Viimeinen matkalaukku

Mitäpä veli enää matkalaukullaan tekisi, kun on lopettanut tämän maallisen matkan jo ajat ammoin ja perille päässyt, eikä takaisin tulemista.

Aitan vintille oli kapsäkki nostettu silloin myöhempiä aikoja odottamaan. Nyt lähtöpölyn laskeuduttua, ajan riennettyä, koitti avaamisen aika. 

Laskin laukun alas. Puhalsin pölyt. Kuljetin sen varoen verannalle. Liekutin kuin lasta komsiossa: viimeinen konkreettinen kosketus veljeen vaati hellyyttä. Pakkokin oli laukku syliin ottaa, koska kantokahva repsotti irti ja kannen toisen reunan ruostunut lukko oli murtunut auki.

Painavalta tuntui kantamus. Painoa lisäsi kantajan haikea mieli; viimeisen kerran veljeä vietiin - on siinä oma tärinänsä, siinä tarinassa. 

On on - vaikka nyt miten olisi aikaa jo kulunut.

Äidin kortti Kižin-saarelta päällimmäisenä.

Henkilökohtaista. Henkilökohtaista. Henkilökohtaista. Kahden välistä. Meille kuulumatonta.

 

Pinoan papereita: 

a) poltettavaan pinoon, 

b) paperikeräyksen pinoon,

c) säilytettävään pinoon, 

d) yleiseen pinoon, jota voi levittää vaikka julki:

Yhteisenä julki-ilona tuo keväinen Jyväskylä-maraton; nuo syksyiset Pääkaupunki-juoksut; HCM; ylinnä tämä kuningasten kuningas: Nykin Marathon; spesiaalina Myrskylässä Lassen -hölkkä, johon kahvia juova pääministeri Holkerikin osallistui sekä muuan Yifter, joka jakoi nimmareita auton raollaan olevasta sivuikkunasta.

Yleensä minä tulin maaliin vähän ennen. 

Tässä elämänjuoksussa veti velipoika pitemmän korren.

Vaan mitäs näistä enää: tuleen vaan kapsäkki ja mennyt elämä ja yhteiset matkat!

On se. On se rajua leikkiä tämä elämä - lopulta.

Vai mitä?

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Lautasellinen sitä ja tätä

Näillä sapuskoilla pärjäilee ihminen ja voi fyysisesti hyvin:

 

Mutta, miten on sielun laita? 

Jääkö sille syöttiläälle tarjottu henkinen ravinto yksipuoliseksi? 

Onko sillä lautasella vain pelkkää potaskaa?

Olisiko tasapainoisempaa ruokkia sielua monipuolisemmin tarjoamalla päivittäin lautasellinen monenlaista totuutta, huikopala lautaselle jokaisesta lohkosta, samassa suhteessa, mikä nyt maailmassa on vallalla:

Eipä uskoisi, mutta totta se on: tuommoisia pohdiskelee ystävämme Onni Eläkeläinen Paratiisissaan, nyt kun talvivarastot ovat täynnä puuta ja heinää eli kellarin hyllyt notkollaan säilöttyä syötävätä.

Niin se vain on, ettei sielua tavan sapuskoilla täytetä. Paratiisin-Onninkaan!

Niinpä näkyy Onni koonneen pöydälleen kerniliinan päälle Raamatun ja Kalevalan viereen jo ainakin Koraanin sekä  hindujen Vedan. Tripitaka-liuskiakin - buddhalaiseksiko meinannee taas, kun edellinen viritys toissa vuonna jäi torsoksi. Almukulho tosin pöydältä tai pöydän jalan vierestä puuttuu, joten ei liene mies ihan vakavissaan.

Mutta älkäämme huolestuko, ei kaikki hauskuus ole menetetty Paratiisissa; parhaillaankin Onni on Seiskan uutiskirjeen kimpussa, josta innostuneena lukea lorottaa ääneen:

Kainalokarvat kaunistavat - sometähti Tuuli näyttää mallia: "Lämmittää öisin" 

Laulaja-sometähti Tuuli kertoo Instagramissa, että Selviytyjissä hän jätti turhat sheivaukset väliin. Seurauksena hänen kainaloitaan peittää kunnon karvoitus. Lue lisää

 omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Vaan nyt se vasta napsahti kohilleen

 kirjarintamalla*

Ja aivan varma olen, ettei moni ole samaa mieltä: kirjan kieltä eivät boomereita pilkkaavat/väheksyvät mariinit tajua lain.

 

Enkä ole varma, olenko itsekään lopulta sisällöstä samaa mieltä, sillä mistä sen tietää lopputuleman, kun kirja on vasta puolivälissä, heh.

Tämäpä:

Enostone 2021

Vaan annanpa malliksi parit esimerkit kirjailijan kielestä, taikka yksikin sitaatti riittäköön vakuudeksi ja loput sitten Kirjavinkeissä:

"- Nyt kauramäikärin syönti riitteä! isä tokaisee päättäväisesti. - Kahteen mieheen pannaan hösseliks! Tee helliin valakii, laita kattilaan par naapullista vettä ja hivauta mersuoloa sekoan. Mää käyn pikpäin Hitusen Vekeltä vähän jotain velaks, isä sanoo ja lähtee saman tien ulos."

Eip mitiä tavanomaista liippausta, vaan luonnontilaista naturaa Pekasta, joka on elänyt varsinaisen lapsuuden melkoisessa myllytyksessä, alakynnessä ja nälissään omassa putkinotkossaan, sanoisiko jotta vielä kahta kummemmassa kuin Lehtosen Jovelin Juutas Käkriäisen pesueessa.

Saas nähä pitääkö Kyösti Mäkinen esikoisteoksensa haarukassaan loppuun asti; pitänee, koska taustana on omaa koettua elämää.

Kyösti Mäkinen
Kuva: Matti Paso

Tässäpä lopputulema

11.11.21

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään Mari Purolan Kaupat Pirun kanssa

Viikko ulkomailla

 Islanti-Irlanti-Englanti-Viro.

Jotakin tuota linjaa kokonainen syys'oma'viikko vietettiin. Välillä tempoi tuuli kuin Satujen saarella, koko ajan lätisi kuin Vihreällä saarella. Englantiin ja Viroon vivahti kieli monen monena päivänä, jotakin ymmärrettiin jotakin ei.

Perjantaina lähtöpäivänä päätettiin päivä ennen h-hetkeä kunnon kuraan: lapattiin kärrit täyteen märkää mutaa ja multaa, lisättiin lätäköistä vettä ja kipattiin takaisin maahan ja tampattiin, taputeltiin rukkasilla ja päälle päätteeksi hypeltiin kuravellissä naamat ravassa.

Se oli iloa se!

Ilon ylimmillään ollessa kajahti ovelta käsky: - Peskää vaatteet kaivolla, sitten sisään ja syömään. Lähetään!

Ukki pumppasi vettä ensin Pienemmän kurapuvun päälle, sitten Suuremman. Sepäs vasta olikin kaiken huippu!

Niin, se kieli: 

Videoilla vinkuivat viikolla nakkenakuttajat ja väiskivemmelsääret englanniksi. Ei tämmöisiä laitteita enää missään muualla kuin mummolassa. Ja ukkikos ihmetteli kun päivällä viruttiin nokkaunivuoteella silleen että jollain lituskaisella ihmepädillä Pienemmälle puheli Pipsa Possu ja Suuremmalla paukkui joku ihme Ninjago tai mikä huppupääsoturi lie ollut.

- Pane poit ukki ne kiljat, elä kato niitä.

- Miksei?

- Ne häilihtee, sanoi viereen kömynnyt kolmivuotias. Poikaa ei tuntunut häiritsevän mikään.

Selitti se Pienempi, se tyttö, paljon muutakin, mutta ei siitä niin vain ottanut selvää, tai no sanan sieltä toisen täältä, vähän oli kuin viroa.

Eikä auttanut ukin muu kuin siirtää lehtensä sivuun ja keskittyä Pipsaan ja muihin lallatuksiin.

Iltaisin unilukemiseksi kelpasivat jo ihan tavalliset kirjatkin. Nämä Ystäväni Ihmerobotti, Länkkäri Lasse, Peikonpojan värikätkö, ja Hölönpölön Uutisista varsinkin se kohta, joka veljen mielestä oli niin totta kuin tosi olla voi ja joka siskon mielestä olisi ollut osin täyttä puppua, jos olisi ollut kuulemassa, vaan ei se ollut kun se nukkui jo kuin tukki isän ja äidin kanssa yläkerran huoneessa:

"On ihan mukavaa kun on pikkusisko, vaikka se kitiseekin kuin ruostunut sarana."

 omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Ensin sanana

 sitten vaikka äänenä 

"

Lukeminen on rakastamista. Jokainen tekee sen tavallaan. -HM

Kirjahyllyn edessä istuu serkku miehineen, toinen serkku istuu sivummalla syrjittäin. Juteltiin tärkeistä asioista.

- Kaamos taas alussa, hoh hoijaa, huokaillen tuumiskelee Marjatta, Käsivarressa elänyt, - onneksi on äänikirja.

- Sanopa muuta! yhtyy Mimmi. Ja Mimmin mies Tapsa vielä vahvistaa: - Pitää vaaan valita pitempiä romaaneja, trilogioita sun muita kuunneltaviksi.

Siis mitä ! ?  Ei ainakaan noista olisi uskonut. 

Kukaan ei enää virka mitään. Kai ne ne näkivät naamasta järkytykseni. Rupattelu lakkaa.

Itsekään en saanut sanaa suustani; tarkoitus oli sanoa:

ALUKSI OLI SANA.

Siihen uni päättyi. Yhä olin pöyristynyt, ölöllä yötä. Marjatta sitä paitsi kuollut, silloin liiemmin ollutkaan äänikirjoja.

Konservatiivi mikä konservatiivi - unessakin, unennäkijä. 

Onneksi on jäljellä vielä toinenkin moinen, enemmän lukenut, joka vahvistaa:

"

Äänikirja ei ole koko kirja, ei koko totuus, jonkun lukijan (usein näyttelijän) totuus vain. Siten on taas kerran otettu pienen pieni askel taaksepäin kehityksen eteenpäin vievästä suunnasta. Kun kuunnellaan, emme enää tiedä, mitä ääniä ja painotuksia omat aivot olisivat hiljaa itse lukiessa tekstille antaneet. -HM

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

Polkupyörästä toiseen

Poliisikuulusteluissa en halua olla enkä vampyyreiden kanssa missään tekemisissä, joten eipä hyvältä siltä osin haissut.

Nunnaluostarielämä kyllä kiinnostaa, samoin pöllityn lompakon avulla tapahtuva identiteettivarkaus.

Niinpä muukaan ei auttanut: oli nieltävä koko tarjottu nippu. Tiina Poutasen romaani Pyörävaras, Aviador 2021.

Kirjavinkit

Ikään kuin ajauduttiin pojan kyytiin, tavallaan itseltä varastamansa pyörän tarakalle, tarkkailijaksi, näkemään, kokemaan, kuinka poika ajelehtii elämän sumussa pitkin maita ja mantuja aina Romanian Timisoaraan. Rikastuen, rakastuen ja ties miten.

Välillä kaikki tuntui todelliselta, realistiselta, välillä sur.

Oma pyöräelämä kirjan lukupäivinä ei yltänyt edes kirkonkylän ulkopuolelle, ulkomaista puhumattakaan (kaukana kaukana ne Virumaan Narva-Saarenmaa-Hiidenmaa -pyöräilyt, huoh! ks 8.7.2010 KL). 

Sentään hammaslääkärireissulla jotain jännitystä: Seurakuntatalon jälkeen tyhjeni takarengas. Orapihlaja-aidan olivat kaivaneet kesemmällä juuriaan myöten pois; piikki pisti nyt ja pihautti renkaan lutteroksi, muistuttaen maallistunutta ohikulkijaa: - Äläppääs, syntinen, ylpeänä ohita kirkkomaata.

Hammaslääkäristä palaajaakos keljutti. Pani arvailemaan: - Kohan ei ois ollu niihen kirjan vampyyrien kosto ...

Pian jo polkija kuitenkin naurahti, kun muisti mitä lehdessä oli lukenut: - Purkavat koko seurakuntatalon. Se home, se home. Purkutuomio langetettu.

Siitäs saa renkaanpuhkoja palkkansa! 

Vas. purettava seurakuntatalo, kesk. kirkko,
(Onneksi et.oik. oleva komistus lie suojelukohde.)

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

Opeope!

tässä olis opekollegoille viikonloppulohtua tarjolla

 

(Erkki Aho) Karin piirroksessa: 

- Hyvänen aika, mitä te oikein olette tehnyt oppilaille!

                       

Riika Ruottinen: Porno sijainen

    <<<<<<

         Tämä kirja piti heti kaivaa esille  kun           

     Marjatan kirjat ja mietteet -blogista

                  olin lukenut tästä: >>>>                                               

Jouni Tarjamo oli vuonna 1979 haastatellut pariakymmentä opettajaa, jotka  kertoivat kutsumustyöstään. Osa kierrellen kaarrellen. Aika ongelmattomia loppujen lopuksi olivat, muutamaa opettajaa lukuun ottamatta.

En uskonut kirjaan, näemmä, vaan kirjoitin noilla yhden päivän lehtileikkeillä ja omanäkemilläni tapahtumilla varustetun pitkänpitkän kirja-arvostelun Karjalaiseen:

niin ettei loppua meinannut tullakaan:

esim. näin:

Eikö neljässäkymmenessä vuodessa ole mitään tapahtunut: sama melske jatkuu maailman parhaimmassa koululaitoksessa?! vrt Ruottinen

Mutta nyt on jo perjantai ja huomenna lauantai! **

SOS = 

Huoh! huoh! huokaiskaa ja nauttikaa nyt, työssäkäyvät ja raskautetut kollegat, vapaasta viikonlopusta työhuolista vapaina - pääsette parin päivän ajan esimaistelemaan eläkeläisen jokapäiväistä elämää.

 

Täällä se autuus vartoo aikanaan itsekutakin. 😋😉👴👵

**( ai se onkin vasta torstai tänään - päivät sikin sokin näillä päivillä, yhtä pyhäistä päivää kaikk')

Koko juttu luettavissa Karjalaisen Kaiku-arkistosta 21.12.1979

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

Armas Pietarinen - 100 v

 kirjailijan/opettajan syntymästä

Asian tiimoilta otti dosentti J. Heikkinen yhteyttä ja halusi varmistella ja saada lisätietoja paikalliselta taholta Wikipediaa varten.

No mikäs: eikun langat laulamahan ynnä mailit satelemahan, ja muutamassa päivässä oli tietopaketti täydennettynä luettavissa Wikipediassa tästä. Ilman kuvaa.

Niinpä onnellisesti sattui, että kun meillä käänneltiin koulualbumia, niin eikös tummancharmikas Armas-ope siellä parissakin luokkakuvassa ollut kyläkouluaan johtamassa:

Hypönniemen koulun opettaja 1956-1967*

Josko tuosta saksis päähenkilön kasvokuvan ja tarjoais sitä sitten Heikkiselle WP-juttua kuvittamaan.

Onnistuisikohan?

* Suarelaisten suakkunat /Auli Partio:

"Ja -56 tul opettajaks semmonen ku Armas Pietarinen. Syntysija ol tuola Hypönniemen Pietarilasssa, Savonselän rannala. Ja hänen rouvasa ol sitten tää senaattori Ihalaisen täti. Eli Sisko Ihalainen ja Pietarinen. Ja hyö olivat koulun loppuun vuoteen -67, sitten muuttuvat Joinsuuhun ja sielä ol virassa vielä...olko se reilut puolkymmentä vuotta, se Armas. Se muuten ol Roukalahellai opettajana, muistaaksein kakskymmentä vuotta ja sitten Roukalahelta muutti tähän." (Osmo Rautiainen)

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

tänään ne

Kalle Kananojan 

Ihmelääkärit

Tuskiteltu parinkin kirjan parissa

Jos nuo piruparat nakersivat aikaani kuukaudenpäivät, söivät ihmelekurit väh. saman verran. Möhkäleinä pysyivät pitkään, enkä saanut niistä otetta en sitten millään. 

Vaan siitähän nuo lopulta muotoutuivat jonkinlaisiksi näköiskimpaleiksi odottamaan julkituloa Kirjavinkeissä. 

Tietokirjoja kumpainenkin. Kumpikin kirja mielenkiintoista tietoa täys, viimeisen päälle tutkittua ja pakattua - ei siinä mitään. Mutta romaanien kanssa olisi väljempää monessa suhteessa.

Puhun Mari Purolan tietokirjasta Kaupat pirun kanssa, Docendo 2021, sekä Kalle Kananojan Ihmelääkärit Suomessa 1850-1950 -tietokirjasta, SKS Kirjat 2021.

Vaan kun vastaanottajan antennin oli jokin kumma vääntänyt vinoon - kunhan eivät olisi nuo itse pirut! -, eikä näin ollen lukeminen mennyt katkoitta ns. himaan. Keskittymiskyky herpaantui tuon tuostaan ja ajatukset karkasivat ulos, ulkotöille, minne sitten tuon tuostaan koko mieskin perästä säntäsi haalareihin laittautuneena kirveineen, pensseleineen, sahoineen, milloin mikin kapine kourassa.

Mutta kuten sanottu: tulipa kuitenkin lopulta tämäkin ihmelääkärikirja - siinä missä pirukirjakin - läpäistyksi ja oma arvio huomenissa ilmestyväksi:

Kuhnekylpyjä, sähköä ja suggestioita tarjoaa alaotsikoltaan Kananojan kirja.

Ihmelääkärit-kirjassa monenmonituiset hoitomuodot tulevat tarkemmin syynätyiksi ja samoin ne lukuisat käräjöinnit, joihin nämä uskomuslääkitsijät ja luonnonparantajat joutuivat, kun oikeat biolääketieteen lääkärit pitivät puolensa. Siinä kyydissä homeopaateille sun muille naturopaateille ei sijaa jäänyt, mitä nyt joku Viekin Mummo jatkoi tahollaan parannustöitään.

Eivät nuo parannuskonstit aivan tuntemattomia olleet: Kuhnekylvyistä ja aurinkokylvyissä alastomina rellottamisista olin lukenut ainakin Lehtosen Joelin ja Ilmari Kiannon rompsuista.

Ja entäpä Päätalo!

Ihan piti loppujen lopuksi kaivaa Päätalon Nouseva maa esille ja kerrata sieltä alakerran vuokraisännän, just se kahta tenttiä vaille rakennusmestari, Aukusti Kuusisen kuhnehtiminen ja Kallen kiukku:

"- Rupesin tänä talvena hoitamaan tosissaan terveyttäni. - Olen kuhninut koko talven ja vähintään kerran päivässä. - En ole ennen uskonut kuhnimista niin terveelliseksi, kuin näkyy olevan. Pitää mielen virkeänä ja antaa hyvät unenlahjat. Ja ruokahalut on kuin hevosella.

- Minä olen kuhninut monenlaisten yrttien kanssa! Kuhniminen ja yrtit ovat näkemä ensiluokan keino hoitaa terveyttä ...  

 

En kehdannut alkaa edes puhella raskaasti, vaikka myllertävät tunnekuohuni yllyttivät minua hyppäämään tasakäpälää ja lointelemaan rumimmilla sanoilla ... Ääneni enää kähisi kuivuneena kurkustani, kun käännyin yläkertaa vievää ovea kohti ... Kuhni, perkele, vaikka ylösnousemuspäivään asti! räjähdin mielessäni ja kiskaisin ulko-ovea."

Siispä: Miten paljon tietokirjallisuutta elävämpää on kaunokirjallisuus!

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

Hyvää päivää kirvesvartta

Suomalais-ukrainalaista potkupallia ois tänään tarjolla Suomen neloskanavalta ja Tukholmasta maratonia Ruotsin neloselta.

(vironnos googleksi: Soome-Ukraina kickball on täna saadaval Soome neljakanalist ja Stockholmist maraton Rootsi neljast.)

Mutta taijjanpa sittennii lähteä rantsulle nuita pölökyn loppuja perkoomaan parraassa mahollisessa seurassa ja syyssiässä.

(Aga taijjanpa läheb siis rantšosse , et öökulli otsad habemega seltskonna habemesse lüüa ja sügisel.)

Kahotaan sitten illalla lopputulos. - Ei ei siitä potkupallosta tahi maratonista, niistä nyt viis, vuan onko nuo pölökyt pilikottu ja pinnoon latjattu.

(Siis lõpetame tulemuse õhtul. - Ei, mitte sellest kickballist või maratonist, neist viis nüüd, olgu need palgid tükeldatud ja pinnale laaditud.)

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

Kaupat tehtynä

No johan nyt on piru kun lukeminen ei oikein edisty.

Ennakko-odotuksista johtunee. Hankin kirjan kun luulin, jotta huumorin puolella liikutaan: - Kuka nyt pirun kanssa tosissaan. Eihän niitä ole olemassakaan!

Vaan tuntuupa olevan, ainakin menneillä sukupolvilla.

Ja toisaalta olisihan pitänyt honata, ettei huumorikirjasta voi olla kysymys, sillä kirja pohjautuu väitöskirjaan - ja onko muka humoristisia väitöskirjoja ilmestynyt edes huumorintutkijatohtoreilta?

Tämä Kaupat Pirun kanssa -kirja, Docendo 2021, on fil. tri ja teologian maisteri Mari Purolan koonta sadan vuoden ajalta, 1840-1960, suomalaisten pirukohtaamisista. Niitä siis oikeasti on ollut uskomustarinoiden mukaan, joita kirja on niin pullollaan, jotta pakkohan pian piruihinkin on uskottava siinä missä poliitikkoihin, (Valtonen-Lepomäki tili Jersey-saarilla), sun muihin näyttelijöihin.

(No tuo suluissa nyt oli pelkkää piruilua.)

Nyt kun siis huumorikirjasta ei ole kyse ja kun en yleensäkään liioin innostu edes historiallisista jumalkertomuksista, niistä Zeuksista sun muista Hermeksistä, on kirjan lukemisen eteneminen kestänyt viikkokausia: ollut tervanjuontia, joka sekin konkreettisena toimenpiteenä voisi liittyä näihin uskomusasioihin. Puolivälissä mennään jo sentään.

On selvinnyt että piruista pääsee parhaiten irti kirkon alttarilla, sillä pirut eivät uskalla ylittää alttarikaidetta. Muitakin mahdollisuuksia on: vaikkapa luet itsesi papiksi tai puristat kukkoa kainalossa tahi vilautat Raamattua taikka sulkeudut ympyrään yms.

Keinoja siis löytyy silloinkin kun olet luvannut itsesi 30 vuoden päästä Pirulle kullankiilto silmissä.

Vaan minun ongelmapa sen kuin jatkuu, se mitenkä tästä etenen kun tämmöinenkään kertomus ei yllytä kurkistamaan seuraavaan pirun taikka oikeastaan ihmisen töllöntyöhön:

"Kuuluisa murhamies Hanssin Jukka oli tehnyt pirun kanssa liiton. Piru lupasi hänelle siivet, että saa lentää vapaasti ilmassa, kun Jukka tappaa neljäkymmentä ihmistä. Viimeksi hänen piti tappaa raskaana oleva vaimo, ottaa lapsen sydän ja syödä se. Mutta tätä ei murhamies kerinnyt tehdä, kun joutui ennemmin kiinni." Orimattila 1935/1936 

Siksi tässä tuskailen, kun olen tehnyt kaupat Kirjavinkkien kanssa kirjoittaa Kaupat Pirun kanssa -kirjasta kirja-arvion, ja pian on lunastamisen aika. 

Tunne on vähänkö samankaltainen, mutta onneksi asteen miedompi kuin kirjan isäntien, emäntien, renkien, äitien, jotka ovat myyneet itsensä tai lapsensa Pirulle ja on koittanut lunastamisen aika.

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

Tänään: Hanna Tuominen: Itikkaralli

Rantakoivu nurin rötkähti

 vaan kumpi kaatohommissa - lanko vai ite? 👀

Ja kumpi lopulta pelekkiä kapuloita kokoili ja tuumi: - Nää on kun tää kanto ois kakkinu!

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

Soini sitten

 - jos ei Kontula iskenyt

                         TÄSTÄ

Lukemista ennen on syytä pistäytyä dosentti Timo Miettisen luennolla:

TÄTÄ kautta luennolle

 oma pohjustus

Nyt napsahti kohilleen!

 kirjan kanssa*

Pamfletti, Into 2021

Ihan hävetti välillä - ne luonnehdinnat. Puolin ja toisin.

Mutta toisaalta - helpottikin kun enhän minä ainakaan aina noin.

Ei meillä pianoa, eikä arvomerkinmerkkiäkään myönnettynä. Eikähän niihen perrään kukkaan, hyi!

Porin jazzeissakaan ikinä käyny, Areenassa kekkulehtimassa. No, kuunteles: Pietarissa jazziloissa parit kerrat.

Hyvin sojottaa sormi kohteitaan, osuen. Häkkielämät ja kaikki yliturvat. Että entistä rattaa tavan pikkuporvarista parasta. 

Vaan mitä ihmettä: jonninjoutavan ilotulituksen ymmärtää. Jotennii.

Ja olihan se siellä tv-biisilöissä sohvannurkalla kuuntelemassa iskelmällistä musiikkia. Jotta ei se ihan ...

Ennakkoluuloinen tässä lukemassa ja sorkkimassa sosiologikomukka Anna Kontulaa, s.1977.  Aina näihen nuorempien kanssa ihmeissään. Tuonkii syntyissä jo opena!

Virkistymässä. 

Karistelemassa luulojaan. Muka totinen torvensoittaja. Huumoriton. Hymytön. Vaan tässä teillemeille senkin kumous:

Anna Kontula
kuva: Klaus Welp

Kontulan määritelmä

👂  pikkuporvariudesta. 👂

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä