. Siitäpä sitten penkinpainajaisriehan iltana rakennusmestarien talolla yhdessä lyskanpoikien kanssa pohdittiin. Sitten isompi-Sinkkosella välähti, se mumisi jotain että jotta että... Kuullut oli ja kielen päällä pyöri.
Olisiko sitten lisämadeira auttanut kun alkoi tosissaan haparoiden poltella: - Si-Simolan se Seijaa se oli, jotain Vartanin kipaletta...

La Maritza.

Harvoin jokin kappale heti ensi kuulemalta säväyttää niin - käy karvoihin. Ei edes Sylvie Vartan
kykene samaan tulkintaan omalla Ritsallaan.

Nyt on sitten ilmestynyt jälkielämäkerta Kun aika on - Seija Simolan tarina, Avain 2019, muistelu Seija Simolasta (1944-2017) unohtuneesta tähdestä, josta Delta Rhytm Boysin Lee Gaines vihjasi levy-yhtyepomo Vikstedtille:

"Lindblomin bändillä on helvetin hyvä solisti." 

Lausahdus tuli kuulluksi.
Siitä se sitten pärähti käyntiin meno ja meininki, ura, päivätyö somistajana oli lääkärin määräyksestä lopetettava: pienen tytön äiti ei voinut kaikkeen revetä.

Lisää Kirjavinkeissä aikanaan, joskus joulun alla - joululahjavihjeeksi vaikka. 😜 🎅🎅

muualla

🏂 hiihdot 5 km/ 5 € = 1h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Oma maa ja Onni

Joskus pitää näyttäytyä immeisten ilimoilla, jottei ihan mehtiytys.
Parraat piäle ja -

Kaupunkkiin, kaupunkkiin!

Kohta istuttiin parturin pallille kynittäväksi. 22 €. Oman kylän poika oli siirtynyt joskus Join-kaupunkiin käsityöläiseksi.
Siitä pukilta kiertelemään taidemuseo Onnia: vaan ei sieltä silmiin sattunut Simbergin etsauksia, vaikka siellä piti olla Turtiaisen keräämiä etsauksia. Vaan olihan rakennus tuttua tutumpi lyska: tuhannen pojan päivittäinen kurimuslaitos.

Ja kun ei Huukoa löytynyt niin torin poikki pääsi jo suorinta tietä hämärtyvässä päivänvalossa kaupunginteatteriin Rouva Stroganovan tykö, vaan ei onnannu sekään: joku päänäyttelijöistä oli sairastunut.
- Entäs nyt! Tähänkö päätty sivistyssuihkaus?

Käyttöön varanumero: Pölönen. klo 14:30. Oma maa luki Tapion seinässä.
Vinha oli etelätuuli, väkisin puhallutti sisälle. 2 x 9,5 €. Hintansa väärtiksi osoittautui kylmän tilan asuttaminen.
Mainio esitys oikeamurteelliselta Konsta Laaksolta: filmitähtiainesta jo ulkoiselta näöltään, kuin Katajisto tai joku muu näyttävä SF-tähti! Ja Oona Airola niin putipuhtoinen - vaikka kuinka lehmänlannassa naama. Ja Arto Heikkilä - mikä vaikuttavan vakuuttava evakko! Kiihtynyt eteläinen tuulikaan ei purrut niin lujaa kun Tapiosta kadulle palattiin, vaikka päällimmäisenä mielessä Veikon kamppailu jäätyneen veden alla ja Annin hätä. Sodan räiske ja talon lieskat olivat tuttua kauraa, mutta järnefeltiläinen kantojen poltto - siinä oli upeutta.
Kuva veti melkein vertoja Onnen maalle, jota tietenkään ei mikään voi voittaa - ikinä! 👀

Stop. Stop tykkänään! Jo riitti sivistys, kun kurnahti maha.
Palattiin markkinatalouteen, tuonpa Myyhyn ja Burger Kingiin: kaksi Crispy Chicken ateriaa. 8 €. Ja Cokista niin paljon kuin sielu sietää.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Opettajanpelko

"Olisivatkohan minua siviilielämässä edeltä käsin kauhistuttaneet mitkään muut kaksi asiaa yhtä paljon, kuin penskana lähteä pyytämään kunnan piirimieheltä jauholappua ja nyt teknillisessä koulussa mennä kemian tunnille."  - Pyynikin rinteessä

Pääpiru istui tuolla luokan edessä: opettaja Kajovaara, joka jatkuvalla pirullisella nälvinnällä, halveerasi ja nokerteli oppilaita. Koko ajan jylläsi pelko taululle joutumisesta, silmätikuksi.
Siinä sodan pelot ja taistelutantereiden tuimat taistelut tuntuivat mitättömiltä! Etenkin Kallesta, viiden vuoden sodankävijästä.

Kemiat eivä ns. kohdanneet -40-luvun aikaihmisten koulussa.

Samanlaista pelkoa tunsi moni meistä vielä -60-luvulla, istuessamme poikalyskan ruotsintunnilla lukiossa semmoisen pienenlännän naisenpätkän pitäessä kuria vastaavin menetelmin.
Ruotsi kyllä lopulta opittiin, mutta ikuinen kammo jäi koko lyseonhenkeä kohtaan, jota moni kuitenkin on jaksanut myöhemmin, vaikka silmät ummessa, ylistää.
Lyseonhengetär
Elli näet ilmestyi turhan usein kuin tyhjästä kateederille tuimailmeisenä - ja aloitti opetuksensa henkilökohtaisuuksiin käyvällä railakkaalla feedbackillään, varsinkin koepapereita palauttaessaan, rätinänsä:

"Sieltä maalta teidän suvusta näitä riittää, ja aina on tullut laiskoja ja tyhmiä yksilöitä tänne kaupunkiin ja lyseoon ..."

Ei puhettakaan että olisimme pullikoineet vastaan taikka jotakin puolustukseksemme ähkineet siinä serkun kanssa peräkkäin istuessamme; eipä tullut mieleen hauskuuttaa mieltänsä edes Mitäs läksit, kikkeliskokkelis! -huumorilla punaisina pälyillessämme.

Siitä oli huumorit kaukana kuin Kallella kemian tunnilla ja monella muullakin tunnilla.

Ja eikähän nyt sentään koko suku ihan tyhmää sakkia ollut: opesetä Ollikin oli suorittanut keskikoulun melkein säädetyssä viidessä vuodessa tässä samassa koulussa. Ja edennyt jopa niin pitkälle - lyskankin ansiosta - että oli ajautunut Helsinkiin Kansallisoopperan balettikouluun, johon tosin oli alkumetreillä jo lankiintunut ja lopettanut opettajanpelossa, sillä sen ajan joriopettaja GG oli alkanut lähennellä, eikä sedällä ollut semmoisia taipumuksia.

Jotta on sitä koulukiusaamista aina ollut, painopiste on vain heilahdellut.
Ja kyllä Kallekin vitosrivineen selvisi rimaa hipoen toiselle eli viimeiselle luokalle Tampereen Teknillisessä oppilaitoksessa.
Noitumaan toki pisti:

"Mulle kuvaannosta  jääpi nyt vaivanen vitonen totistukseen. - Samate jääpi laskennosta ja mekaniikasta. Niitä ei ole ennää ensi vuonna. Ja kemiasta! Jääpi, jumaliste,
rumasti vitosia päästötodistukseen!"  - Pyynikin rinteessä