Tietoja minusta

Oma kuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HUK

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Laulujoutsen elomme kehässä

 Suomen kansallislintu

Ja niitä riittää! Yrjö Kokon (1905-1975) ansiosta. Vaiko takia? Riippuu keneltä kysyy.

Jos kysyy elonkehäläisiltä: ansiota. Jos kysyy maata viljeleviltä: takia. Metsästäjiltä jos kysyt: sekä että. Kymmenkiloisia paisteja ilma sakeana ja pellot täynnä, ennen muuttomatkaa.

Ollaan elämänkatsomuksen ja elomme kehän ytimessä.


"Kulutuskulttuurista etäisyyttä ottaneet ovat jo pitkään nähneet toisin: ihmisen erillisyys muusta luonnosta, ihmisen ylivertaisuus ja luonnonherruus sekä edistysusko ovat kaikki ihmisen olemassaolon merkityksessä luovia tarinoita, eivät tosiasioita. --- Olin itsekin juuri näiden tarinoiden vanki. --- olemme kasvaneet fossiilikapitalistiseen järjestelmään ja osa mielenmaisemastamme tulee väistämättä olemaan öljynmustan mytologian ja elämäntavan kyllästämää. ---" "Voimme silti katsoa kunnioittavasti taaksepäin ja löytää opastusta uuden luomiseen." -Osma Naukkarinen

Yrjö Kokko, eläinlääkäri, kirjailija, rimpuili vastaan ja kuinkas kävi: 

"Tämä johti maalaiseläinlääkärin ammatille haitalliseen punaleimaan. -- Kokko rakasti vapautta - taloudellista, poliittista, taiteellista, hengellistä. Toislajisten vapautta."  -Mikko Kallionsivu

Luokkalehden 1986 jälkeen olen lukemassa Elonkehän uusinta, nro 3/20. Silmät suitsirenkaina, sanoisi Karjalaisen muinainen pakinoitsija Romuluu.

Olin äimänkäkenä Kallionsivun esille nostaman Yrjö Kokon mietelmän havaittuani: 

"Tieteen narkoosilla voi nukuttaa sydämen runon." 

Äimänkäkenä siksi, koska omiin sitaattikokoelmiin olin jo aikoja jäljentänyt tuon saman lainauksen! joka jatkuu ja täydentyy "Silloin ei ainakaan ole naurettava."

Noin Yrjö Kokko kirjassa Laulujoutsen - Ultima Thulen lintu. 1950.

Ja taas on lisättävä lukupinoon välttämättä lisäkirja, vaikkei enää millään pinon sortumatta mahtuisikaan: Jukka Parkkinen, Yrjö Kokko: Sadun ja luonnon runoilija. WSOY 2003.

KIRJA-ARVOSTELUT


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti