Sääli nuorta miestä

tointaako uhrautua taiteen alttarille

Nuoren pojan kalpeaa naamaa katsellessa Vanhempi Mies huokaa kummastuneena ja vastausvalmiudessa: Tarviiko sitä nyt itsensä lyödä maahan taiteen vuoksi! Ei sanomisen pakko noin voimakas voi olla. Menettää otteen elämään, jäädä yksinäisyyteen perusteluin: yhteyttä muihin ihmisiin ei voi saada sanoin, koska kokemusmaailmat ovat erilaiset jokaisella vaikka kokemuksen kohde olisi samalähteinen. Keskusteluyhteyttä ei voi syntyä.
Todentaa Pasi Kauniston laulama sanat eivät riitä kertomaan.

Nuori kalpea naama on kirjailija, joten toivoton ylipääsemätön o-tehtävä on aina vaan edessä. Niinpä hän kertookin että kun sanat loppuvat on aika tarttua soittopeliin ja musiikin kautta pääsee piirun verran lähemmäksi muuta maailmaa. Ja jos ei niin vielä on jäljellä kolmas taide: kuvaama, ja sen värit.

Vanhempi Mies kokemuksen rintaäänellä toteaa: Tarviiko sitä edes - päästä, likikään!
- Eikö vähempi riitä? lempeästi kysyttäisi. Vastausvalmiudessa yhä.

No, antaa kalpeanaamaisen nuoren miehen yrittää, lopulta Vanhempi Mies myöntyy täydellisessä onnen ja rentouden tilassa punaisin poskin aamujäiltä vaimonsa kanssa palattuaan, mehuttuaan, saunassa käytyään, saunakahvit juotuaan.

Eikä päivä vielä puolessakaan!

Se mistä kaikesta tässä on kysymys löytyy täältä ja täältä livempänä.

🏂 hiihdot  21 + 13  km / 954 km//€ = 139 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Isänmaata pitkin suksin

Vanha Mies katsoo aamukahvihämärissä lipputankoa akkunaruudun läpi. Ja lumikinosta.
- Mänis lunta kenkään, olokaan!
Ja pitäs vielä ulkovintille kavuta ja hakea lippu.
- Suap olla.

Vanhaa Miestä oikein hytisyttää ajatus hangessa kahlaamisesta, vaikkei muniansa myöten tarvitsisi edetä eikä kelkkapulkkaa vetää niin kuin Sinisalo-Lahtinen Tuntemattomassa.
Siltipä.
Toisaalta voisi kyllä, sillä taivas on kaikkien; sitä paitsi sitä vasten ja siellähän se liehuisi vapaana, hulmahtelisi. - Ihan katottavaa kamaa, naurahtaa Vanha Mies, vähänkö modernisti.

Vaan ei taivu tuumaan, ei liputa. Kunnioittaa muulla tavalla päivää päivemmällä.

Silloin käännämme katseemme tuonne liiterin nurkille, mistä kohaus kuuluu. Kaksiko noita jo siellä on touhussa, katsokaas!
Autotallin ovi on rullattu ylös ja ovat nyt laittamassa kapuloita, ei ei rattaisiin vaan jalkoihinsa.
Siitä nousevat tielle ja lähtevät lykkimään isänmaata pitkin suojeluskuntatalon ohi alamäkeen saarenpäätä kohti.

On siinä vapauden tunnetta hyppysellinen mukana, kieltämättä, vaikka maa ei omaa olisikaan.

Se on kuitenkin satavarmaa, kun puolentoista tunnin ja saunan jälkeen kysymme reporankaiselta Vanhalta Mieheltä "Miltäs nyt tuntuu?", niin vastaus on positiivissävyinen, milloin mitäkin: - Velat tuntuu suatavilta. Tai: - Enemmän kuin seihtemän oikein ois osunu lotossa. Taikka: - Eipä tunnu ei nin mittää puuttuvan! Tai, tai, tai.

Taikka vaikka jottai sanattomuuden rauhaa.

hiihdot 10/151 km=/€