HS-kirjallisuuspalkinto esikoisteoksesta / (Kaius Niemi myöh.)

 jaetaan juuri näillä näppäimillä, so. to-ilta klo 18.30

Ehdokkaat

Kuvana yllä ja nimenä alla aakkosjärjestyksessä, suoraan Hesarista 17.11. 2022 kopsattuna.

Kuka saa Helsingin Sanomien esikois­palkinnon? He ovat voittajaehdokkaat

• Elina Airio: Metsässä juoksee nainen, romaani (Gummerus) 
• Anna Englund: Lautapalttoo, romaani (Siltala)
• Susanna Hast: Ruumis / huoneet, romaani (S&S)
• Iida Sofia Hirvonen: Radalla, romaani (Kosmos)
• Veera Ikonen: Pimeässä syttyy majakka, romaani (WSOY)
• Atte Koskinen: Silmittömyys, runokokoelma (WSOY)
• Päivi Liski: Erään kanan tarina, novellikokoelma (S&S)
• Mikko Räty: Borealia, runokokoelma (Tammi)
• Petra Vallila: Ehkä, runokokoelma (Poesia)
• Ville Verkkapuro: Pete, romaani (Kosmos)

Kerrankin luettelossa edes yksi ennestään tuttu kirjailija ja hänen kirjansa, mikä suuri ihme kirjapalkintotaistelukentällä; yleensähän kaikki ovat tuttuja vain - no jaa, jääköön sanomatta keille. 

Elina Airion teos Metsässä juoksee nainen viekoitteli ensin nimellään (jotta maastomaratonillako? vautsi Vau!) ja säväytti sitten kielellään näin:

LUE vaikka!

 Niinpä peukut pystyyn Elinalle. 

Vaikka kyllä minä mieluiten tuon palkinnon olisin suonut tähän osoitteeseen - niin ikään kielensä tähden:

LUE vaikka!

lisäke 18.11. = 

Palkintojen jakaja sai potkut!

Päätoimittaja KN varsinainen luuseri.

 omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

Metsässä juoksee nainen

 kuin myös EM-Münchenin stadionilla 😐

Vertaus on ontuva ja huojuva aasinsilta, mutta ajankohtainen. Richardsson sentään yhdeksäs kympillä, hatunnoston arvoinen suoritus. Kuten tämä kirja:

Olen kirjoittanut Elina Airion Metsässä juoksee nainen -romaanin, Gummerus 2022, lopetettuani muistipaperille:

"Romaani on (kuin) paisuva runo. Elina ei ole välittänyt runokirjan tavanomaisista ulkoisista säännöistä: 

että

runo on

-lyhyt,

-sanoja vähän

että

etukannen ja takakannen väliin

EI

sataakaan sivua,

tuskin tuhattakaan sanaa.

Jotta jäisi tulkintamahdollisuuksia runojen toiselle päähenkilölle: lukijalle.

Niinpä runoelmasta onkin muokkautunut romaani!"

Airion kielileikki on ottavaa, jopa naurattavaa, vastakohta itse romaanin vakavalle sisällölle: uupuneen äidin kamppailu elämänryteikössä. 

"Tiedättekö, että hän rikkakihvelöi siellä puhdasta lattiaa vauva käsivarsillaan, minä kirjoitin.

Onko koordinaattorin selvityksen aikana kysytty, miten äiti voi?

Onko kukaan huomannut kysyä, mitä tälle äidille kuuluu?" 

Siihen kun avuksi tulee bisnespohjainen Olennainen (yksityisfirma) puristamaan mehut auttavalta konsultilta, jonka kuudenkymmen minuutin kotikäynti on piirulleen määrätty, varsinkin mitä missään nimessä (=käytännön kotitöissä) ei saa autettavaa auttaa, vaan on keskityttävä olennaiseen (= puhumiseen sekä lippujen ja lappujen täyttämiseen, täytäntöönpanoon, jos aikaa jää). 

Herra paratkoon, miten hyvin Airio on onnistunut täsmäkuvaamaan, ostopalvelun, maksetun avustustoiminnan ohimenon!

Jaksamisestahan tässä perimmältään on kysymys - sekä työntekijän että autettavan.

Airion kirja vaatii lukijalta enemmän kuin tavanomainen romaani, se vaatii paneutumista ja paneutuminen vaatii lukemistahdin hidastamista, mikä ei ole paljon vaadittu näin erikoisen romaanin kyseessä ollen.

Suosittelen kokeilemaan. Tässä maistiaista:

"Ränsistyneet röyhyvirvilät kiekuvat ja lamoavat limosilmut, liisukat ja kielonkurjet keräävät itseään kippuroille ja kasaan, älä minua ainakaan valitse, leikatkaa joku toinen, ne yrittävät riippua huonoina..."

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä