Kahta kirjaa luen aamiaiseksi perä perää
ensin Maiju Lassilasta (s.1868):
UNTOLAN MURHA JA VUOSI 1918 HAAVIKON MUKAAN
--- toimitti Työmies-lehteä yksin saksalaisten Helsingin valtausta edeltäneinä viikkoina
--- kirjoitti useassa artikkelissa kostoajatuksia vastaan
--- eikä senkään vuoksi kokenut tehneensä mitään väärää.
--- ei paennut punaisten johtajien tapaan Neuvostoliittoon
--- ei nähnyt syytä piileskellä
--- vangittiin
--- ei koskaan 'virallisesti' tuomittu kuolemaan.
Oikeuden pöytäkirjoja ei ole löytynyt, joten todennäköisestä on että aivan kuten tuhannet muut hänet raahattiin laittomasti teloitettavaksi - ja ammuttiin lopulta matkalla Santahaminaan. Siellä hänen mereen ammuttu ja sieltä kalastettu ruumiinsa kipattiin joukkohautaan, jonka päälle Suomen armeija myöhemmin rakensi sikalan.
- Eskelinen: Raukoilla rajoilla
sitten Matti Lehikoisesta (s.1984)
--- ensimmäinen vamma: solisluu napsahti poikki
--- sitten lihaskudos- ja nivelsidevamma, käsi piti leikata
--- pää edellä kallioon: selkävamma
--- polvet edellä metallisiltaan: viiltoja
--- betonieste: molemmat ranteet murtuivat
--- lantion malja murtui
--- kasvot murskaksi puuta päin
Rata kaartui vasemmalle, ja mutkassa oli kivi. Pyörä osui siihen ja takarengas nousi ilmaan. Lähdin menemään pelkän etupyörän varassa. En pystynyt jarruttamaan, vaan lensin kasvot edellä suoraan puuhun.
Pahinta tilanteessa oli se, ettei minulta lähtenyt missään vaiheessa taju. Olin koko ajan tietoinen, että kävi pahasti. Otin kypäräni pois ja huomasin, että kilpakaveri tuli luokseni. Yritin puhua hänelle, mutta kieleni oli lähes kokonaan poikki ja leuka niin pahasti murtunut, että sen palaset heiluivat eri suuntiin. Puheestani ei saanut selvää ja verta tuli kuin härän kurkusta. Minulla oli äärimmäisen kovia kipuja senkin takia, että samassa rytäkässä myös kyynärpääni murtui. Minua käänneltiin ja väänneltiin. Meinasin tukehtua omaan vereeni, joten minut laitettiin kylkiasentoon. Nenäni oli kuitenkin murtunut niin pahasti, että se meni tukkoon eikä ilma kulkenut lainkaan. En saanut enää happea.
No vielä ei ollut aika kuolla, vaan jossain vaiheessa joku laittoi kanyylin kurkkuuni ja sain taas happea.
- Leppänen & Löfgren: Urheilun kipupisteet
Kirjailijan ja alamäkipyöräilijän nujertuminen.
Taitaa mutten pitkästä aikaa päästä suksille tästä!
 |
| kuvakopsaukset linkistä: Lassila ja Lehikoinen |
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
