Endorfiinihöyryissä käy lastenkirja

Ei tuu viinasta. Ei tuu tupakkarullasta. Ei tuu mistään kielletystä. Niin hyvä olo kuin piiitkä-
kestoisesta hikiliikunnasta. Lupsakka. Leutotuulahteinen.
Kahen tunnin pehmennyksen ja möyhennöksen jälkeen järven jäillä sitä oikein pehmenee, lapseutuu, lempeytyy eikä viiti olla ilkeä kellekään.
Semmonen vihamiehetön olotila valtaa tilalla makailijan.

Tässä mielentilassa eipä ole liioin tarvetta tarttua romaaniloihin, tietokirjoista ja sanomalehistä puhumattakaan. TV:stä vois korkeintaan katsoa Paavo Pesusienen, Väyrystä politikoimassa ei missään nimessä, vaikka miten ois samaa mieltä noista ilmastopäästöistä, jotta autourheilu pitäs lopettaa. Kun ei sillä väliä, niin kuin ei millään tässä mielentilassa. Endorfiinihöyrylöissä.

Tässä tilassa on mitä mainiointa tarttua lastenkirjaan, maatilalta kertovaan. Että jopa on lempeitä lehmiä! Että nuokin kanat, miten ne ovatkaan noin fiksuja! Noista possuloista puhumattakaan! Possuissa on niin ihmistä niin ihmistä paljon, niitä kun kahtelee niin peiliä ei tarvita. Kahtelipa niitä luonnossa tahi sitten tässä kirjassa.

Sinkkolan possut kesällä näyttivät tältä:

 

Kirjan possut tältä:

 

 

 

Eli kahtelun alla on Paavon paheksuma traktoriralli, kun maatilan Eero perustaa traktorikoulun ja sitten lapset intoutuvat ajelemaan traktoripujottelua.

 

Tämmönen kapistus: 

 

Näillä painutaan - päiväunille.

🏂 hiihdot  12 + 20  km / 920 km//€ = 135 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Selkävoitto?

Ilman kolaria, kerran pari vuodessa on käytävä uusimassa tämä Hesassa ajamisen ajokortti, eli herättelemässä huomiokyvyn ja reagoinnin taitojaan unipölyn alta, jota vuodenmittaan kertyy ykstoikkoisessa maantieajossa.

Ole valpas!
Aina mieli, se on turva verraton - padampam-pam!
Jori-setähän se tuohon malliin honotteli, tai jotain. tark. 

Liki se liippaa aina tuo PAM! Hesassa. Vaan vielä tämän kerran selvittiin ehjin nahoin. Ja päästiin ajelemaan aurinkopäivänä, ruskamaisemiin, vaikka aikanaan yllättikin yö sitten kun kylättelyn jälkeen haikamielin paineltiin yönselässä kohti Karjalaa.

Kuun valossa mikä ei kuitenkin ollut ajellessa; minkä nyt vettä ripautti vähän väliä ja mustasi pikitien imaisten niin pitkät kuin lyhyetkin valot sisuksiinsa. Lahdessa oli kullannut aurinko Salpausselän, Kuorttiin lasketeltiin vielä kirkkain mielin, kunnes jostain joku hra Ex Tempore vilahti autoon:
- Eiköhän poiketa serkun luona!
- Poiketaan, eihän tästä oo kuin kymppi.

Käännyttiin.

Muutaman tunnin jälkeen, pimeyden tultua istuttiin taas autossa, missä lie istuttu Juvan seutuvilla, Mikkelit, Visulahdet, Olokorjaamot oli ohitettu, niin yhä siunailtiin, että eipäs tullut aikanaan poikettua Pertunmaan-serkun luona, ja nyt kun poikettiin niin mikä ilmoitus Raimolta kuultiin: - Ei Annikkia enää ole. Leskimies olen ollut jo kymmenen vuotta.
Ja siihen päälle sitten tottumuksen totuus: - Ja kun vaimo kuolee, niin ei yksin ihminen lähde, lähtee ja kuihtuu ja muuttuu lähes kaikki.

Siinäpä sitten totuuden valjettua köröteltiin pimeässä ja mietittiin elämän kulkua ja pälyiltiin hirvenhaamuja. Kerran vielä keskeytettiin matkanteko ja noustiin päätä tuulettamaan yön koleuteen JariPekan laajalla asvaltilla ja sisällä hämmästeltiinkummasteltiin traktorin virkattua vaatetusta. Totta totisesti tuota valmettia ei tulevana talvena palella!

Ja eikun yönselkään, kahvin maku suussa kohti Varkautta. Nyt taas sirkein silmin ja painavin kaasujaloin. Pian voiton puolella matka, selätettynä öinen tie.

Siitäpä sitten vaivan palkkakin oli pian tuleva - meidät huomattiin, päästiin parrasvaloihin, kun himppu ennen määränpäätä oranssilamppujen hämärissä välähti yössä kirkasta kirkkaampi tähti, silmiä häikäsevä valonvälähdys.
Ja se kirkas silmiä häikäisevä valo lähti pylväästä, jossa on kaksi silmää päälletysten.

Selkävoiton sittenkin oli ottanut yö?

ihan oikein

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös