Nykykatselijat paremmin tuntevat hänen tyttärensä TV-Kotikadussa näytelleen Lena Meriläisen, joka kirjassa muistelee isäänsä ja isänsä 'vaikeaa' musiikkia, dodekafoniaa, 12-säveltekniikkaa: "Isä sanoi, ettei ole sellaista musiikkia, mitä joku ei ymmärrä."
Meriläinen ei viihtynyt kerrostalossa, vaan hankki talon jossa oli viljelemätön iso piha ja isoja puita. Perunakellariin hän rakensi työhuoneen, jossa istui lähes aina pimputtamassa pianoa; Usko oli luopunut sävellystyössään etukäteissuunnittelusta päästäkseen paremmin intuitioonsa.
Enontekiön Hetan kesämökki oli hänelle tärkeä, siellä sai jutella linnuille ja kalastella.
Syntyneissä teoksissa hän korosti hiljaisuuden merkitystä, tauot ovat tärkeitä: hiljaisuus puhuttelee yhtä lailla kuin ääni.
Isä oli lapsilleen kaukainen.
"...vasta aikuisena teimme heidän kanssaan sinunkaupat ... isästä tuli Usko ja äidistä Ruti."
Vanhemmiten isä muuttui ja pyrki rakentamaan lämpimiä ihmissuhteita, hänestä tuli lämpöinen papparainen.
Tunnettuja sävellyksiä ovat Neljä rakkauslaulua, Epylion sekä baletti Psykhe. 1995 sai professorin arvonimen ja 1997 hänestä tuli Sibelius-Akatemian kunniatohtori.
****
Kateellisena jäljennän tietoa Usko Meriläisestä - miehen työ on täysin oman käsityskykyni ulkopuolella eli en ole se joku joka ymmärtää. Vaan ei se haittaa. On mukava tietää että ympärillä olisi paljon opittavaa - mitä kenellekin!
Pietarin matkan jälkeen tässä flunssassa ei nyt tajua paljon muutakaan, mutta kiukuta ei lainkaan: on suorastaan hermolepoa sairastaa aikanaan parantuvaa tautia. SAA sairastaa, ON LUPA pötkötellä vuoteessa, kun työ ei paina eikä ole pakko hilautua sairaana työhön, kuten koko elämän ajan on ollut; melko piinaavia olivat oppitunnit pienessä töhnässä kun lepo olisi ollut poikaa ja paikallaan.
1-2-3-4-5-6-7-8-9-10-11-12-13-14-15-16-17-18-19-20-21-22-23-24-25-
47-
48-
49-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti