 |
| Areena |
Ensin meinasin meinata, jotta ihan analysoin kirjaihmisenä näkemämme tämän Arto Pajukallion kritikoiman kolmen tähden elokuvan. Vaan arvioikoon Arto, kun hällä se taito hyppysissä ynnä rima korkealla. Eli vaatimus kova.
Katselen omalla tavallani, omasta perspektiivistä: pintaa minulle elokuvat kirjoihin verrattuina.
Mikäs tuossa katsellessa Irina Björklundin nättiä naamaa pappina. Syvällistä pettämistä. Myös Peter Franzénin sulautumista pettäväksi poliisiksi: osa kuin osa niin kyllä Peteriltä luontuu; ikimuistoinen Pölösen Mankka-Arvi aikojen takaa, sen aataminaikaisen Emmauksen tien - vau.
Puolessatoista tunnissa hujahtaa tarina filminä ohi.
Toista tuo kaikki olisi kirjana, jos kirjana olisi.
Sitä lukisi, niin kuin kirjoja luetaan, pysähdellen, takautuen, hiljalleen edeten, omia mielikuvia luoden, ainakin viikonpäivät.
Nyt kaikki suoltuu tauotta yhtenä pötkynä, valmiina, jonkun toisen silmin tuotettuna.
En ehdi mukaan. Niin jää kauniiden kasvojen katseluksi ja tietysti tulee, vanhanaikaisella asenteella, vinosti tuhahdelluksi: - Miten se nyt noin, PAPPI.
Kyllä minä silti annan samat tähdet kuin Arto; kirjana saattaisin antaa ja antaisinkin ainakin tähden päälle. ⭐⭐⭐(⭐)
omat KIRJA-ARVOSTELUT
Kirjavinkeissä
