Pahe toistuu

 Nyrkillä silmään!

"Mikä kumma saa tilaamaan luettavaksi Christer Sarlinin kirjan Mitalisadetta ja mustia silmiä - Suomen nyrkkeilyn olympiahistoria? Docendo 2022", kyselin vastikään. 

Ja taas saman kiehtovan pugilistiprobleeman kimpussa tässä hämilläni pyöriskelen, kun pitäisi toisaalta ja toisaalta ... niin tiedättehän ... pah! olkoot puolustelut. Minkäs sille primitiivisyydelleen mahtaa.

Siis tästä on kyse:

WSOY 2023

- Taas yksi Helenius, huokaistiin opehuoneessa, kun Robert kouluun astui. 

Jotenkin tutulta haiskahtava huokaisu omilta opeajoilta. 

- Voi vitun vitun vittu! Tää meni vihkoon, ilmaisee saman tunnetilan, vihkoonmenemisen, suorasukaisemmin Robbe tyrmäystömähdyksestä selvittyään, vähemmän akateemisesti.

Kuin tunkilla naamaan, siltä se tuntuu. Sopii kokeilla.

Ei irtoa helpolla leipä, on vähintään yhtä tiukassa kuin raatajaramman, pellonraivaajan, ojankaivajan asutustilallisen elämä muinoin. Viimeisimpänä käänteenä dopingepäily ja avioero.

Tiukkaa tekstiä Robertilta ja hienoa, vaikuttavaa tekstiä Kyröltä: inhimillinen urheilukirja parhaasta päästä. Ja mikä epävarma lähtökohta kummallakin, kun ei tiedä mitä tuleman pitää: onnistuminen vai epä?

Kyrökin kun on vähän hukassa: "En ole aiemmin tehnyt kirjaa elävästä ihmisestä, olen vain kuvitellut tarinoita ja ihmiskohtaloita."

Suunnittelee: "Tarinaan tulee monta kerrosta, koska ihmisessä on."

Niin käy. 

Helenius pysyy pääosassa, mutta yhtä innostuneesti seuraan Kyrön kamppailua kirjansa kanssa.

Robert Heleniukselta jää mestaruus haaveeksi, sen sijaan Tuomas Kyrö onnistuu mestarillisesti: Nyrkki on ihmisluonnon onnistunut kartoitus ja kuvaus elämän kehässä. 

Raskassarjalaisia kumpainenkin.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä