Niin jalat maassa kuin Kalle Päätalon kirjoissa mennään ja vedenvälppeessä lipotellaan, joutuu Kalle-kieleen perehtynyt intomielikin silloin tällöin ölölle yötä ja pysähtymään tuumaustauoille, jotta mitähän? mitähän?
"Yli kaksikymmentä miestä kiersi ponttuulla vorokkia. Aina kun neljänneskilometrin mittainen varppi oli kierretty vorokin kautta ponttuun reunalle siutinkivyyhdiksi, nostettiin ankkuri ja puju ponttuulle. Siitä molemmat siirrettiin suureen uiton veneeseen, samoin heitettiin varppivyyhdet."
Ei paha!
Aivan kuin Kilven Volterin kuorimöyriäisten sarven torkotuksia sekä sanakirjainten saivaroita tutkailisi!
Kalle on palannut Iijoki-sarjan 21. osassa Muuttunut selkonen Taivalkoskelle rakennusmestarina makselemaan kunnanjauhoja, joita Päätalon kattilakunta joutui kerjäämään isä-Herkon mielisairauden aikana. Vaan ei ole selkonen niin kuin ennen, eivätkä ihmisetkään. Tampereelle takaisin puolivalmiiseen, velkaiseen, mutta omaan taloon palajaa Kallen mieli tuon tuostaan, Lainasta puhumattakaan.
On juhannusaatto, vietetään se alta pois, matkustetaan Polon perukoille juhannuksen viettoon, missä, Eeti-siskon mies Hartika-Veikko käy kauppaa osuuskaupan myymälänhoitajana. Alkumatka pyöräillään, sitten ajellaan onnikassa kun Tessu on viety ruokolle Kallioniemeen.
Hyvissä ajoin Laina on mourunnut ärsyttävän varoituksensa: - Ethän, isi, alja Veikkon kansa ryyppään? - Mää nin pelkään. Jos sää ja Veikko aljatte ryyppään hirveesti.
Meinasipa matka katketa jo siihen paikkaan pihamaalle Kallen tenäytyessä ja tenhotessa:
"Pirruako lähettäisiin Poloon asti riitelemään! Viijjään tavarat takasi ja minä lähen Tessun kansa puron varteen. Yritän onkia tonkoja. Ollaan juhannus Asutusaluveen koululla ..."
Tekijästä: Suomen arvostelijain liiton eli SARVin JÄSEN - ja sen tasossa huomaa 🤣😊🙃
Tietoja minusta
- hikkaj
- Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muuttunut selkonen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. joulukuuta 2016
torstai 24. marraskuuta 2016
Kartalla
Kolmantena aamuna riidannapistelun jälkeen oikaisi Kalle koipensa satulan yli ja lähti polkemaan Asutusalueen koululta kohti kirkonkylää. Pyörän pinnat ja ohjaussarvi olivat ruosteessa, oma pinna kireällä:
'Maantie vetää jo suoraan Sainvaaraa ja Kostonjokea kohti. --- Punauttelen jälleen päätäni ja kun lähelläni ei näy ihmisiä, sanon ääneeni:
- Voi minnua perkelettä, minkä menin tekemään!'
Tässä vaiheessa ei muu hyvi lukijana kuin etsiä kartta kouraan, jotta Kallen kelkassa kaikki mutkat kestää, pysyy kartalla, ja kun muistaa, ettei tämä vähäinen viiden kilometrin pyörämatka Taivalkosken kirkolle Asutusalueen kansakoululta, missä kunnan rakennustoimisto ja 'koti' sijaitsevat, jää viimeiseksi polkaisuksi, vaan pian alkaa peninkulmien päivittäinen reissuaminen pitkin pitäjiä.
Sitä se Kalle tuolla lointeli, että pitikin jättää Tampere ja ihmistenilmat!
Vaan löytyypä hyllystä kartta ihan tätä tehden: Koillismaa-sarjan jatkeelta Eero Martikaisen toimittaman Kalle Päätalon Koillismaa runsaskuvaisen kirjan väliin olen jossain Kalle-kiimassani ekaluentakierroksella tämän sujauttanut:
Sen on Elsa Ruokakangas täydentänyt niillä paikannimillä, missä Kalle virkatehtäviään hoitaessaan pyörähteli, eli sattuu nappiin juuri aloittamaani romaaniin, Iijokisarjan 21. osaa Muuttunut selkonen sekä kahteen seuraavaan osaan Epätietoisuuden talvi ja Iijoelta etelään, jotta mestarin matkassa mukana pysyy.
Ei kun Kallen perään! Tarakalle.
Muuttuu se polkupyörä vielä moottoripyöräksikin, kartan IC:hen, joka ei millään lähde lämpimänä käyntiin ja jonka kunnanisät hempeyksissään suovat kunnan rakennusmestarin käyttöön.
Vaan sitä ennen poljetaan uskina peninkuormien päivämatkoja satoi eli paistoi.
'Polkea rynnin Jussinmäen päälle --- Joudun jarruttamaan, ettei alamäessä vauhdin saanut pyörä rullaisi Neljäntien risteyksen yli. --- Pysähdyn risteykseen katselemaan ympärilleni. Näen edessäni muutaman sadan metrin päässä kummullaan seisovan Taivalkosken uuden kirkon. Samalla suunnalla, lähempänä risteystä, Jalavan vanhan kauppakartanon. Saman kauppakartanon, jossa talvisotaan asti olivat asioineet ja sen matkalaisten pirtissä yöpyneet etupäässä Metsäkylän asukkaat. --- Siinä katsellessani havahdun useammalle asialle: Hoidan kolmatta päivää syntymäkuntani rakennusmestarin virkaa ja vasta nyt tulen ensimmäisen kerran pitäjän keskuspaikkaan!'
- Se perkeleen suolalasti auton lavalla!

![]() |
| Kalle Päätalo kunnanrakennusmestarina Taivalkoskella 1951-1952. |

- Kalle Päätalo: Muuttunut selkonen.1991
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)