Munaton neutri

Juha Hurme Tohmajärven Tietäväisestä

Tuli mies seurueineen kirjailijan syntysijoille  kauniin kauniina lämpimänä sunnuntai-iltapäivänä. Eilen. Kertomaan, esittämään Otava Ensemble -seurueineen, mikä mies Algoth Tietäväinen / Algot Untola oli miehiään. Työväentalolle Kemienmäellä liki Venäjän rajaa.

Joku kysyi, oliko kirjailija vasemmistolainen agitaattori.
- Ei ollut. Ei ollut puoluemies. Ei voinut hyväksyä väkivaltaa, ei Eetu Salinin näkemyksiä. Ja näkeehän sen siitäkin että Venäjältä palattuaan meni oikeistolehteen kirjoittajaksi. Jäi sitten kiinni toimituksessa Työmies-lehden viimeistä numeroa tehdessään, kun muut tekijät olivat lähteneet lipettiin Venäjälle. Pidätettiin, vangittiin, vietiin laivaan teloitusmatkalle kohti Santahaminaa.
Jotenkin noin.


Rooleissa: Joni Seppälä, Tomi Alatalo, Onerva Kärkkäinen ja Taru Huokkola
Kuva: Pihla Liukkonen

Nelihenkinen Otava Ensemble esitti Hurmeen kirjoittaman Sanamyrskyn, esityssarjan viidennen jakson, missä kirjailija herää yhteiskuntatietoisuuteen: sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden havainnointiin. Toimintaan!

Hurmeen ratkaisu Untolasta on kuvaava: yksi Untola esiintyy kahden näyttelijän toisiinsa kietoutuneena ailahtelevana kimppanippuna.
Sitten toimitukseen marssia kopsuttelee joku hutsu, nainen menneiltä ajoilta, joka vaatii miestä käräjille, vaikka itse on vihmonut rikkihappoa lehtimiehen sukuelimiin, minkä jälkeen ei miehestä enää mieheksi ollut.
Mies menettää miehuutensa, Algot Untolaa ei enää ole.

Siinä yksi syy moniin tekijänimiin, joita Algot Untola alkaa itsestään käyttää, itsensä neutraloiden: Maiju Lassila, Irmari Rantamala, J. I. Vatanen, Liisan-Antti ...

Häilyvää sumua.
Semmoista hänen elämänsä on, kunnes se loppuu teloitusmatkalla Santahaminaan: Untola hyppää laivasta ja hänet ammutaan veteen Suomenlinnan edustalla.
On tämä päivä 21.5.1918 - tasan sata vuotta sitten.

Nyljetyt ajatukset - soutusouvi

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Väkivaltaa

jota voi lukea pitkin hampain, mutta jota ei saata katsella

Kahta kirjaa luen aamiaiseksi perä perää

ensin Maiju Lassilasta (s.1868):

UNTOLAN MURHA JA VUOSI 1918 HAAVIKON MUKAAN

--- toimitti Työmies-lehteä yksin saksalaisten Helsingin valtausta edeltäneinä viikkoina
--- kirjoitti useassa artikkelissa kostoajatuksia vastaan
--- eikä senkään vuoksi kokenut tehneensä mitään väärää.
--- ei paennut punaisten johtajien tapaan Neuvostoliittoon
--- ei nähnyt syytä piileskellä
--- vangittiin
--- ei koskaan 'virallisesti' tuomittu kuolemaan.

Oikeuden pöytäkirjoja ei ole löytynyt, joten todennäköisestä on että aivan kuten tuhannet muut hänet raahattiin laittomasti teloitettavaksi - ja ammuttiin lopulta matkalla Santahaminaan. Siellä hänen mereen ammuttu ja sieltä kalastettu ruumiinsa kipattiin joukkohautaan, jonka päälle Suomen armeija myöhemmin rakensi sikalan.

- Eskelinen: Raukoilla rajoilla

sitten Matti Lehikoisesta (s.1984)

--- ensimmäinen vamma: solisluu napsahti poikki
--- sitten lihaskudos- ja nivelsidevamma, käsi piti leikata
--- pää edellä kallioon: selkävamma
--- polvet edellä metallisiltaan: viiltoja
--- betonieste: molemmat ranteet murtuivat
--- lantion malja murtui
--- kasvot murskaksi puuta päin

Rata kaartui vasemmalle, ja mutkassa oli kivi. Pyörä osui siihen ja takarengas nousi ilmaan. Lähdin menemään pelkän etupyörän varassa. En pystynyt jarruttamaan, vaan lensin kasvot edellä suoraan puuhun.
Pahinta tilanteessa oli se, ettei minulta lähtenyt missään vaiheessa taju. Olin koko ajan tietoinen, että kävi pahasti. Otin kypäräni pois ja huomasin, että kilpakaveri tuli luokseni. Yritin puhua hänelle, mutta kieleni oli lähes kokonaan poikki ja leuka niin pahasti murtunut, että sen palaset heiluivat eri suuntiin. Puheestani ei saanut selvää ja verta tuli kuin härän kurkusta. Minulla oli äärimmäisen kovia kipuja senkin takia, että samassa rytäkässä myös kyynärpääni murtui. Minua käänneltiin ja väänneltiin. Meinasin tukehtua omaan vereeni, joten minut laitettiin kylkiasentoon. Nenäni oli kuitenkin murtunut niin pahasti, että se meni tukkoon eikä ilma kulkenut lainkaan. En saanut enää happea.
No vielä ei ollut aika kuolla, vaan jossain vaiheessa joku laittoi kanyylin kurkkuuni ja sain taas happea. 

- Leppänen & Löfgren: Urheilun kipupisteet

Kirjailijan ja alamäkipyöräilijän nujertuminen.

Taitaa mutten pitkästä aikaa päästä suksille tästä!

kuvakopsaukset linkistä: Lassila ja Lehikoinen

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös