Yritetty olla ihmisiksi ja sivistääkin hampaat irvessä itseään. Lopulta rousseaulaiseksi aina päädytty.
Vaan ei! Mikä siinä on kun ei tärppää? Voimaa ja poweria puskee alta.
Kai se on se ihmisenluonto - kikkeliskokkelis.
Pistää tilaamaan, naurettavasti, Katsomosta nyrkki-illan.
Vai sekö ärsyttänee, yllyttänee voimaan päin, koska yhteiskunta ei enää edes reservikirjeitä lähettele, ikälopulle sijoituspaikkaa sodan tullen määrää ...
Eilisillan päätin Joel Lehtosen Villiin, pojankossiin, joka on kasvanut vauraan väkivaltaisen, juoppohullun isän komennossa ja kurituksessa ja jonka isä on laittanut kaupunkiin lyseoon sivistymään.Villi on Lehtosen nuoruuden tuotantoa; Joel hutaisi innoissaan kokoon vuonna 1905 kahdessa viikossa heti esikoisteosten Permin ja Paholaisen viulun jälkeen. Reilu kaksikymppinen Joel pistää vauhtia Villen nuhjuiseen elämään.
Ville muuttuu Villiksi
ja repäisevä elämä alkanee tästä, sivun sadan tietämistä, jossa tällä hetkellä kirjaa etenen, kun Villi on karannut luvatta lehtori Munakallon pihdeistä vuokrakämpästään öiseen kaupunkiin tappeluäänien houkuttamana:
"Ah kuinka hänen sielunsa janoaa kerrankin saada riehua, saada kerrankin esimerkiksi tapella katurakkien ja kansakoululaisten kanssa, puristaa isoa kiveä selkänsä takana kouraansa, vaania mutkaisen kadun kulmassa, ja silloin kun ensimmäinen kallo pistäisi nurkan takaa näkyviin paiskata iki-armottomasti, saada itsekin sinisiä, päärynän kokoisia kuhmuja otsaansa, jotta voisi kulkea toverijoukossa pää pystyssä: kas minä olen Villi, minä!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti