Aulis Sallisen tavoin toisellekin musiikkimiehelle on varattu paikka
Taiteilijakukkulalla: vuonna 1946 syntynyt pianisti ja kapellimestari
Ralf Gothóni on maailmalla tunnettu taiteilija, joka on ollut mukana kaikilla merittävillä musiikkijuhlilla ja levyttänyt liki sata albumia.
Gothónin toinen vaimo Joroisten ja Rauman musiikkijuhlien taiteellinen johtaja
Aila Gothóni menehtyi auto-onnettomuudessa vuoden 1996 lopussa ja hänet haudattiin Taiteilijakukkulalle odottamaan miestään Ralfia, jonka nimiin hautapaikka on varattu. Ralf on avioitunut kolmannen kerran, nykyinen vaimo on viulisti
Elina Vähälä*.
Aika näyttää käykö Gothónin kuin
Alvar Aallon, joka lepää kummun alla kolmestaan kahden vaimonsa kanssa.
********
Sukset vaihtuivat kävelysauvoihin: pito on varma, mutta matka ei joudu - tunti ja vartti niin vajaa kasi Hyytsaaren sillalle ja takaisin oli kompuroitu. Pyöräilyä haaveksimme, mutta tuuli tuiversi niin että vastatuuleen olisi ollut kampeamista.
Illalla aloittivat
Tappara ja
Ässät toistensa telomisen, Tappara vei eka pelin: viisi sekuntia ennen loppua pomppi veskari
Raannan kypärän yli räkämaali. Selostajat olivat kuin pikkupojat hiekkaläjällä autojensa kanssa: touhua riitti ja innostusta!
Mäkisen taukoamatonta selostusta ei jaksa kuunnella, toinen kaveri sentään tauottaa kesken lauseiden, on parempi, vaikka hirmuisen räkäinen ja tikistävä on äänen lähde.
ps
*
http://www.gloria.fi/artikkeli/kulttuuri/elina_vahala_eron_jalkeen
http://auditoriumkirjat.fi/kirjat/hamahakki/