Eipä ole tullut Nelosta juuri sihdattua. Mutta näin korona-aikana semmoisenkin synnin voi tekemisen puutteessa tehdä, harha-askeleen ottaa ja törmätä mitä kummallisimpiin asioihin. Töllötettävä on, sillä eihän sitä aina jaksa lukea eikä hiihtää. Piehtaroipahan sitten myöhemmin oikein kutkulleen synnin tunnossa.
Nyt kun tuo Pieni talo preerialla sai uuden alun, kiinnostus siihen herpaantui. Piti löytää jokin päivittäinen rutiini, jonka telkku tarjoaisi, ja ettei telkku nyt vallan pölyyntyisi.
Ja eikös törmätty seinään! Päätä pahkaa.
Aikamme tuskailtuamme ja patteja paineltuamme heräilimme jotta:
- Täähän vasta jännää!
Niinpä muutaman viikon ajan ehtookellojen aikoihin vakikoronakatsottava oli vaihtunut ja löytynyt: Heikki Paasonen ja The Wall
Vähän niin kuin meidän kunnanjohtajamme aikoinaan, kun Simanainen Osuuspankin automaatilla kehahti venäläisille vierailleen:
- Meillä sitä Suomessa revitään seinästä rahhoo!
Ja nämä huulet pyöreinä moista taikatemppua hämmästelivät.
Ohjelmaa ruvettiin kierrellen kaarrellen vilkuilemaan ikään kuin kissa kuumaa kuppiaan. Ja eikä aikaakaan niin suosikiksi pätö ohjelma muuttui.
Varmaan ilon vuoksi, sillä mukavahan on katsoa iloisia ihmisiä ja nauravia suita. Onnea pursuvia tuuletuksia ja halauksia. Paljon mukavampi kuin hirressä roikkuvia ruumiita tai rokotuspiikkien uppoamista koronassa kärvistelevien ihmisten nahkan läpi.
Suositellaan.
Tänään alkaa toinen kausi, olkaapa hyvät:
-17°C 11+11 km/433 km/€= 68 h
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti