Kekäläisen Puoliseiskassa, ei siis Seiskassa.
Joskus sattuu niin somasti, että kun ensin 'kuollutta' kirjantekstiä lukee, niin itse päähenkilö pomppaa live-elävänä ruutuun. Näin illalla eilen:
linkki |
Juuri olin lukenut siittä, miten Timo Soinin (s.1962) lapset, Toivo ja Silja, pieninä vaeltelivat iloissaan Pariisin kaduilla, kun isää ei pysäytettykään tuon tuostaan eikä se jäänyt juttelemaan jokaisen kanssa, vaan päästiin yhdessä liikuskelemaan. Elettiin EU-parlamenttiaikoja.
Muuten kova meno näyttää olleen Soinilla Brysselin aikoihin: raskaat päivät päättyivät moninaisiin, kohtuumääräisiin (= "Onneksi voiteluaineiden määrä pysyi kohtuudessa kohtuuttomasta tarjonnasta huolimatta.") illanistujaisiin.
Ihmisverkosto kasvoi, eurooppalainen politiikka poliitikkoineen tuli tutuksi, mistä ulkoministerikaudellekin riitti hyötyä.
Soini liikuttuu televisiossa, ei ole unohtanut ihmismassaan peruskavereitaan, vaan herkistyy kaverien muistellessa entisaikojen yhteisiä harrastuksia ja Timon intohimosta futikseen ja lätkään ja miten toppari-Timo oli vaikea kierrettävä.
Millwallin miehiä - tulevan Tiina-vaimonkin vei, kun tämä väenvängällä lyöttäytyi, viikoksi Englantiin viiden matsin matkalle. - Siittä se sitten lähti yhteinen taival, kertoo kirja Timo Soini - Yhden miehen enemmistö. Sitä tässä hampsimassa. Ja vertailemassa edelliseen lukemaani: Rajaton valta.
Vaikka kirjojen nimissä yhtenevääkin, tuskin kuitenkaan Timosta olisi koko valtakunnan diktaattoriksi, kun ei puolueessakaan lopulta ollut.
Poliittisista kuohunnoista ja paljastuksista vedelkööt otsikoita lehdistö, itseäni kiinnostaa enemmän koko tuo ihmisen toinen, sisempi puoli. Se jota poliitikotkin, aiheesta/aiheetta, suojelevat ja varjelevat.
Täältä valaisua kummastakin puolesta ja täältä:
Otava 2021 kansikuva: Jonne Räsänen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti