Luasosen Annin naulapeli
Yllä pitäisi oikeastaan lukea Lautapasianssi tahi Erakkopeli. Mutta nuo otsikot nostin, jotta viisaammalta vaikuttaisi: kieli- ja murremiehiä - iliman muuta!
Itse peli on tämmöinen e-peli:
Omatekoinen eikä mistään kaupasta ostettu.
Luasosen Annilla oli käteenkäypä versio pelistä, jonka Anni aina ojensi minulle, jotten pitkästyisi, kun äidin mukana Luasosessa kyläiltiin. Etten heti olisi poislähtöä ruikuttamassa. Peli kiehtoi, mielelläni rautanauloja hyppyyttelin toisten naulojen yli, söin eli viskasin sivuun ylihypätyn naulan. Yksi reikä pelin alkaessa oli tyhjä, siitä se lähti. Lopuksi olisi pitänyt jäädä laudalle vain yksi ainokainen naula. Vaan mitä vielä, nauloja harotti pystyssä yksinkappalein vähän siellä sun täällä, niin ettei niiden yli voinut hypätä, sillä hyppääjän ja hypättävän olisi pitänyt olla vierustovereina.
Jännä yksinpeli, vaikkei vilku, ääntele eikä vilahtele. Toimintavarma. Akuton, virraton jne.
Ja nyt on testattu, että kiehtoo nykyaikanakin, vaihteluna sähköisiin värinöihin. Mukavaa vaihtelua siinä missä rapakkoleikit ja purouitot, joissa niissäkään ei akkuja tarvittu vauhdin antajiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti