Syntyjä syviä

Kuolemasta ja hävityksen kauhistuksesta jatkui matka syntymään, kuolemasta elämään.

Niinhän se meni että ensin käytiin siinä saunassa missä synnyttäminen oli tapahtunut ja vasta sitten etsittiin se piha missä tuo siirretty sauna oli syntymähetkellä sijainnut.

Vieläkö pysytte matkassamme mukana?
No joka tapauksessa Savonlinnan liepeillä pyörimme.

Kyse on Säämingin suuresta pojasta, Joel Lehtosesta, tietenkin. Poikapahasesta, jonka äiti Karoliina Heikarainen - pojan onneksi lopulta? - hylkäsi huudolle pian syntymän jälkeen. Papin leski Augusta Wallenius lopulta otti pojan huostaansa, ja näin Joelille avautui toisenlainen elämäntaival kuin mitä muille kylän pojille.
Jos on elämä välillä karua, saattaa se olla myös onnekkaita sattumia täynnä.

Olisi Joelilla, jonka kirjallinen tuotanto on sen tuhannen tasoinen jos tuusannuuskainenkin, ollut aihetta kirjoittaa myös yksi mielikuvitusteos itsestään kylälle jääneestä kouluja käymättömästä kulkijasta.

Joelin kotimäelle poutapäivänä kapusimme, Harjun tilalle Haukiniemeen heinikkoitunutta tietä ylös.
Osasimme koska Putkinotkossa, missä siellä se siirretty syntymäsauna nyt on, käydessämme sattui sattumoisin vanhempi herrasmies kuulemaan aikeemme ja kertoi olevansa kesänvietossa juuri siellä lähettyvillä. Opasti ja neuvoi:

- Kyllä sinne autolla perille pääsee vaikka heinä on pelottavan pitkää.

Jouko Loikkaseksi osoittautui tämä opas, ja tajusimme kohta, että hänhän on juuri yksi niistä presidentti Kekkosen luottomiehistä, Tamminiemen saunakavereista.

Joten mikäs meidän ei ollut kiivetessä harjulle keltaisen talon pihamaalle rohkeasti, vaikkei siellä heinistä päätellen ollut tänä kesänä kukaan muu käynyt.
Löytyi se kivikin lopulta kun puiden alle kurkki ja heinää taitteli:

Miten nappiin ajoitettuna voikin olla, sattuma jälleen, että kotona pääteltävissä viimeiset sivut Lehtosen Sorron lapsista, siitä kirjasta jota keväästä asti olen iltaisin pala palalta edennyt, sivu sivun jälkeen paperiveitsellä aukonut ja joka nyt päättyi sivunumeroon 485 ja jossa pienemmällä lopuksi lukee:

Romaani jatkuu

toisena niteenä.

Se toinen nidehän on jatkokirja Punainen mies.
On siihen kiinni käytävä, koska siellä jatkuu myös maanmittari Isidor Tistelbergin ja tohtorinrouva Julia Oljemarkin rakkaustarina.
Pakko se on katsoa päättyykö tolstoilaisittain, mikä lienee ollut Lehtosen vakaa tarkoitus.

Junaan nousee nyt Isidor, pakenee luvattoman rakkauden paikkakunnalta.

Papinpullerot

Tuli stoppi.
Pitemmälle ei voinut lukea. Sivu 270 ei enää ollut avattavissa. Keskiyö liki, olisi pitänyt nousta sängystä, jotta olisi päässyt eteenpäin.
Hakea jokin terävä esine.

Isidor Tistelberg oli juuri haukkunut papit maan rakoon. Hänen käsityksensä mukaan papin ammattiin ei pienenkään palkan ottaminen sopinut. Semmoisia satraappeja ovat.

"Hän soimasi papiston välinpitämättömyyttä tai suorastaan ynseyttä ajan kysymyksiä kohtaan, ottaen esimerkkejä nykyisestäkin ajasta: montako pappia on esimerkiksi noussut rohkeasti vastustamaan venäläistyttämistä? Ihmekö, ettei kansa - sosialistit - sellaisia pappeja kunnioita!"

Siihen tyssää eteneminen. Siinä saa kävelyretkellä ryöpyn ja kuuron niskoilleen tohtorinna, papintytär Oljemark, Julia, josta on tuleva Anna Karenina Tistelbergille. Ei hajuakaan moisesta vielä, vaikka ollaan jo reilusti yli puolen välin ja vaikka niin tulee käymään mikäli Pekka Tarkkaa on uskominen.

No johan on hitto - tähän jumahtaa!
Pitäisi hakea paperiveitsi, jotta saisi seuraavat sivut auki, avaisi samalla jo seuraavat sata, silppuaisi sivuja.

On hämärä juhannuksen jälkeinen suviyö. Myöhä.
Olkoon!
Sammutettakoon lamppu, sulkekaamme Joel Lehtosen Sorron lapset.
Jääköön rakkaustarinan kehittyminen tuonnemmaksi.

Lukutoukka kummissaan

Ei löydy Lehtosen Sorron lapsista hevillä kauneutta, ei edes kauneuden kaipuuta: ryssävihaa ja humalaisten herrojen metkuja vaan. Hanhisuannon Maratonista vielä vähemmän: perseellistä ajattelua enimmiltään.
Tai voihan olla liian iso kontrasti paratiisimaisella elämänpiirillä ja noilla kirjoihin kirjoitetuilla ihmisressukoilla?

Kenpä tuolle alkukesän luonnolle kampoihin voisi laittaa! Kun luonto on kukkiin pukeutumassa.
Sulaa hulluutta näillä suvihetkillä uppoutua kansien väliin. Kun puutkin kukkivat.

Luumupuut, omenapuut, kirsikka hullaantunut täysin kukinnassaan.

Varsinainen hanami meillä siis tarhassamme.

Ja ihmeiden ihme: viidentoista ikäinen päärynäpuupehkokin ensimmäisen kukintonsa on aikaan saanut.
Siinä sitä vasta ihmettä kerrakseen!

Siisp:
Lukutoukkaraukka, katse puihin ja pensaisiin!

Avaamaton kirja auki

Joskus tämmöinenkin neitsyttapaus sylissä: pian sata vuotta vanha kirja, antikvaarista tilattu, käsissä - eikä kukaan lukenut! Lehdet lehdissä kanteistaan kiinni.

Paperiveitselle töitä.

Sitä mukaa kun sivun saan luetuksi, seuraava sivu veitsen viillolla auki. Näin jännääkö lie dekkarienkin luku: veitsen liike ja välähdys lampun valossa, yö saapumassa - verta odotettavissa.
Nimikin viittaa pahaan: Sorron lapset.



Eipähän tarvita kirjanmerkkiä:
jättää auki viiltämättä seuraavan sivun kun tympääntyy.

Alkuoraallaan on vasta annakareninamainen intohimoinen lääkärinrouva Julia Oljemarkin rakkaussuhde maanmittari Isidor Tistelbergiin.
[Joel Lehtosen r.suhde Sylvia Avellaniin, siis.]

[Mitä ne jotkut tyhjää puhuvat, ettei romaaneja viitsi lukea kun ne eivät ole totta! Ainakin toinen puoli totta tässäkin.]

Ottaa uuden ehomman kirjan käteensä, sellaisen jonka kaikki sivut ovat temppuilematta luettavissa. Siis semmoisen vähemmän käsitöisen, veihdettömän.
Tuon Maratonin. Saanee siitä ainakin rakkoja jalkoihinsa?

Kengännauhat solmuun ja turhia kursailematta matkantekoon:

• Eka kilsalla monien mietteiden seasta ponnahtaa esiin juoksijan tyytyväisyys siitä, ettei Tarja ole kuronut naamaansa pinkeäksi Silvian lailla.
• Toisella kilsalla käy juoksevan miehen mielessä yli-ihmisyys? Erästää sietäisi: lihavista ihmisistä pitäisi maksaa raatorahaa! [Tässä kirjassa olisi ollut paperiveitsi tarpeellisempi, siiskö?] 
• Kolmannen kilsan aikana alkaa juoksija etsiä sopivaa naispyllyä eteensä pylkkäsemään, eli toimimaisia ajatuksia päässä tälläkin kunnon miehellä, uurastajalla ...

Neljänteen kilometriin paneudumme huomenissa, jätetään mies hölöttelemään levottomuuksiaan, eiköhän matka villeimmät ajatukset tapa, himot hyydytä.
On jo myöhäinenkin.

Aika kolistella

yöpuulle ...