Soi, viulu!

tai savuna ilmaan

Paksujen Kalle-kirjojen jälkeen on huojentavaa ennen nukahtamista vuoteellaan pötkötellessä lukea ohutta kevyttä kirjaa.

Sisällöltään kirja ei ole kevyt eikä huojentava. Päinvastoin sekä painava että murheellinen.

Kirja kertoo viuluntekijästä ja viulistista, joiden henki on viulunkielien varassa. Jos kopan teko ei onnistu, tai jos viulu ei soi kun aika on, on elämä ohi.
Jos onnistuu, voi sittenkin olla elämä katkolla.

Sillä mistä noita natseja tietää. Ollaan Dreiflüsselagerissa ihmispetojen kynsissä, nälkäkuoleman partaalla, pakkotyössä.

"Niinpä niin, Daniel, ei musiikki petoja kesytä, mutta kaikkialla soi silti laulu."

Noihin sanoihin päättyy katalonialaisen Maria Àngels Angladan (1939-1999) A5-kokoinen kirjanen vuodelta 1994: Auschwitzin viulu, Bazar 2018.
Francon aikaisessa Espanjassa eläneenä hän oppi tuntemaan kantapään kautta mitä terrorismi on.

"Muista hengittää."
Nuo sanat Anglada kirjoitti itselleen muistiin, niin intensiivisesti hän kirjoittaessaan paneutui kirjan tapahtumiin.

Syytä lukijankin kiinnittää moinen lappu kirjan kylkeen tekstiä niellessään, ainakin fiktiota mielessään ratkuttaa, ja lohduttautua sillä että tämä on vain romaani. (Hyvin tietäen silti että totuus on vielä karumpi = esim. Pilecki, Frankl jne.)

Savupiippu Krakovassa

hiihdot 6/238 km =37 h 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Päivän uutinen:

Viimeinen tuomittu natsi