Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Nietzsche - kävelevä hullu

Sakris valvoa ähisee myöhäisyöhön; juhannusaattoyön viettää Sakris yksin, koska naisilla on parempaa seuraa:
"Täytyy yrittää lukea ... Sara Hustan Nietseske-kirjaa."

Kaksi vuotta siitä on kun viimeksi oli kosketus tuohon mieheen; se tapahtui tuon Joel Lehtosen Rakastuneen ramman, kääpiön, miehen puolikkaan kautta.

Nyt Nietzsche taas kummailee, kävelee, käsissäni.

Siis vihdoin sain Frédéric Grosin oppaan Kävelyn filosofiaa käsiini.
Vau! Sitä mennään.

 

Heti alkumetreillä kävelee Nietzsche vaatimattoman otsikon alla:

Miksi olen niin hyvä kävelemään

 
Mies kävelee päivät pitkät jäätyään eläkkeelle, kolmelle niukalle eläkkeelle 35-vuotiaana, tehtyään kymmenvuotisen ura(ka)n Baselin yliopiston filologian professorina. Voimille käypä homma.
Likinäköisiä silmiä kirveli, päätä särki, migreeni hyökkäsi tuontuostaan.

Löytyi kävely: "Hän käveli, käveli kuin olisi tehnyt työtä."

Hän teki työtä kävelemällä.
Käveli jopa kahdeksan tuntia päivässä. Kävelyt synnyttivät teoksen Der Wanderer un sein Schatten:
"Kaiken, muutamia rivejä lukuun ottamatta, ajattelin matkaa tehdessäni ja luonnostelin lyijykynällä kuuteen pieneen vihkoon."
Kaikki kärsimykset katosivat kuin taikaiskuista, ja hän oli onnellinen ja suurenmoisen terve. 

Sitten homma meni puihin.
Kymmenkunta vuotta ennen kuolemaansa, hän lähetti taidehistorioitsijalle, vakavissaan, vähämielisen kirjeen:
"Loppujen lopuksi olisin mieluummin ollut baselilainen professori kuin Jumala; mutta en tohtinut olla niin itsekäs, että olisin jättänyt maailman luomatta."
Nietzschen mieli oli vialla - hulluksi, kiertelemättä, kirjan tekijä häntä tässä vaiheessa kutsuu. Miehessä oli pitelemistä, koska hän saattoi hyökkäillä ihmisten kimppuun, mylviä ja päästellä suustaan mitä sylki toi.
Loppujen lopuksi nelivuotiaana isättömäksi jäänyt papin poika jäi äitinsä hoidettavaksi kuolemaansa saakka, joka armahti vuonna 1900 vuonna 1884 syntyneen merkillisen merkkimiehen.

Saattaapi todella olla edessä vielä mielenkiintoisia kävelyjä: seuraavana Rimbaud näkyy jo kävelevän sivuille.

2 kommenttia:

  1. Oliko se Strindbergille kun Nietzsche allekirjoitti kirjeensä: Nietzsche, Deus ultimus maximus... Mutta ei se oikeastaan hullu ollut, v..tuili vaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KR
      saatto AS ollakin!

      Tekaisihan August Hullun puolustuspuheen. Sitä en löytänyt tähän hätään, mutta Pieni Katekismus -pamfletti (Lilla katekes för underklassen, 1884) löytyi hyllystä ja nostalgisesti siitä tekemäni kirja-arvostelun poikasta Karjalaiseen vuodelta 1982 tavaan otsikon 'Ei niin kovin onnellinen mies' alta:

      " - Oli kerran August Strindberg -niminen syvästi onneton ihminen, kerrotaan Eino Palolan kirjasarjassa Maailmankirjallisuuden suurimpien mestareiden elämäkertoja. Ja Strindberg esittely päättyy tämän Uninäytelmän sanoihin: - On sääli ihmisiä... On vaikea olla ihminen."

      ps
      Tschandalassa
      manitsemaasi: http://www.load2hear.se/ljudbok/9789525771220/tschandala/

      Poista