Sarjakuvakirja Olavinlinnasta

 Satiirinen arvostelu

Mikä kumma siinä on, etten pääse sisään, jos kirjassa on sekä kuva että teksti samaan aikaan esillä!

Sama vanha laulu: Luen joko tekstin taikka selaan kuvat. Yhteensovittaminen tuntuu mahdottomalta: jompaakumpaa kartan. Jompikumpi on tarpeeton tavarra, eli kuvat, jotka jätän mielikuvitukseni varaan. Varsinkin jos ruutuja on enemmän kuin kolmeneljä.

Nyt taas yritän ja yritän, teen parhaani kuin urheilijanuorukainen - ja tulos on entisenlainen: kehnohko. 

Tässä täytyy olla koira haudattuna.

 Etsin tekijän nimen taakse kätkeytyvän henkilön. 

Kari Korolainen Yliopistotutkija FT, dosentti. linkki 

Yliopistotutkija, perinteen ja kulttuurin tutkimus.   Tutkin rajoja ja perinnettä ja teen sarjakuvia tutkimukseeni liittyen.  kari.korolainen@uef.fi | 050 575 6670  

En soita. On tuohon luotettava: ei kai se tutkiva dosentti vallan hupsuja saata laskea käsistään läpi.

Niinpä uusi lukukierros edessä. Ja katso! Sesám! On auettava tuo Olavinlinnan syntymäsyviä katsasteleva sarjis: 

Savulumi - Satiirinen sarjakuvakuvitelma Olavinlinnasta. Kirjokansi 2024. 

Satiirinen ja surrealistinenkin - molemmat kuitenkin heiniäni.

Linnaa rakennetaan. Jossain välissä kesken valmistumisen linna lentää taivaan tuuliin, päästyään irti köysistään, palaten kuitenkin kierrokseltaan entiseen paikkaan. Kansa pällistelee, ihan ölöllä yötä on. Vaan ei tuo vielä mitään, sillä ei aikaakaan, kun linna taas liikkeellä; se katoaa Kyrönsalmen kalliolta virtaa pitkin näkymättömiin kallioineen kaikkineen uidakseen sitten taas entiseen virtapaikkaan: kallioineen kaikkineen!

Ja mikä sitä nyt kuljettaa? Sepä suoranainen shokki! Nyt taritaan viimein nuo kuvat. Ja oikeantuntuiset Totit ja Sturet taas paikalla.

Ei uppoa linna, vaan uppoan minä innolla uudella aloittamaan kirjan alusta. On tässä sittenkin se juju.

Ja lisäksi: olenhan nähnyt monta kertaa valmiina tuon tämän:

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Mutattaa

Konkarihan tässä jo on - monesko kerta lieneekin istua Olavinlinnassa.
Oopperassa!
- Hei hulinata, hei! saattaa joku tutuhko huudahtaa ja tarkoittaa että 'Jop on aikoihin eletty!'.
Enemmänhän sitä ennen kiinnosti siellä nuo linnantornien huussiulokkeet kuin ...

Tunnustettakoon jotta jotenkin vielä vähän tuntuu synnilliseltä, että ei helevetissä: maalaismoukka vika paikassa. Mutta. Mutta.
Mutta kun.
Mutattaa, vähän ikään kuin anteeksi pyydättää.

Mutta minkäs mahat: Alkuhaparointien ja ujouksien ja ihmetysten väistyttyä sitä istuu ihan jo muina miehinä katsomossa, eläytyy omin nokkineen ja taputtaa kun siltä tuntuu vaikkeivät toiset taputtaisikaan. Nauttii kaukaakin katsellen, ihaillen kuunnellen ihmisten, alansa taitajien, tuottamia monisointuisia satakieliääniä - ja mikä mukavinta: livenä, ja ilman mikrofoneja! (joista melkoinen riesa kesäteattereissa)

'Ilman Rigolettoa ei voi tietää mitä ooppera on.'

Mikä runo!
Mikä lopetus, Vesa Sirénin tiivistelmä Hesarissa!

Jo aiemmin oli selvinnyt, että

• Rame Lahaj aloitti hitusen tukkoisesti, briljeerasi elostelevana herttuana näyttelijätyössään.
• Verdin parituurista voisi irrotella laajempaakin dynamiikkaa.
• Kuuntelin aikoinaan hänen 28 oopperaansa peräkkäin.
• Hyvän juhlaorkesterin sointi kuulosti normaalia kompressoidummalta.

Tässä pian alkaa ymmärtää Matti Ahdetta, jolle ooppera on ollut intohimo läpi aikuiselämän! Eli ei tarvitse olla sähkömiestä kummempi ymmärtääkseen musiikin päälle. Hyvään alkuun pääsee kun lukee puffeja ja arvosteluja ennakkoon niin tietää mihin kiinnittää huomionsa, eikä katsele eikä kuuntele epäolennaisia, kuten noinko väliajalla drinksulasia pidetään oikein kädessä, taikka nostaakohan tuo harmaatukkainen järjestysmies varmasti ressuoven auki kesken soiton jos hätä yllättää.

Nyt Vesan 'nuotit' käsissä oli helppo suunnistaa paikoille ja harmitella korkeintaan kun se P. vasta nousna viikolla paikoilla.
Mutta mitäpä täällä tämän enempää, koska hommahan on jo selvitelty tuolla julkisella puolella Cityssä.

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös