Opiskelemassa

luokanopettajaksi Joensuussa 1971 - 1974

- Varmistivat ensin vakisuhteen yksinäisyyden pelossaan, jotta olisi sitten minne mennä juopottelureissuiltaan.  

Jotenkin noin kademielin lokeroimme nuo menomiehet, musapojat, jotka ketkuttelivat jotenkuten eteenpäin suht säntillisessä opekoulutuksessa. 

Opetus oli pitkälti kurssimuotoista, kaukana akateemisesta vapaudesta, vaikka korkeakoulussa opiskeltiin, vissiin osin seminaariperuja.

Kirjokansi 2021. 279 s.
Kansi: Jussi Virratvuori

Musisointi, politikointi (vas), juopottelu, lintsaaminen. Siinä opettajaksi opiskelun täyskuva edessämme, siis tuon 'poikamies'porukan. 👀

Olemme Joensuun korkeakoulun / nyk. Itä-Suomen yliopiston luokanopettajakoulutuksessa 1971 - 1974 joviaalin Heikki Kirkisen ollessa korkeakoulun rehtorina. 

Hannu Tikkanen on kirjoittanut noista ajoista suht. yksyhteen romaanin Musta Ryssä ja Sininen Enkeli. Kuvaava nimi, sillä nuohan olivat sen aikaisia juomia, joita opiskelijat Wienittäressä sun muissa kapakoissa nauttivat nelosoluen lisäksi.

Olinhan siellä minäkin. MUTTA. Ihan kuin en olisi ollutkaan, jos siellä tuollaista oli. 

Aivan kuin olisi käyty eri 'koulua' samaan aikaan! Mutta hän ja he olivatkin öisin liikkuvia musamiehiä. Meille tasaisemmille nössyköille riitti vähempikin ilonpito, so. silloin tällöin ilta Wienittäressä, Skotti Pubissa ja Karjalantalolla ja muutamana aamuna luennoilta luistaminen hyvän syyn takia, esim. Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen imaistessa intensiteetillään päiväksi mukaansa jne. ja yms. 📖 😇 📚

Mutta Hannupa kertoo toisenlaista.

Musta ryssä on myös Vesa ja Sininen enkeli Leena, 'juomat' sekoittuvat toisiinsa, ihastuvat; Vesa kimaroituu enemmän, aivan kaikesta sielustaan ja sydämestään. Tämä osin yksipuolinen rakkaustarina on kirjan peili, joka heijastelee Vesan mielialoissa loppuun saakka.

 

Vesa tulee Hesasta tänne periferiaan, jumalanselän taakse. Kotiutuu hyvin. Joensuun popmuusikot ry on juuri kesällä perustettu ja Vesa on siinä hommassa pian sisällä. Kohta jo järjestetään ensimmäiset festarit - ja niin Ilosaarirock saa alkunsa eikä loppua näy.

Vesa löytää Anjan Ruotsiin häipyneen Leenan tilalle ja rimpuilee kakkosen papereilla opeksi tuntien olevansa väärällä alalla; onneksi pelkän musan opettajista on kapelo.

Nytpä kiinnostaakin, miten Vesalle on käynyt, nyt, kun allakka näyttää vuotta 2022.

Kurkistakaamme kirjan kirjoittaja Hannun kotisivulle: voi olla että sieltä löytyy vastaus, koska väitinhän tuolla alkupuolella romaanin suht. yksyhteen kerronnasta.

Hannu Tikkanen - yksi Ilosaarirockin luojista.

Kirjasampokin tietää jotakin, ainakin taiteilija Hannun syntymäajan ja paikan: 13.7.1951 Kiuruvesi.

Taisipa musa sen leivän tuoda eikä niinkään luokanopettajuus?

Oli virkistävä lukea toisenlainen, ylösalainen kuva opettajaksi valmistumisajasta. Tsemppiä Hannu!

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

-2°C  10 km  391 km/€ 63 h

Puukauhaväki

Eivät ne turhaan mieltä osoita savonlinnalaiset opettajakoulutuslaitosta puolustaessaan; lienee puolet kaupunkilaisista kokoontunut torille huomattuaan mikä isku kaupungin vireydelle kun henkistä pääomaa kuljetetaan Joensuuhun.

 Opettajakoulutus lakkautetaan.

"Savonlinnassa opiskelee 850 opiskelijaa ja kampuksella on noin sata työntekijää. Savonlinnassa opettajankoulutus on painottunut taito- ja taideaineisiin." Maaseudun Tulevaisuus 10.4.12016

Saattaa siinä elinkeinoelämäkin aikansa nikotella, mutta se jos mikä pitää kyllä itsestään huolta, eli siis liike-elämä, joka on aggressiivisuudessaan taito-ja taideaineväen vastakohta.
Kyllä business keinonsa keksii.

Mutta entä tuo turha porukka, taito- ja taideaineiden puukauhaväki? Se onkin jo toinen juttu ja pitempi prosessi. Vaikutus henkiseen elämään kaupungissa? Olavinlinna ja Ooppera jäävät.
Mutta.

Akateeminen puunkantoteline

Ei älkää luulkokaan että halveksisin tuota työstöväkeä, koska itsekin kuulun siihen: meillä kotona on jäljellä ja yhä käytössä omatekemä akateeminen puunkantoteline, joka on tehty siis korkeakoulutasolla.

Se on kestänyt kaikki nämä vuodet, koska siinä on tappiliitokset ja pelit. Se on taiteilija Jouko Solosen suunnittelema siro ja käytännöllisen kevyt häkkyrä, jonkalaisen me kukin 32 opettajaksi koulutettavaa miehenpuolta jouduimme tekemään kasvatustieteiden opiskelun ohella professori Annika Takalan ja muiden korkeasti koulutettujen luentojen lomassa.

Vaan ei hitto: eihän tapanani ole asiaa puhua, enkä puhu nytkään tämän enempää.
Paiskautui vain mieleen kun eilen pitkästä aikaa melkein kymmenen hengissä säilyneen kurssikollegan kanssa kokoonnuttiin - passiiviksi siksi koska vähänkö vierailta muutamien naamat haiskahtivat - syömään keskellä päivää - keskellä päivää klo 12.00, ikään kuin pyllistäen työssäkäyville kollegoille, tai siis vinoillen - Ilosaaren ravintolan terassille.
Ja kun katseli tuotakin elinvoimaista suunnattomat määrät tietotaitoa omaavaa populaa, joka nyt siis syrjässä tätä Sipilän joukkojen tuskailutouhuilua katselee, että mikä voimavarareservi tässä rupattelee mukavia asioita koulutusajoistaan, työajoistaan ja oman tulevan elämänsä innovatiivisista iloista!

Kyllä nämäkin monta pääministerin kellotaulukapinetta pystyisivät yhä värkkäämään kaikkien hyödyksi jos joku huomaisi kysäistä. Sipilöinti on hallinnassa, selkäytimessä.

Mutta jotenkin sitä kuitenkin jo mieluummin puhuu jekusta - elämän jekuksi huomattuaan -, vaikka siitä puukauhasta, joka piti sille Soloselle tehdä ja kun ei viitsinyt niin osti torilta ja veisti puukolla pieniä nirhamia jotta enemmän omatekemältä haiskahtaisi. Läpi kapusta liukkaasti luiskahti, tosin Solosen saattein: "Hyvä kun on omaakin kädenjälkeä. Toripöydällä tämä näky olleen silleempänä."

Ai niin siitä opetusharjoittelusta muisteltakoon tämäkin, joka vahvistaa asiattomuuden teemaa:
10 tunnin projektin ympäristöopista ja ympäristötietoudesta pidin minäkin niin että innoissamme olimme me kaikki, oppilaat ja tunninpitäjä.
Mutta.
Yksi ei, se arvostelijalehtori Wager, joka kiteytti koko kymmentuntisen lyhyesti:"Sie sitä et, edes vahingossa, puhu asiaa!"
No voi hitto - ja me kaikki kun olimma niin innoissamme!

Ihan niin kuin eilen jekkuiltuamme.