Tietoja minusta

Oma valokuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin jäsen ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope, lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

lauantai 28. syyskuuta 2019

Suomalaisnuoren kuva

Kun asuu täällä ettäänperällä ei ihme jos on pudonnut kelkasta ja moni kuva ja käsitys asioista aivan vinksahtanut.
Niin kuin nyt kuva suomalaisnuorista.

Olen ajatellut, varsinkin näin Dohan MM-kisojen aikoihin, että suomalaisnuori on enemmän näiden näköinen



kuin näiden



Mutta näin ei kai sitten ole, ainakaan stadissa, koska Hesari on ottanut Nyt-liitteen (27.9.2019) nykynuorten edustajiksi nuo kaksi suomalaisnuorta, milleniaalia, Ajak Majokin ja Vertti Vesalan, käsittelemään Anna-Leena Härkösen Häräntappoasetta.

Ei tietenkään kirjaa (kuka nyt romaaneja lukisi!), vaan elokuvan. Murhaavan tuomion sai elokuvakin ja varsinkin sen idis:
-Tämä sukupolvi on kapitalismilla päättänyt aiheuttaa ilmastokriisin, joka tulee tuhoamaan ekosysteemin meidän eliniän aikana. Tällaisessa ajassa yksilölliset haasteet jää ajan haasteiden alle.

Eikä niin kuin yksilömurhekeskeisessä Häräntappoaseessa. Muutenkin elokuvan seksuaalisuus on Pikkukakkosen asteella.
Tietämätöntä netitöntä lankapuhelinväkeä liikkeellä - tuolloin.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

perjantai 27. syyskuuta 2019

Selätin kaksi naista

Nuoremman kanssa olen paininut keväästä, vanhemman vasta kuukauden. Eilen selätin molemmat.
Ensin nuoremman ja sitten vanhemman.

Eli lähetin, siis painalsin nappia, kaksi kirja-arviota Kirjavinkkeihin, kokemuksia ja näkemyksiä kahdesta kirjasta, siis siitä miltä minusta tuntui painiskellessani noiden kirjojen kimpussa: mitä niistä sain? Paitsi että lunssaiset pötköttelypäivät kuluvat näin rattoisasti.

Ääripääelämänvaiheita käsittelevät: toinen kolmikymppisenä, toinen kasivitosena elämän tuulissa purjehtimassa. Kummallakaan ei miestä vielä / enää. Toinen metsästää, toinen muistelee - omaa miestä.
Toisella kaikki jo elämänkasassa kaikkine tykötarpeineen, toisella hyvä jos stringit.
Kummatkin ajavat autoa, nuorempi milloin auto on kunnossa, vanhempi milloin ajaja.
Toisella on ainainen kiire, tuli hännän alla. Toinen on vaan.

Toinen nainen, kirjailija, on totta, toinen, kieltenope, ei.

Nimetkö?
- Eeva ja Elina.

Kumman Sinä valitsisit olotilaksesi?

Toisesta kirjoitin näin:
"opehuoneenhenki haisee ja tuoksuu sieraimissa ja opegalleria täynnä tutuntuntuisia, persoonallisia, nappiin kuvattuja tyyppejä, varsinkin ne kaksi vakiotuoleissaan istuvaa miesopettajarealistia, Kari ja Seppo, joita eivät uudistukset hetkauta ja jotka luutuvat vanhoissa asenteissa. Tunnen myötähäpeää."
 
Toisesta näin:
"... kirjoihin tarttuessa tietää pääsevänsä hetkeksi rauhanmajoille ja luonnonhelmaan. Aina. Lepoon, levähtämään. Niin nytkin. Yksinkertaisen elämän viettoon. Linnunlauluun, kasvien keskelle. Kaurapuurolla elää, jokunen kananmuna silloin tällöin, vettä kyytipojaksi, olutmukillinenkin jos oikein janottaa."
 
ps
kolmannen naisen kanssa kamppailen vielä: selätys kuitenkin jo lähellä; tämän kieli on täkäläispainotteista - niin kotoista muutaman vuosikymmenen takaista maalaiselämää, jottei voi olla pitämättä:
 


keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Ihan pirruuttaan piti mennä töllistelemään

 

Kun Lehtipuun Suomalainen matkaopas Karjala ilmoittaa, ettei siellä ole mitään nähtävää turistille. Syntyi houkutus suur!
Ja kun
lupaa vielä antinähtävyyden eli hurjan tehdasaluenäkymän kaupungin pohjoispuolella:

"Korkeiden piippujen alla leviävät massiiviset tehdasrakennukset, ja niiden itäpuolella on vaikuttava avolouhosalue. Tehdas järkyttää massiivisuudellaan."

No hittolainen - ja 85 €:lla tuo kaikki! Vuorokaudessa. Hyvätasoisessa, tosin lämmittämättömässä, hotellissa.
Tämä Folke Easthän lähti oitis kohti Vartiusta ja Vienan tynkää.

Ja katso!
Kolmekymmentä matkailijaa palasi vuorokauden reissun jälkeen tyytyväisnä takaisin kotikonnuilleen todettuaan, koettuaan ja nähtyään tuon kaiken. Ja senkin että yhtä holotnaa linja-autosta laskeutuessa oli kotikaupungissa kuin rajan takana Kuhmon suunnalla Kostamuksessa.

- Vois tuone männä toisennii kerran, moni loihe.


Kombinaatin piiput ja töhröt tässä:



Ja Kekkonen ja Kosygin kaiken takana, kulttuuritalon edessä patsastelemassa tässä:



Siinäpä vellosparissa nähtävyyttä ja muisteltavaa kerrakseen!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

perjantai 20. syyskuuta 2019

Oletko lukenut syyskuussa kirjan?

jos, käy tasapainottamassa lehden gallupia tästä

20.9.2019
 
Kaks oli vastannut ennen minua - laskepa siitä.

Vastakysymys kuulukoon: Oletko  syönyt tässä kuussa?


KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

torstai 19. syyskuuta 2019

Julkkareissa

Onpas otsikossa Vanhan Miehen suuhun erittäin huonosti istuva sana! Menköön. Kolmas kirjanjulkistamistilaisuus missä olen elonaikanani ollut: mitenkä sitä nyt täältä raukoilta rajoloilta!

Eka oli kutsusta ikiystävän, sen Tampereella kirjastotieteitä opiskelleen julkkari(t):
Reijo Pakarinen: Puruveden kalastajat, Kirja-Pakari 2014.

Toka kutsumatta tuiki tuntemattoman, mutta askeleet väkisin tilaisuuteen aiheen takia kammenneet, tutkija Anneli Heliön Ahmatova-runokäännösjulkistustilaisuus Ahjon vintillä eli entisen Joensuun poikalyskan voimistelusalin vintillä, rakennuksen jossa aikoinaan ylioppilaaksi kirjautuminen tapahtui:
Anna Ahmatova: Olen äänenne. Kootut runot 1904-1966. Kirjokansi.

Kolmas nyt viikolla kutsusta, Pentti Straniuksen maili:

" PRIVET, SMORTRI PRILOZHENIE!
Terveh, ks. liite!

OLET myös tervetullut uutuuskirjan julkaisutilaisuuteen, varaapa aikaa kalenteristasi, Joensuu 11.9. klo 18.oo / Vaihtoehtoravintola SOINTULA,

TERVETULOA! ÖISINAJATTELIJA "


Kun kulttuurikapakka Jokela on mennyttä kalua, kokoontuvat alanmiehet (käsite sisältää kaikki sukupuolet, kuten tiedämme) Sointulaan.
Kokoonnuimme kymmenin.

Paneudutaan, pureudutaan isän, Pentti Straniuksen, puolielämäkertadokumenttiin Vähän äkkipäinen muuttomies, kunhan aika on ja kunhan sitä ennen on saatu käsiin pojan, Leo StraniuksenEkoistin muistelmat.

Onhan se tapaus: isä ja poika julkaisevat yhtä aikaa muistelmat eri kustantajilta toki!
Katsotaas kumpi muistaa paremmin.

Alkupalaksi riittäköön kuva:

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Kaksi eläväistä naista

Kuittaisiko kolmipäiväisen Joensuun kirjallisuustapahtuman esiintyjät näin lyhyesti: Anna ja Kati.
Ketään muuta väheksymättä, ansionsa kullakin.
Tässä päivien ohjelma: Oho!


Näin vähemmän rationaalinen osallistuja innostuu aina mikäli esiintyjä osaa ottaa oman persoonansa peliin, työkaluksi, kuten Kortelainen ja Outinen osaavat. No, Outisenhan on pakkokin, koska on näyttelijä: millä sitä muulla kuin persoonallisuudella valloitat estradin, varsinkin kun esität monologia puolituntisen.

Vähä ettei kumpaankin naiseen olisi langennut, kokenut sen Stendhalin syndrooman eli ylettömän kauneuden aiheuttaman heikotuksen, pyörtymisen tai jopa kuoleman. Ei niinkään näiden henkilöiden vaan heidän esityksensä vuoksi.

Kortelainen veteli lähinnä maalaustaiteiden värinöistä, miten joku, kunhan ei juuri tämä kyseinen Stendahl, sai sydämentykytystä, hengenahdistusta, pahoinvointia, vapinaa yms. Firenzessä kappelin kattomaalauksen enkelyksityiskohtaa katsottuaan. Ulos oli poistuttava tunteita viilentämään. Jotain tuon kaltaista.

Tässä konservatorion salissa moinen tärinä kohtaus katon takia oli minimoitu.
Kortelaisen itseironiasta pidin: - Silloin sitä oltiin niin tohtoria niin tohtoria, muisteli hän alkuaikojen asiantuntemustaan jossain tietämisessään.

Entä Outinen! Mikä meno, mikä veto, mikä lento! Ja pysähdykset myös.
Niin kauas kuin omat siivet kantaa itse kirjoittamassaan näytelmässä Outinen uppoutui muistisairaan vanhan naisen nahkoihin, kumppareissaan kulki ja koikkelehti pitkin salin käytäviä, välillä rampilla tuolille nousten, sinne tänne sykeltäen unohtuneiden asioiden perässä, unehtelevien tapahtumien perässä: kauppaanko olinkin menossa? mitkäs ne simin numerot?

Aito tunne jäi leijumaan kun esitys päättyi; onneksi ilmoitti, että: nyt esitys loppui, nyt keskustelu alkaa.


ps
kaks sivuhavaintoa sittemmin:
mietiskeltiin, kenen kuuluisan kirjailijan kanssa Kortelainen oli ollut naimisissa, ja sitten ihmeteltiin googlatessa että Mäkelänkö monesko!
ja tätä kirjoittaessa ihmettelen, miksei Outinen voi olla Uotinen kun se väkisin Jormaksi kirjoittautuu!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös


tiistai 17. syyskuuta 2019

Kaikk' nähty Tuusulan Rantatiellä

Vähän kuin sininen uni astua sisälle Ainolaan:


Yläkertaan ei käypäläisellä asiaa ollut: olisi pitänyt olla vähän isompi kiho, kuten se Jaappanin prinssi, joka kesällä oli vinttiin päässyt. Pah! Vähäisyytemme.


Mutta sinne se oli jätettävä kaiholla koko komeus, sydämenääni, kun rupesivat ramppia lyömään, illansuussa avaimia kilistelemään.


Näkyi muuten se Halosenniemen vtun poikakin jo ihan toisenlaisella asenteella Ainolassa kuljeskelevan!

Siispä matkaan taas, velihopija! Kierähdys järven läntiselle puolelle, vaan siellähän ei enää muuta ollut kuin Alvar Aallon Villa Kokkonen, lättänä. Kiireellä sen ohi ja Helssinkiin ruuhkailemaan.

On se. On se melkoinen pläjäys tuo kulttuurin keskittymä. On se! Ja peninkulman säteellä kaikk'.
Ainoa mikä ihmetytti tai kummastutti: eihän niistä järven rannalla sijaitse muut kuin Halosenniemen pytinki, jos Onnelaa ei lasketa.

Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Sibelius - Ainola

Siinä on ns. Stendhalin syndrooma hilkulla kun astumme autosta ja lähestymme porttia:


Sanattomaksi vetää ja pyörryttää: että piti tämäkin päivä saada vielä nähdä ja kokea! Tuta.

Rumana kuin minkäkin tehdaslaitoksen parkkipaikka avautui näkymä vallantieltä oikealle, autoja täynnä. Ei rantaa ei mitään kaunista näkyvissä: - Ei se nyt tuo ainakaan voi olla, tuo tuolla.
Jos se sittenkin on tuolla liikenneympyrästä vasemmalle, rantaa kohti.

Sinne!
Jossa kuitenkin vain tämä, vielä vähemmän kaunis:


Onneton kolossi, sinne tänne jatkettu ja nostettu. Ei ei!
Talon nurkalla merkki:

Mieluummin Ahoa Sven Tuuvan mailla, kauniimpana Koljonvirran sillan korvassa Iisalmen liepeillä. Mansikkaniemessä. Kiitos!

Takaisin liikenneympyrään, ja kas siellä lepää.
Niin myös itse kompositör! Laattana kaukana talon takana.

Se nähdään sitten, kunhan on käyty ensin taloksi ja siirrytty ajan oloon peremmälle:


Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

perjantai 13. syyskuuta 2019

Onnelan ohi

Eino Leino ei mittää, Uuno Kailas ei mittää, Einari Vuorela ei mitt...

Ohitamme Onnelan. Tai pihassa poikkeamme Rantatieltä, jotta saamme tämänkin nähtävyyden kerättyä päivän saaliiseen. Sokeain ystävät ry:n ylläpitämään Majataloon, jossa mm. nuo ei-mittää-miehet aikanaan majailivat; Eino Leino asusteli siellä jopa niin kauan, että talosta löytyisi hänelle pyhitetty huone.
Jätämme toiseen kertaan.
Päivästä iso pala mennyt, eikä peninkulmasta kilsoja alla kuin reilu neljännes.
Ei tämä mikään yhdenillan kevytkenkäjuttu ole: kulkea ja nähdä tämä kaikki - osa nuoren suomalaisen ohuen sivistyksen pohjaa ja perustaa.

- Mitäs lähdit! Olisit suunnitellut paremmin, majoittunut Onnelaan tämän kaiken kumman keskelle, kulkenut vaikka hop on hop off -bussilla Tuusulanjärveä ympäri.
Niinpä.
No, nyt mennään tällä ja tullaan sitten toisten ajan kanssa.

Niin päätettiin ja poljettiin kaasua ja kurvattiin puolessa matkaa Halosenniemeen Halos-Pekkaa tervehtimään.
Parkkipaikalla tuntui nuori mies olevan vähemmän kiinnostunut koko hommasta kolmen naisen - mummon, äidin ja tyttöystävän/siskon - retuuttaessa t-paitateiniä porttia kohti:
"Mikä vtun Halosenniemi ja Halo...", kantautui porttia kohti loittoneva koilotus.
Meillä ihan toinen tätsi ja kutina - mutta tuo kellonpahus:
- Pakko tämäkin jättää toiseen kertaan mieli Ainolaan astua.


Kurkistus vielä korkealle kalliolle metsän taa, siellä jossain ylempänä se olisi ollut jos olisi aikaa ollut. Ja lippuluukulle vastaanottoon:


Säästyivätpä sisäänpääsyeurot: 3 X 6 €. Halpaa lystiä kaiken kaikkiaan näiden kuolleiden kuuluisten miesten kädenjälkien katselu, kun miettii eläviin livetaiteilijoihin: Mattiin & Teppoon ynnä muihin Hectoreihin.

Ja taas nousu hyrysysyyn ja menoksi. Porhallettiin ohi Suvirannan missä Järnefeltin Eero oli elellyt ennen, vaan sinnepä ei muutenkaan olisi ollut asiaa: vielä.
Siis toisen kerran sitten.

Mutta mitä tässä joutavia rupajamaan, niin pääsemme poistumaan rannimmaiselta tieltä Navettaputiikin kautta isommalle tielle kohti  -  Isoa Staraa!
Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI
KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

torstai 12. syyskuuta 2019

Erkkola


Kuolinmökiltä kolmisen sataa metriä jalkapatikassa kujosta loivasti ylöspäin, asfalttitien yli ja siinä lepää!
Perillä ollaan.
Tämähän se oikeastaan oli koko matkaidean ydin: nähdä edes Erkon Erkkola, kun J.H:ta itseään ei enää voi nähdä! Kokea Sydämeen luettavaksi -teoksen ilmapiiri, todentaa faktat.


- No eipä tuo silmiä hivele!
Melkoinen rumilus, kieltämättä, ainakin näin asfaltin takaa katsottuna. Eipä ihme ettei levoton runoilija täällä montakaan vuotta viihtynyt, varsinkaan kun morsian otti ja lähti:
”Pesä oli valmis, mutta lintu lensi pois.”
Niinpä.

Mutta peremmälle, sisään siitä töllistelemästä! 1902 valmistuneeseen taloon.

Näyttely   ←←painasepa

28.5.–22.9.2019

Sydänten mies – 170 vuotta J. H. Erkon syntymästä

"Näyttelyssä on esillä harvinaisia lainoja kuten talon alkuperäisiä huonekaluja ja Axel Gallénin vuonna 1888 maalaama muotokuva Erkon veljestä Rudolf Erkosta. "

Yläkertaan kapuamme myös. Tutkittuamme alakerran Viipurin aikaisen siloisan työpöydän.


Kello! Kello!
On aika lähteä kierrokselle, jaloitella Kiven mökin kautta autolle, mutta ensin kuiskata Erkkolan pihalla teille yhden matkamme syyn: Hänhän, tämä JH, oli riiustellut lukuisten naisten ja tyttösten lisäksi myös isotätimme Leenun kanssa yhden kokonaisen kesän Karjalan syrjäisessä pitäjässä.
Onnea etsimässä Karjalassa, sitä löytämättä, sinnekään asettumatta.

Ojentaudumme Onnelan suuntaan, seuraavaan etappiin.

Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI
KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Aleksis Kiven sijoilla

Ja eikun matkaan, velihopija!

- Sinä ajat ja ohjaat, käskyttivät läheiset.
Ja sitä mentiin taas Bulevardit jos Mannerheimintietkin, Pasilabölet, Käpylät ja Oulunkylät; vettä kaatoi niin ettei Oodia erottanut, eduskuntatalosta ei niin väliksikään.

Tuusulanjärvi määränpäänä, ensiksi Aleksis Kiven kuolinmökki, se missä Lapinlahdelta vapautettu mielisairas, alkoholisoitunut Aleksis makaili elämänsä viimeiset kuukaudet maaliskuulta jouluun velimies-Albertin luona, kunnes tuoni armahti vuoden 1872 viimeisenä päivänä; myös se missä joulun alla vuonna 1913 velimiesvanhus vaimoineen tapettiin puukolla.

Haudallepa tuo auto meidät kuitenkin ensin tahtoi kuljettaa, väkisin käänsi, ikään kuin totuuden eteen.

No mikäs auttoi. Katsottiin ensin järven eteläpään kirkko, ulkoapäin tietenkin; kirkothan tuppaavat olemaan kiinni joutoaikana, nytkin vaikka oli sunnuntai, ei heleä mutta sateen jäljiltä raikas.

Siinä makasi Aleksisi kaikki kivut kärsineenä nimensä mukaan kivipeitteen alla:


Kaukana kavalasta maailmasta.

Sammalpeitteet on varattu onnellisille oraville tässä elämässä.

Ei muuta kuin tuon mietelauseen jälkeen hyppy autoon ja kokka kohti järven pohjoista päätä, sitäpä peninkulman päässä sijaitsevaa Sibeliusten Ainolaa. Stop. Stop. Monen pysähdyksen taktiikalla.

Ensimmäinen tauon paikka heti tuota pikaa parin kilsan jälkeen.
Kas, tässä:

jonka peräkammarissa hänen viimeinen sijansa:



Siihen kuoli hyljätty sanamies, siitä lähti sinne minkä alkuetappimme jo näytti: Tuusulan kirkon kirkkomaahan.
Mikä ettei jottemme voisi edes kuvitella: sinne makeasti makaamaan kuin oravainen, sammalvuoteellaan, sinne minne ei yllä hallinhammas eikä metsämiehen ansa taikka ah! sen muuan Augustin sen Ahlqvistin räkytys ja räävintä kanna.

Mutta emme me suremaan jouda, vaan jatkamme matkaa, nyt kävellen, kujosta pitkin kohti Erkkolaa.

Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI
KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

tiistai 10. syyskuuta 2019

Sivistyksen teillä

Viikkotolkulla halkojen kimpussa hakkailu hienhajussa alkoi maistua puulta. Niinpä piti lähteä täältä idän raukoilta rajoilta päätä tuulettelemaan aina Tuusulanjärven rantatielle saakka. Nuuhkimaan miltä sivistys tuoksuu! Sibeliuksen, Halosen, Kiven, Erkon, Ahon maille. Tiedättehän tuon suomalaisen kulttuuritihentymän - kermakon: Ainolat, Aholat, Suvirannat, Halosenniemet ...

EsitTeitä

Kyllä kannatti!
Siinä MaalaisMies kalpeni.
Vaan pureskellaanhan ja katellaan mitä mieli noista irti jauhaa, kunhan MM rauhoittuu.

Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI

KIRJA-ARVOSTELUT
*** 
myös

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Kohtalotoveri

 pitkästä aikaa lukijalle kysymys pähkäiltäväksi - vastausvastuuta
 
 
Tuostako kohtalotoverista Ylen aamunuutisesta, vaiko muista veikoista tähän hätään aihe?

Nilkututtaa näet täälläkin: illan tullen parahti sauvalenkillä pohje. Ei vakavaa. Tilapäistä tiedän. Tulihan noita muutamassa päivässä ohimeneviä, itsestään korjautuvia lihasrevähtymiä monet monet vuodessa. Nuorempana. Nyt vanhempana harvemmin, kun ei tarvitse puristaa enää viimeiseen hengenvetoon 💤💤  😉

Ätäkkää käärmesalvaa sivelen pohkeeseen niin eiköhän se taas kohta mennä anna; tiikeribalsamia sivelin ennen, kun oli pakko lujempaa painella!
Mitä mömmöjä ottanee Gatlin vaivaansa?
WC-skabat Dohassa sentään jaloilla pian, syyskuun 27. päivä.

Joutaapahan taas käyttää lenkin aika kirjallisuuden lähentelemiseen, kun muutenkin syksyksi ja lukurupeamiksi kääntyy pallon kallistuskulma ja kun kun ja kas lehdet putooo kuin kyyneleet mi silmistäni vuotaa...

Siivoan yöpöydän ja puhallan kesäpölyt pois, edes nämä kaksi luettua opusta, mennyttä miestä, joutaa siirtää takaisin hyllyyn lukemattomien tieltä. Terveydeksi-lehden jätän lukulehdeksi.

 
 
Kysynpä koska en ole pitkään aikaan mitään kysynyt:
Kuka on tuo kolmas mies, kirjailija hänkin muun julkisuuden ohella,
joka kuikuilee Kallen ja Rimpauttajan alla?