Paririitaa

 

17.7. -77 (su) jatk.

Eilisiltana oli kylän lava lossin rannassa tupaten täynnä, koko kylä oli siirtynyt muutamaksi tunniksi kanavan laitaan - ja siellähän tapahtui!

 

Ei voinut nousta kahteen tuntiin autosta, sillä edessämme tapahtui esitys, jonka pääosissa olivat humalainen nuoripari ja heidän ajokortiton kuskinsa. Nuori aviomies löi autossa vaimoaan: löi naisen päätä auton ikkunakehyksiin ja repi tukkaa päästä; vaimo vinkui apuun ihmisiä ja mies olisi iskenyt pullolla päähän, jollei naapuriautosta humalainen mies olisi hyökännyt väliin.

Aviomies lähti viinapullo taskussa lavalle, ja nainen hyppäsi ulos ja käveli tiellä ja karjui lossin kolinan yli: "Tuo mies on raivo, hullu, hullu, hullu, hullu!"
Nainen painautui kohta takaisin autoon oksennettuaan mennessään.
Mies tuli lavalta takaisin ja sama meno alkoi uudelleen: sama huuto ja pauke.

Mies lähti uudelleen lavalle; vaimon luo autokuski haki lohduttajaksi humalaisen pariskunnan. Lohduttajat haukkuivat aviomiestä. Lopulta lohduttajatkin olivat tappelua lähellä, kun poika sanoi lyövänsä Ollin, mukiloida aviomiehen niin naiset rääkyivät yhdessä: "Et kyllä lyö!"

"Perkele, minähän lyön! Minä en anna siskoa hakata!"

Olli tuli kohta lavalta takaisin, eikä lohduttaja lyönyt.
Sisko aloitti uudelleen: "Tuo ukko on hullu, aina se lyö, millon Mikkoa, millon minua!"

"Sanoppa millon oon viimeksi lyöny! Minäkö muka lyön? Sano olenko lyöny! Todista!"

"Löit! Äskenkin. On kaksi todistajaa. Riittää avioeroon."

"Ja paskat lyöny!" tuhahti Olli ja lähti harppomaan lossia kohti, harppasi lossiriimun yli ja toiselle puolelle päästyään lähti kävellä läppäsemään saarille päin.
 

Parin tunnin nahistelun jälkeen koko revohka oli ohi, kortiton kuski käynnisti auton, jota lossi näkyi kohta kuljettavan salmen yli.

Ympärille kertynyt väki hajaantui mikä minnekin.

Aina yksin jäätyään Ollin vaimo Sisko oli irrottanut sormukset sormistaan, pudotti ne käsilaukkuunsa ja itki, otti ne hetken kuluttua takaisin, pujotti sormeensa ja itki. Oksensi ja itki.
Lohduttaja, joka sanoi silittelevänsä Ollin naamataulun, oli saanut jyrkän kiellon uhontaansa, sillä Sisko kehui miten kiva mies hänellä kaiken kaikkiaan on. Olli [po. lohduttaja] yritti laittaa kätensä siskonsa hiuksiin, tämä parahti tuskasta, takaraivoon sattui.

"Sinä olet siskolikka hyvä, mutta Olli on paska, ja tuo Hilkka on paska!", lohduttaja näytti vaimoaan ja nyyhki, "tuo Hilkka on ihan paska, se antaa persettään, se jako persettään ventovieraalle äijälle."
"Haista vittu!" Hilkka kimpaantui.
"Oot antanu, perkele!"
"Minä en oo antanu muille kun sinulle. Enkä anna. Niin pitkään kun yhessä nujutaan. Jos et hakkaa."
"Oonko ihan äsken hakannu? Sano oonko! Nykyään enää lyöny."
"Et oo, et."
 jne.

Pari tuntia, siis. Elämää. Autenttista elämää auton ikkunasta, elämän idylliä kesäyötä viettävistä aviopareista lavalla. Tuostahan saisi kehiteltyä vaikka pitemmänkin jutun jos nousisi autosta ja lyöttäytyisi seuraan. Tai veivaisi himpun verran enemmän sivuikkunaa raolleen. Tai jatkaisi kylmänviileästi - omasta päästä.

__________

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös 

hiihdot 11/593 km=/€