Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Putkinotkon herra. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Putkinotkon herra. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Syöpi miestä - jos ruokkiikin

Joel Lehtosta (1881-1934) kalvoi ja kirjoittamista häiritsi läpi koko elämän yksi yhteinen nimittäjä: omat kirjeet rakastajattarelleen Sylvia Avellanille (1870–1920) - tämä kun ei suostunut hävittämään kuulun kirjailijan intiimejä paljastuksia vaikka miten olisi uhkaillut tai rukoillut. Maiju Lassilan tuotantoahan varjosti se kavala happohyökkäys, joka oikeastaan teki kirjailijasta sukupuolettoman.

Joelin kolmisensataa kirjettä on luettavissa Pekka Tarkan toimittamassa kirjassa Putkinotkon herra.
Ja ollut katsottavissa ja kuunneltavissa aidossa Putkinotkossa siellä Savonlinnan liepeillä tämän kesää. Pienoisnäytelmänä: Joel ja Sylvia.

Joel tuhosi Sylvialta saamansa kirjeet, mutta Sylvia ei Joelin kirjeitä. Sylvia tiesi ja tunsi että Lehtosen kirjailijamaine on pysyvä, ja tulevat sukupolvet haluavat nähdä millainen persoona kirjailija sisimmiltään on.

Sylvian mies rehtori Niilo Avellan, jolla, totta kai, oli oma rakastajatar, toimitti lopulta kirjeet SKS:n tiskille saatteella: "Käärö sisältää joukon kirjailija Joel Lehtosen vaimovainajalleni Sylvia Avellanille lähettämiä kirjeitä, jotka jätetään vainajan tahdon mukaisesti  Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran säilytettäväksi ehdolla, että käärön saa avata vasta Joel Lehtosen kuoleman jälkeen."


Niinpä istuimme nyt kääröä kuuntelemassa Joel Lehtosen peräkammarissa punaisen talon paremmalla puolella. Kolminkymmenin pyhäisenä päivänä helteiden hellittäessä, tiukkana nippuna tiheässä tunnelmassa pariskunnan intiimejä purkauksia kuunnellen ja katsellen, miltei käsillä hipaisten.
Otti kehno mukaansa.
Tempaisi oikein, vaikka vähänkö vähätellen ja väliin nauruvirnein suhtaudunkin kahden ihmisen väliseen tunnesoppakuohunnan setvimiseen sanoin, elein, nyrkein, minkämoista tuokin muuan Kaunari-tv-sarja* edustaa.

Oli nautinto tavata elävä Joel Lehtonen, aikansa narsisti, sekä 'elävän leski' Sylvia Avellan lihana ja verenä. Sen kummempia kehumatta: Antti Ahlroos onnistui muuntumaan ja Marjo Välimäki vakuutti kieltä myöten.

Mikäpä tässä ei ollessa: Kahet Putkinotko-vierailut saman vuoden sisällä - ensin Hesassa, siellä Jurkassa Erosen nurkassa, ja nyt täällä Savonlinnassa Inhanmaan tilalla Säämingin Tolvanniemessä.

* ps
Kauniita ja rohkeita joutuu aina sillontällönillantullen vilkaisemaan, jopa istahtamaan niiden ääreen ihmettelemään jotta miten niillä on aina ja joka hetki ihmissuhdeongelma päällä eikä hetken lepoa ja rauhaa - eihän tuota menoa kukaan jaksaisi!  Joutuu joutuu kun joku Mukava on jo valloittanut huoneen ja ruudun ja just kun pitäs nähä urheiluohjelmaa suorana... 😘

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

perjantai 29. tammikuuta 2016

Loppui Lehtonen

Silloin näkisimme: "Putkinotko oli vain kivenjärkäle, johon hän ohimennessään hakkasi nimensä, ja että Lintukoto on vain kukkakimppu, jonka hän sitoi lopputaipaleellaan." (Kivimies/ Tulenkantajat 1929)

Milloin silloin?
Silloin jos Joel Lehtonen löytäisi jonkin sopivan astian, johon voisi ammentaa kaiken elämänviisauden.
Eipä löytänyt, vai löysikö sittenkin viimeiseksi jääneessä Henkien taistelu -teoksessaan? Ei minusta, vaikka vaikuttava avainromaani sekin.

Nyt on kaikk' lehtoset luettu, Joelin päänahka lakkarissa.
Ainoastaan Hyvästijättö Lintukodolle on enää heittämättä, mutta sitä en tohdi tehdä ennen kuin lähempänä lähtöäni, sen verran pahan sään merkkejä oli jo Lintukodon loppumetreillä aistittavissa.

Sen verran vielä sanon Lehtosesta, että Pekka Tarkan toimittama Putkinotkon herra: Kirjeitä 1907-1920, Otava 1969, on melkoinen avain Lehtosen Joelin maailmankatsomukseen ja katkeruuteen ja koko tuotantoon: rakastajatar, se pahuksen Sylvia Avellan, ei suostunut polttamaan Joelin intiimejä kirjeitä - se oli Lehtosen kirjallisen tuotannon riippa ja onnettomuus.
Putkinotkon herra kainalossa kannattaakin Lehtoseen perehtyä.

Että mitäs nyt?

Tuota kauten Päätaloon toiselle kierrokselle: Iltapihti pirtin päälle - kirjailija Kalle Päätalon sanasto.
Unto Ylisirniön 4000 sananselitystä Ihmisiä telineillä romaanista alkaen ja päättyen Iijoki-sarjan 18. osaan Reissutyössä.

Ja taas: ei ei, älkää peljätkö, en tuo niitä tänne, vaan luen niitä toisella tantereella, armahdan teitä, vähät lukijani*.
___
*(Joel Lehtosen käyttämä ilmaisu kirjassa Lintukoto,
ja jos Joelilla vähän niin ketäkö muka ...pyääh! )
-3 °C hiihdot 11 km/134 km//€

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Löylyä lissää kiukaaseen


"Sääliksi minun käy kaikkia, joiden täytyy lukea kirjat vain yhteen kertaan ja sitten laittaa ne hyllyyn takaisin."

Noin Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella filosofian kunniatohtoriksi vihitty kääntäjä Kersti Juva lausahtaa Ylelle.

Olenpa olenpa - totta totisesti! - samoilla linjoilla Kerstin kanssa. Lisää hän vielä:
"Se että saa mennä niin syvälle hyvään kirjaan, että voi nostaa sen sieltä kokonaan uusissa vaatteissa suomalaisille lukijoille, avaa sen lukukokemuksena aivan toisella tavalla. Se on ehdottomasti nautittavin tapa lukea kirjaa."

Kaikkiin käännöskirjoihin suhtaudun suurella varauksella näin umpisuomalaisena Mukan, Päätalon, Haanpään, Kilven, Turusenkin ylistäjänä: eihän noita nyt kääntää voi, koska aito ja alkuperäinen sana on kaiken ydin - tapahtuipa sitten mitä tapahtui teoksessa.

Ottaa aikaa selättää kirja.
On ilo saada lukea kauan yhtä teosta: palata, edetä, palata ja edetä. Siitä pitopöydästä ei ole kiire poistua, niin kuin ruokapöydästä tahtoo olla.

Joel Lehtos -kausi tässä on meneillään; Putkinotkossa viipyillään, yhtä poutaista päivää elellään, takana epäkronologisesti pari vuotta Markkinoiltaa, Munkkikammiota, Mataleenaa, Rakastunut rampaa, Putkinotkon herraa ja helmenä moninaisuudessaan Henkien taistelu. Vielä noita puolenkymmentä, ainakin, jäljellä.



Ja sittenkö Lassilan Maijun kimppuun?
Sinne päin ainakin Maarianvaaran teatteriväki on suuntaviitannut: Tulitikuillaan muutama kesä sitten sekä nyt tämän kesän Kilpakosijat-esityksellään.

Näkee jos elää, mutta ensin pois alta Lehtosen Joveli.

Kaavilaisten loistava Putkinotko, harmi tai ilo, seuraa kuin takiainen mukana nyt kun Putkinotkoa tavaan halulla hartahalla, varsinkin sen persoonallinen Helka Periaho Rosinana kulkee rusinana Putkinotko-lukuprosessissa, pullassa, jonka saanti ja syönti tuntuu olevan tosi tiukassa Juutaksen pesueella.
Matsin muistuttama Rotakolla-lampivene putkahtaa päähän.
Reijon komiat kuvat Joelin alkuelämän paikoilta. Ja vironnos-lahja Kujutus laisast viinahangeldajast ja kohtlasest härrast.
Savonlinnalaisten Putkinotko-näytelmä jokunen kesä sitten aidossa Putkinotkossa, se miten sinne höyrylaivalla seilattiin ...

Eli ei avattu Putkinotko-kirja ole kuin pieni osa Lehtos-kokemusta ja elämystä, kun tuossa taas Käkriäisiä eteenpäin pukkailen, kesäistä päivää saattelen iltapäivään; näkyy muuten Rosina Savonlinnan Potamiassa velimies Mauno Kypenäistä olevan houkuttelemassa viinankeittopuuhiin henkirievun pitimiksi ...

Että ei näitä ahmien pidä niellä, ettei pullaan tukehtuisi.
Ja näkisi monta lettiä.
Rusinan poimijoilla ei pullan jytäkästä makuelämyksestä  hajuakaan!

Että semmosta.
Enemmän oikeassa kuin väärässä on kunniatohtori lausuntoineen.
Ei muuta kuin löylyä lissää ja vettä  Putkinotkon saunankiukaalle!