Pouvala ei vuuvva

Selvän teki - puhdasta tuli.

Puhdistusoperaatioita on niin monenlaisia että hirvittää.
On valtakuntien tasoisia jos kotoisiakin, alhaalla tapahtuvia jos ylhäälläkin.

Joel Lehtonen kirjoittelee Punaisessa miehessä varovaista aikalaiskuvausta  päiden listimisestä Suomen itsenäistymisen aikoihin. Pyhän Hesari raportoi syksyllä ilmestyvästä Juhani Piilosen kokoomateoksesta Helsinki ensimmäisessä maailmansodassa, jossa tutkija käy läpi 69 ilman oikeudenkäyntiä tapahtunutta teloitustapausta vainaja vainajalta.

Näköjään vaatii aikaperspektiiviä jotta historian palaset paikoilleen asettuvat. Rohkeutta ja uskallusta ei enää sadan vuoden päästä tapahtumien kulusta tarvita.
Vaikka Lehtosella olisi ollutkin kanttia, niin tuskin hän tuon kummempaa poliittista tarinaa olisi julki saanut - parempi pysytellä enemmän Isidorin ja Julian tummassa rakkaustarinassa. Muuten olisi voinut käydä lassilat.

Voksille tuolla fiinimmällä puolella kommentissa jo vinoillen kerroin, että eilisen kesäisen työn kohteena oli mökin katon puhdistaminen sammalmatosta ja muusta katolle kuulumattomasta havutuksesta. Jotta sitten kun ja jos rajansiirto tulee ajankohtaiseksi, niin datsan eli Villa Sukan katto ei vuoda ja kelpaa sitä jonkun kalamajana pitää.

Mutta eiköhän oikeana syynä kuitenkin, rehellisyyden nimissä, ollut oma paras.
Ja kun poutapäivät olivat mettejen mukaan luetut, oli korkea aika kiivetä korkealle. Eikä noudattaa hölmöläisten paikkaamattajäämisoppia:

Poudalla ei vuoda - sateella ei voi.

Mehän omalla murteella lausahdamme tuon oppirakennelman näin:

- Pouvala ei vuuvva - satteella ei kehtoo eikä piäse.

Oli siinä muuten aikoinaan omalla tytönnaperollakin, jos teilläkin on, ihmettelemistä. Nimittäin tuon äännähdyksen kuultuaan tämä tankkasi, tunnusteli ja ihmetellen maiskutteli:

- Isä. Mitä pouvvala vuuvala mitä isä pouvala vuuvv...?

Syntyjä syviä

Kuolemasta ja hävityksen kauhistuksesta jatkui matka syntymään, kuolemasta elämään.

Niinhän se meni että ensin käytiin siinä saunassa missä synnyttäminen oli tapahtunut ja vasta sitten etsittiin se piha missä tuo siirretty sauna oli syntymähetkellä sijainnut.

Vieläkö pysytte matkassamme mukana?
No joka tapauksessa Savonlinnan liepeillä pyörimme.

Kyse on Säämingin suuresta pojasta, Joel Lehtosesta, tietenkin. Poikapahasesta, jonka äiti Karoliina Heikarainen - pojan onneksi lopulta? - hylkäsi huudolle pian syntymän jälkeen. Papin leski Augusta Wallenius lopulta otti pojan huostaansa, ja näin Joelille avautui toisenlainen elämäntaival kuin mitä muille kylän pojille.
Jos on elämä välillä karua, saattaa se olla myös onnekkaita sattumia täynnä.

Olisi Joelilla, jonka kirjallinen tuotanto on sen tuhannen tasoinen jos tuusannuuskainenkin, ollut aihetta kirjoittaa myös yksi mielikuvitusteos itsestään kylälle jääneestä kouluja käymättömästä kulkijasta.

Joelin kotimäelle poutapäivänä kapusimme, Harjun tilalle Haukiniemeen heinikkoitunutta tietä ylös.
Osasimme koska Putkinotkossa, missä siellä se siirretty syntymäsauna nyt on, käydessämme sattui sattumoisin vanhempi herrasmies kuulemaan aikeemme ja kertoi olevansa kesänvietossa juuri siellä lähettyvillä. Opasti ja neuvoi:

- Kyllä sinne autolla perille pääsee vaikka heinä on pelottavan pitkää.

Jouko Loikkaseksi osoittautui tämä opas, ja tajusimme kohta, että hänhän on juuri yksi niistä presidentti Kekkosen luottomiehistä, Tamminiemen saunakavereista.

Joten mikäs meidän ei ollut kiivetessä harjulle keltaisen talon pihamaalle rohkeasti, vaikkei siellä heinistä päätellen ollut tänä kesänä kukaan muu käynyt.
Löytyi se kivikin lopulta kun puiden alle kurkki ja heinää taitteli:

Miten nappiin ajoitettuna voikin olla, sattuma jälleen, että kotona pääteltävissä viimeiset sivut Lehtosen Sorron lapsista, siitä kirjasta jota keväästä asti olen iltaisin pala palalta edennyt, sivu sivun jälkeen paperiveitsellä aukonut ja joka nyt päättyi sivunumeroon 485 ja jossa pienemmällä lopuksi lukee:

Romaani jatkuu

toisena niteenä.

Se toinen nidehän on jatkokirja Punainen mies.
On siihen kiinni käytävä, koska siellä jatkuu myös maanmittari Isidor Tistelbergin ja tohtorinrouva Julia Oljemarkin rakkaustarina.
Pakko se on katsoa päättyykö tolstoilaisittain, mikä lienee ollut Lehtosen vakaa tarkoitus.

Junaan nousee nyt Isidor, pakenee luvattoman rakkauden paikkakunnalta.