- sen verran sydämen syvyyksistä lähtenyttä tekstiä kriitikkopässeistä, noista kukko- tai ukkopoikakriitikoista! 👄
Enkä halua olla eri mieltä, jos en samaakaan. Toki samaa kuin mitä Emilia Männynväli myrskyämisensä lopuksi kritiikissään kriitiikistä/kriitikoista Kritiikin Uutisten kolumnissaan Kriitikon vastuusta:
"Hyvä kriitikko on sellainen, jolle voi sanoa – ja olen sanonutkin – että helvetin hyvä teksti, vaikka olenkin kaikesta eri mieltä."
Varsinaista hersyttelyä läpi jutun! Ilo lukea - vaikkei kai saisi toisen edgylle ja raivolle. Tyylistä nautin: liikkuu vaihdellen asiallisen kuivasta tietokielestä* ei-asialliseen rahvaankin ymmärrettävään sanomaan**.
* "Kriitikon tärkein työ on kontekstointi, ja on myötähävettävää lukea murskakritiikkiä, jossa kriitikko ei tunnista kontekstia tai edes ilmeisimpiä intertekstuaalisia viitteitä, saati ole kuullutkaan aiheesta viimeisen viiden vuoden aikana käytyä keskustelua."
** "Kriitikolta ei ole kovin ammattimaista olla, että vittu kun vituttaa, projisoida tunne taiteilijaan ja kääriä ”vitun tyhmä runkku” hienosteleviin eufemismeihin. Toki sellainen kirjoittelu voi olla hauskaa – tiedän kokemuksesta – sillä tavalla kuin hihittely pillunkuville pulpetissa voi olla hauskaa "
Perustelu on kritiikissä kaiken A ja Å. Siinä Männynvälin sanoma ja sanottava.
Sen kummemmin perustelematta, repostelematta:
Männynvälin kirjoitus on koko matkan luotaantyöntävän väkisin mukanapitävä. Aamun helemi.
Kirjaihmiset, kipinkapin lukemaan tästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti