Ketään muuta väheksymättä, ansionsa kullakin.
Tässä päivien ohjelma: Oho!
Näin vähemmän rationaalinen osallistuja innostuu aina mikäli esiintyjä osaa ottaa oman persoonansa peliin, työkaluksi, kuten Kortelainen ja Outinen osaavat. No, Outisenhan on pakkokin, koska on näyttelijä: millä sitä muulla kuin persoonallisuudella valloitat estradin, varsinkin kun esität monologia puolituntisen.
Vähä ettei kumpaankin naiseen olisi langennut, kokenut sen Stendhalin syndrooman eli ylettömän kauneuden aiheuttaman heikotuksen, pyörtymisen tai jopa kuoleman. Ei niinkään näiden henkilöiden vaan heidän esityksensä vuoksi.
Kortelainen veteli lähinnä maalaustaiteiden värinöistä, miten joku, kunhan ei juuri tämä kyseinen Stendahl, sai sydämentykytystä, hengenahdistusta, pahoinvointia, vapinaa yms. Firenzessä kappelin kattomaalauksen enkelyksityiskohtaa katsottuaan. Ulos oli poistuttava tunteita viilentämään. Jotain tuon kaltaista.
Tässä konservatorion salissa moinen tärinä kohtaus katon takia oli minimoitu.
Kortelaisen itseironiasta pidin: - Silloin sitä oltiin niin tohtoria niin tohtoria, muisteli hän alkuaikojen asiantuntemustaan jossain tietämisessään.
Entä Outinen! Mikä meno, mikä veto, mikä lento! Ja pysähdykset myös.
Niin kauas kuin omat siivet kantaa itse kirjoittamassaan näytelmässä Outinen uppoutui muistisairaan vanhan naisen nahkoihin, kumppareissaan kulki ja koikkelehti pitkin salin käytäviä, välillä rampilla tuolille nousten, sinne tänne sykeltäen unohtuneiden asioiden perässä, unehtelevien tapahtumien perässä: kauppaanko olinkin menossa? mitkäs ne simin numerot?
Aito tunne jäi leijumaan kun esitys päättyi; onneksi ilmoitti, että: nyt esitys loppui, nyt keskustelu alkaa.
ps
kaks sivuhavaintoa sittemmin:
mietiskeltiin, kenen kuuluisan kirjailijan kanssa Kortelainen oli ollut naimisissa, ja sitten ihmeteltiin googlatessa että Mäkelänkö monesko!
ja tätä kirjoittaessa ihmettelen, miksei Outinen voi olla Uotinen kun se väkisin Jormaksi kirjoittautuu!
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
