Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sortavala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sortavala. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. toukokuuta 2020

Autiot talot

tyhjässä kaupungissa

Asukkaat ovat lähteneet, jättäneet tavaroita paikoilleen. Ristin sielua ei missään, ovat paenneet uuden rajan taa.

Uudisasukkaat kautta laajan valtakunnan saapuvat asuttamaan näitä rajaseutuja, uteliaina kurkistelevat asuntoihin ja jäävät asumaan. Ihmettelevät vieraskielisiä kirjoituksia lehdissä, paikallislehti-Laatokasta, sekä tienviitoissa ja katujen nimissä. Aikansa. Sitten ajan myötä tottuvat olemaan, jopa käsittämätöntä kieltä matkimaan: "Minä sinä rakasta!"

 Lapset löytävät jänniä asioita, vajoista ja ullakoilta merkillisen hienoja esineitä:
"Esimerkiksi sellainen, jossa satoi sisällä lunta. En ollut nähnyt sellaista, se ei ollut tullut mukanamme, vaan jäänyt suomalaisilta."

Vaan kohta jo on syntyvä uusi sukupolvi, jolle, päinvastoin kuin heidän vanhemmilleen, tämä syrjäinen seutu ei vieras ole, vaan oma synnyin- ja kotiseutu.

Liikumme Sortavalassa ja sen tienoilla uusien asukkaiden joukossa. Sota on ohi ja Karjala luovutettu venäläisille, 11 % Suomesta. 1/8 osa metsistä. 450 000 suomalaista on siirtynyt uuden rajan omalle puolelle. Piiri, johon Sortavala kuuluu, on nimeltä Karjalais-Suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta (KSSNT) ja se on osa Neuvostoliittoa. Sortavala on pommitettu pahasti hajalle, mutta 80 prosenttia Sortavalan piirin maaseudun asuntokannasta on säilynyt hyvässä kunnossa.


Tässä mielenkiintoisessa historian hämäriin jääneessä, kätketyssä ajassa nyt Hämysen ja Itkosen Sortavala-kirjaa olen etenemässä, ja huomaan pysyneeni kelkassa, joten ihan luettavaa ja ymmärrettävää tekstiä tiedemiehiltä, tarkkuudesta silti lipsumatta. Kuvien runsaus miellyttää.

Tätä kätkettyä sodan jälkeistä aikaa riittää vuoteen 1991. Tuosta ajanjaksosta ei paljon tietoa ole tihkunut ennen kuin kaikki meni uusiksi, kun lahonnut Neuvostoliitto hajosi käsiin.
Olen  siis Sortavala-kirjan mielenkiintoisimmissa lukukappaleissa:
  • Sortavalan uudet asukkaat (Sergei Verigin)
  • Sortavala neuvostokauden muistoissa (Olga Iljugha)
  • Sortavala - "Valkoisten öiden kaupunki" (Yury Shikalov)

Onpa mukava taustoittaa, miten tuolla tutulla alueella on maa maannut ja ihminen elänyt ennen omia taa-taa tapettirulla -matkoja. = 1 - 2 - 3 - jne.



KIRJA-ARVOSTELUT
lisää kirjasta: Sortavala


maanantai 20. huhtikuuta 2020

Sortavala in ja on and by my mind

Kahden tiedemiehen tekemää tekstiä on lähestyttävä ns. kautta rantain, varovasti ja kunnioittavasti, ennen kaikkea taustoittavasti.

TH vasemmalla, Sepeteus ja Taavi
Niinpä otan esikäsittelyyn kolme ensin mieleen pulpahtanutta omakohtaista tietoa ja kokemusta:
  1. Tunnen Tapio Hämysen (kuin tyhjät taskumme - opiskeluajoilta)
  2. Tunnen Sortavalan (päiviä ja öitä)
  3. Olen tuntenut linja-autoilija Mötön perillisiä ja sukulaisia (Lauri-poika - lähinnä, Pesosen Veikko)
1. Tapsan kanssa kämppäiltiin asuntolassa ja jotuohetkinä (=jouto ja juotu) vietettiin säädyllisiä korkeintaan kolmen kaljan ravintolailtoja, kolmantena pyöränä historianopiskelija kämppäkaveri Taavi. Moskovat käytiin, apinat nähtiin sekä Kremlin muurien sisällä ummet ja Joutsenlammet; Bolsoi silloinkin oli remontissa. Mitäs kun Sepeteus myi parit ihokkaistaan pimeillä toreilla, mikäs meidän ruplilla sitten oli mällätä paraatipaikoilla.
Vaan paluun jälkeen taas entiset säkät ja mäihät: aina yömyöhät päättyivät tylsään huokaukseen viimeisenkin valssin soitua: - Tässä sitä taas jätkäsakissa istutaan.
Ei meistä naissankareiksi ollut.

2. Sortavala siellä on yövytty, milloin menty sen kautta Käkisalmen markkinoille, milloin Petroskoihin, milloin Kuhavuorelle maisemia katselemaan, milloin tapettikaupoilla käyty, milloin kouluihin tutustuttu, milloin mitäkin.

3. Möttö liikennöi linja-autoillaan ennen sotia Kiteeltä Sortavalaan, poika Lauri hoiteli sitten -70 luvulta mm. koululaiskyytejä meidänkin koululle, kun rajaa etemmäksi ei asiaa ollut. Ainakin koulumaanantaisin istuin kyydissä mukana kiivetäkseni kateederille jakamaan tiedonjyväsiä ja Holopaisen Tuomakselle musiikkitaitoa - iso HEH! viimeisestä heitosta, sillä kyseessä on  hyperbolien bola.
Kai kirjassa nyt Mötön Kallen linja-autoliikenne mainittaneen?


Tuota taustaa vasten aloittelen Sortavala - Muutosten ja muistojen kaupunki -teokseen, SKS 2020, paneutumisen. Rajakaupungin historia on Tapio Hämysen ja Hannu Itkosen toimittama. Professoreja kumpainenkin.

Tapsakin professori!
No kyllähän hänen järkiperäisyytensä aisti jo silloin opiskeluaikana: Hämis jäi opiskelemaan eteenpäin, kun me muut hätäisimmät iskimme kätemme leivänsyrjään ja jäimme alemmiksi kandidaateiksi, kuka miksikin opettajaksi.

Hämy olisi voinut jo silloin jäädä opettajaksi vaikka tänne Moskovan yliopistoon, jonka rapuilla joku seurueen luulotautinen kuvittelee,
                               jotta tästä ura urkenisi: 
  Uraa! 
                   Uraa! 
                                                           Uraa!                          




lauantai 9. elokuuta 2014

Taa-taa-tapettirullaaa ...


... sitäpaitsi siellon näin rauhallista ...

Onhan se kädenojennuksen päässä, ei siitä millään päästä. Tuo mahtinaapuri.
Ja jo äiti opetti että naapurien kanssa pitää olla välilöissä. Ei tarvii sitten lapioilla huitoa eikä piiroopualikoilla.

Sama se on tuon naapurivaltion kanssa. Mitä tuon kanssa retteloimaan - isompi on isompi ja sillä siisti. Turha sille on nyrkkiä puistella. Ollaan ovelasti välilöissä niin hyvä tulee.

Ja saapihan siellä pistäytyessään kympillä (575 ruplaa/5 rullaa) keltaiset tapetit huoneeseen ja toisella samanvärisen lakkapurkin.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

arbuusi - rahmat

Oikeastaan kumpikin sana vieraanoloiselta kalskahtava: vesimeloni ja kiitos ovat tutumpia.
No nyt nuo molemmat tarttuivat matkaan Sortavalan puolelta. Semmoinen tumma mies näytti toisen ja opetti toisen - Uzbekistanista ovat, Kaspianmeren takaa.

Siinä kaupungin torilla kojuissaan myivät jos jotain rihkamaa ja sivusilmin kun ostosten jälkeen tarkkaili, niin joku paikallinen kaksikko näytti puolestaan käppäilevän rahastamaan myyjiä, oikein laskimen kanssa. Muutkin myyjät ojensivat ruplaroposensa. Lienee ollut näitä toripaikavuokraajia, mitäpä se meille höhlille ulkomaaneläjille kuuluu.
Meloni on tässä kotipesässään
 



vaan värikkäät hameenhelmat jäivät roikkumaan lähtötelineisiinsä:



******************
ps
kului vaivainen minuutti tämän kirjoituksen esilleponkaisusta, niin johan löytyi ensimmäinen lukija - lännestä!