Wlan käy joskus kuumana. Niin kuin kuivausrumpukin. Tai jatkojohtokela.
Aikansa palveltuaan ne tekevät topin: eivät enää suostu tehtäväänsä, kuumuvat ja sammuvat. Virta ei enää kulje piuhoja pitkin.
Kuinkahan monta kertaa mekin irrotimme töpselin seinästä ja nostimme kaksin kuivausrummun autoon ja raahasimme värkin kaupunkiin korjaajalle. Ihmettelimme kun korjaaja joka kerta otti rummun vastaan ohi muiden korjausten ja sanoi että kyllä tämän mukaanne saatte kaupunkireissulta lähtiessänne. Kun puolenkymmentä kertaa muutaman vuoden sisällä olimme rummun kanssa rumunneet kaupunkiin, uskalsimme korjaajalta kysyä, onko helppokin korjata vika.
Korjaaja vähän nolostui. Pyysi sitten katsomaan: - Helppo juttu. Kas näin!
Sen verran oli kuitenkin häpyä ettei sentään huutanut: - Simsalabim!
Korjaaja vain oli kallistanut kuivausrumpua ja painanut nappulaa!
Nyt oli nöyrää poikaa opastaessaan: - Tämän painatte aina pohjaan niin jo lähtee hyrräämään!
Ylilaukaisusuoja vai miksi ihmeeksihän se sitä kutsui, sitä nappulaa.
Sen jälkeen olemme painaneet jo kotona nappulaa, ja kas - aina hurahtaa!
Wlanissa ei sellaista nappulaa ollut, mutta pojalta puhelimitse tuli tieto että siinä kyljessä on sellainen reset-reikä: - Sinne kun sohaisette kynän kärjellä niin voi auttaa.
Sohaisimme kynän kärjellä - ja auttoi.
Ja nythän tätä tekstiä taas tippuu kuin pupulta papanoita. Ihkua!
Tietoja minusta
- hikkaj
- Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti