Pittää ne matotkin pestä

Ettei viime tippaan jäisi, on aika kuramatot puhtahiksi hinkata, ennen talvelle kääntymistä. Nyt kun jo lipputankokin pesty on.
Ja tulisi muutakin puuhaa kuin aina nokka kirjassa kiinni.

Kirjoja riittää kyllä, eivätkä ne säistä piittaa: mitä pahempi myräkkä sitä intensiivisempi on lukijan ote, kansista kiinnipito vähintään yhtä tiukka kuin pesijän harjanvarresta.

Turusta tupaan taas tulossa ja monta muuta tuohon viereen mölyämään, yöpöydälle makoilemaan.
Erikoisempiakin, unholaan jääneitä - ja nehän ne eniten innostavat. Ystävä löi pöydälle sen jo luetun Villen. Ja näistä täkäläisistä Parikkalan Haakanan ja Kesälahden Paakonmaan sekä Savonlinnan Lehtosesta kirja-aarteen, Joel Lehtonen - Piirteitä ja vaikutelmia, jossa Eero Palola vuonna 1927 sisäistelee mestarin runsasmuotoista tekstiä.
Lehtosen kanssa alan pian 'naimisissa' olla jo pitemmällä kuin Pekka Tarkka, vallan pääsemättömissä.

Veikko Haakana ja Ville Paakonmaa ovat joskus aikojen takana, 1959, yhdessä kirjoittaneet Nuorten toivekirjastoon seikkailukirjan Tavoitteena tunturi, kuin myös Mykiö-saaren mysteeri, jonka Valistus julkaisi Veikko O. Haakanan nimellä, vaikka teksti Paakonmaan onkin.

Haakanan Arkuntekijää olen muistanut kautta vuosien hyvällä, semmoista Mukka-mystiikkaa ripaus siinä mukana. Paakonmaan Lukittuja sekä Bileamin varjoa selaillut aina silloin tällöin.

Että antaa talven tulla, valmiina ollaan.
Viime vuonnahan se, hurja luonto, mätti lumet niskaan näköjään just tänään.
Eikä ihan vähään tyytynytkään:
ILOMANTSISSA LUNTA SILMÄT KORVAT TÄYTEEN