Tietoja minusta

Oma kuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HUK

keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Lukemassa

Hitaasti etenen (muita välillä lukien)


Helismaata, joka alkuaan Helenius Reino Vihtori (1913-1965). Lahtelainen latoja, keskikoulu, kunnes alkoi ehtymätön runosuoni pulputa, vaikka kuinka kriitikot yrittivät tallata takaisin lähteeseen:
"Törky on törkyä." -Eugen Terttula Rovaniemen markkinoilla -filmistä.

Suvantoa kiuruvetisen Heidi Jaatisen. Vahvaa pitkää epiikkaa, elämää syrjäisessä Suomessa 1918 -1927. Mannerheim oleskelee Runnilla, missä tapaa kaksi veljestä, pitäjän vauraimmat ja lihavimmat isännät. Toinen silti toisen rinnalla kevyt keijukainen, ei kahta sataa vielä täynnä, toinen 240 kg; Tuurelle riittää kahden vyön jatke, Ananias tarvitsee kumpunsa ylle kolme vyötä. Presidentti torppaa Mannerheimin etenemisen, Ritavuori tapetaan. Juhani Ahoa haudataan. Suojeluskunta ja työväki yhä vastakkain.

Vauras ja laaja on toisissa naimisissa olevan Tuuren tila, Koski, ja runsaslukuinen talonväki:
"Tuure heilautti kättään. Väkisin hän kuristi kulmiaan. Kalle hiljeni, koko tupa pidätti hengitystään. Tuure katsoi heitä, lattialla Aarne ja Viljo, jotka olivat leikkivinään puuhevosilla, kuuntelivat tarkasti, Jussin Aulis ja Hilma samoin, jopa pienet Uolevi ja Pentti olivat lakanneet tuhisemasta, Tauno ja Hilja seurasivat tilanteen kehittymistä valppaina ja ruotimummojen sukkapuikkojen kilinä oli vaiennut. Suurisilmäinen Eino, aikamies jo, istui hievahtamatta penkin päässä, Viipurin lääkintäupseerikurssiin sotkeutunut Eino. Tuuren kysyvään katseeseen tämä nyökkäsi tuskin huomattavasti. Paavo ei ollut paikalla, oliko hetki valittu tarkoituksella niin, toisaalta mitä vastaan sanomista tällä olisi ollut, päinvastoin. Ei paikalla ollut Liisaa, Marttaa tai Hannaakaan, eikä se näille kuulunutkaan."

Tuuren Stiina on myös paikalla ja Jussin Alma. Jaetaan taloa ja saadaan silti kaksi hovia. 

Kyllä heissä ainesta kirjoihin pantaviksi Jaatisella. Ja muistettavaa lukijalla, kuka kukin on ja millainen. Harmi kun se ensimmäinen osa Koski jäi lukematta, vaan ehtiihän tässä nimetkin oppia ja luonteenlaadut, solmukohdat tajuta, ennen kuin kaikki kahdeksatsadat sivut on luettu. 
Laimeampaa Pohjantähteä, olisiko puolueettomampaakin kuin Linnalla; Linnan räväkkyyden Jaatinen korvaa sanaisella, aaltomaisella kilpimäisellä kerronnalla - kaunokirjallisemmin.
  
Jostain kumman syystä käy mielessä: tästä muuten nuo buumerinpuhujat eivät saisi mitään tolkkua, vaikka murretta kirjailija vältteleekin, eivät ymmärtäisi höykösenpölyä möljästä, mykyrokasta tahi muista muklautuksista, termeistä ja asioista, joilla yhä kansakunta ravitaan.
Katujen asfalttikulmilta on helpompi sometella toisarvoisia kuin liejuisilta teiltä ja poluilta:
"Tildan uudet varsikengät juuttuivat saveen. Tämmöinen liejukko keskellä kylää, Tilda sadatteli huiviinsa. --- Tilda aukoi leukojaan, kiskoi käsillä turhaan kenkiä savesta, kuuli, kuinka lasi pirstoutui rikki liikepihan puolella. --- Hän yritti jälleen nostella jalkojaan, mutta ne irtosivat kengistä pikemmin kuin kengät savesta. Pitäisikö hänen kuoria villasukat jaloista ja astua liejuun? Kori käsivarrella hän kohotti toisen jalkansa ja tarttui sukkaan, vain kuullakseen takaa naurua: - Kurkiko se nostaa koipea keskellä kylää?"
Höh! aika aikaansa kutakin.
Kirjavinkeissä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti