emme toki niin kevytkenkäisiä ole, että pelkästään viihdytyskiertueella olisimme olleet - pois se meistä.
Kyllä se kaiken kaikkiaan oli tämä joka matkamme määrä:
Eikä ensimmäistä kertaa:
EVITA!
Nyt tuonne ylös ruskan värjäämän puistikon taakse Jyväskylän kaupungin teatteriin kipinkapin kiertotietä käyden Samaan!
EVITA
Hiukka pienemmällä esittäjämäärällä estradilla SAMA.
"Ilta on hieno ja tunnelataus sen mukainen. Jo toisen näytöksen alkupuolella, kun suuri kansanjoukko ylistää Evitaa myrskyisämmin kuin Perónia itseään, alan tunnustella, vaimolta kysellä että flunssankehnoko puhkeamassa kun niin syvältä kurkkua kaivaa ja värisyttää, kunnes alkaa soida laulujen laulu Don't Cry for me Argentina, niin jopa älyän että syvä tunnehan se vyöryy iskee ylitse, räväyttää salaman kirkkaudella, voimalla, väkevyydellä ...Sepä siitä. Tarton Vanemuine-teatteri on käynyt lävistämässä melkein-eläkkeelläolijan, miltei raadoksi räväyttämässä."
No nyt ei aivan noin syvävesiin joutunut näiden jyväskyläläisten käsittelyssä / vieminä, Hän, tämä eläkekonkari, vaikkei paljon puuttunutkaan: Ylen taitavia olivat esittäjät, ylen taitava pukuloisto ja lavastus ylipäänsä. Ennen kaikkea ne korkeat joonialaispylväät saivat ensi ihmetyksen: kätevä, kätevä puuseppä heillä.
Che, Miika Laakso, oli luotettavan oloinen linkki ja selkeäsanainen parjaaja siinä edessä, välissä näyttelijöiden ja yleisön. Hän se selvitti, että älkää hyvät ihmiset, kansa, uskoko tuon naisen tai tuon everstimiehen puheita - se feikkiä on, tuhoon tuomittua itsekkyyttä.
Esityksen tähti, suorastaan!
Ei Evitassakaan, Saara Jokiaho, valittamista, loistavimmillaan siellä ylhäällä kimaltavana presidentin vaimoksi kohonneena; no, ehkä rahtunen lisää kokoa, jota taas oli kyllin Juanissa, Juha Valkama.
 |
| Jyväskylän kaupungin teatteri: Evita |
