Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, exänä: ope, lautamies + vähän sitä sun tätä ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HuK

tiistai 21. marraskuuta 2017

Väkivaltaa

jota voi lukea pitkin hampain, mutta jota ei saata katsella

Kahta kirjaa luen aamiaiseksi perä perää

ensin Maiju Lassilasta (s.1868):

UNTOLAN MURHA JA VUOSI 1918 HAAVIKON MUKAAN

--- toimitti Työmies-lehteä yksin saksalaisten Helsingin valtausta edeltäneinä viikkoina
--- kirjoitti useassa artikkelissa kostoajatuksia vastaan
--- eikä senkään vuoksi kokenut tehneensä mitään väärää.
--- ei paennut punaisten johtajien tapaan Neuvostoliittoon
--- ei nähnyt syytä piileskellä
--- vangittiin
--- ei koskaan 'virallisesti' tuomittu kuolemaan.

Oikeuden pöytäkirjoja ei ole löytynyt, joten todennäköisestä on että aivan kuten tuhannet muut hänet raahattiin laittomasti teloitettavaksi - ja ammuttiin lopulta matkalla Santahaminaan. Siellä hänen mereen ammuttu ja sieltä kalastettu ruumiinsa kipattiin joukkohautaan, jonka päälle Suomen armeija myöhemmin rakensi sikalan.
- Eskelinen: Raukoilla rajoilla

sitten Matti Lehikoisesta (s.1984)

--- ensimmäinen vamma: solisluu napsahti poikki
--- sitten lihaskudos- ja nivelsidevamma, käsi piti leikata
--- pää edellä kallioon: selkävamma
--- polvet edellä metallisiltaan: viiltoja
--- betonieste: molemmat ranteet murtuivat
--- lantion malja murtui
--- kasvot murskaksi puuta päin

Rata kaartui vasemmalle, ja mutkassa oli kivi. Pyörä osui siihen ja takarengas nousi ilmaan. Lähdin menemään pelkän etupyörän varassa. En pystynyt jarruttamaan, vaan lensin kasvot edellä suoraan puuhun.
Pahinta tilanteessa oli se, ettei minulta lähtenyt missään vaiheessa taju. Olin koko ajan tietoinen, että kävi pahasti. Otin kypäräni pois ja huomasin, että kilpakaveri tuli luokseni. Yritin puhua hänelle, mutta kieleni oli lähes kokonaan poikki ja leuka niin pahasti murtunut, että sen palaset heiluivat eri suuntiin. Puheestani ei saanut selvää ja verta tuli kuin härän kurkusta. Minulla oli äärimmäisen kovia kipuja senkin takia, että samassa rytäkässä myös kyynärpääni murtui. Minua käänneltiin ja väänneltiin. Meinasin tukehtua omaan vereeni, joten minut laitettiin kylkiasentoon. Nenäni oli kuitenkin murtunut niin pahasti, että se meni tukkoon eikä ilma kulkenut lainkaan. En saanut enää happea.
No vielä ei ollut aika kuolla, vaan jossain vaiheessa joku laittoi kanyylin kurkkuuni ja sain taas happea. 
- Leppänen & Löfgren: Urheilun kipupisteet

Kirjailijan ja alamäkipyöräilijän nujertuminen.

Taitaa mutten pitkästä aikaa päästä suksille tästä!

kuvakopsaukset linkistä: Lassila ja Lehikoinen

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

9 kommenttia:

  1. Kappas kun ei oo Finlandia -ehokkaana tuo urheilukirja. Vaan ei hätää, onhan siellä lätkäjätkä Stuppista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ
      mietin tuota otsikkoa: Väkivaltaa

      Maijun tapauksessahan asia on pihvi, Lehikoisen kohalla arvelin jotta siinä pieksäytyminen kohdistuu itseä kohtaan, joten jonkin sortin väkivallasta siinäkin kysymys: lähe nyt tieten tahtoen jyrkännettä alas polokemaan!
      Kipukirja kaiken kaikkiaan on monipuolisuudessaan tosi antosa.

      Poista
    2. En tiijjä minkä lajin urheilija Lehikoinen on, mutta joskus tuntuu, että muutamat urheilijat melkein nauttivat tuskasta ja kivusta, jota tuottavat itelleen. Tuon tekstin perusteella Lehikoinen vaikuttaa suorastaan rypevän siinä kokemuksessa. En oo psykologi, jotka varmaan osaisivat sanoa, onko tässä jotain sairaalloista.

      Minua jäi mietityttämään muuan väkivaltauutinen Hesarissa äskettäin. Siinä kerrottiin, että Vantaalla kuusivuotiaat puukottelevat toisiaan päiväkotien hiekkalaatikoilla. Samaan syssyyn tuhatkunta sosiaalityöntekijää vaati lisää resursseja lastensuojeluun. Mistähän nämä lapset saavat väkivaltamallinsa?

      Poista
    3. EJ

      usko tai elä mutta Lehikoisen lajina on alamäkipyöräily!
      Laji kalskahtaa huovis-/haanpääläismaiselta.

      Ja mistä puukot? Lie partiolaisia.
      Mie taas hämmästelin samasta lehestä imettäviä äitejä: eivät kahtele lastaan vaan kännykkäänsä selailevat!
      No se on tätä nykyaikaa; eihän ne äitit ennenkään joutaneet lapsia hyysäämään: panivat lapsen pärekoppaan ja painelivat pellolle.

      Poista
    4. Ensi kerran tuli tuo laji vastaan, mutta alkaa aueta. Minähi oon pahimmat mukit ottanna pyörällä alamäissä. Harvemmin ylämäissä. Varmaan lihavimmat pärjäävät parraiten, Lehikoinen vaikuttas laihanlaiselta lajiin. Vaan jos jaksaa polkea vinhemmin eikä oo jarruja.

      Poista
    5. EJ

      vaan tässä sulle mainio laji alkuverryttelyyn:
      http://www.laajis.fi/ice-cross-laajavuori/

      Poista
  2. Hyvä pyöräilyväki

    Ennenvanhaan ajoivat muutamat surmanajoa metallisen häkkipallon sisäpinnalla. Ainakin moottoripyörällä. Mutta varmana voimapolkijat polkupyörälläkin ?

    Miten lienee, onkos semmosta pyöräilylajia vielä ollut esillä, jossa ajetaan sen pallon ulkopinnalla ?
    Eikä maapalloa tähän lasketa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir
      kävi se Onni Suuronen poikansa kanssa tuossa seuraintalonkin kalliolla pöntössään huristelemassa: kovat oli pörinät.

      Monenlaista ajoa ne keksivät: yksi hulluimpia asioita on kuskata päiväkaks soraa jonnekin jäähallin kanveesille rekka-autotolkulla ja sitten moottoripärinän jälkeen kärrätä hiekka pois.
      Tai levitellä lunta kaupunkien kaduille jonkun yhen kilpailun takia.
      Tai niinkun kahen pelin takia tehä tekojää tuonne Helssinkiin: https://www.hel.fi/uutiset/fi/kaupunginkanslia/jaakiekon-ulkoilmapelit-kaisaniemessa-lahestyvat
      Tai.

      Poista
  3. Arvoisa järjettömän työn kriitikko hikkaj

    Samaa on meikäkin ihmetellyt, että valmiin jäähallin lattialle semmoset määrät soraa, jolla hiekottais monta jäistä syrjätietä, eikä tarttis romuralliin maallikkojen pakosta osallistua. Ja liäkärlöitten luunkorjaukseen sun ruumiinavaukseen.

    Mutta niinhän se kuulemma entinen isäntäkin teetti renkilöillä talvisin turhaa työtä, vettä piti ämpärikaupalla kantaa avannosta toiseen ...

    VastaaPoista