Väinö Linna on käynyt tienoilla

'Pöytäkin' kävi kyläilemässä.
Pöytä tuli kaukaa Kiskosta, ja hänelle näytettiin sitten kaikki pitäjän kummat, niin hyvät kuin pahatkin. Murhista ja tapoista, varkauksista jos kukkatarhoistakin puhuttiin ja paikkoja katseltiin.

Stepan Pakkasen, tuon pitäjäkirjailijapersoonan, Elämää pelon varjossa -kirjasta, sen selvittämättömästä kuolemamysteeriosta, keskustelimme oletetun tienhaaran ohi Salokylällä ajaessamme kokka kohti Halosten-veljesten kukkatarhaa ja Kainulaisen Kaarinan  Kotista-leikkimuseota.
Ja eihän Voiniemen hovin luonnonkivinavettaa pitäjän perimmäisellä saarella, Varpasalossa, tietenkään voinut olla näyttämättä; salaa sinne tuntemattomiin sukulaisiin kuusiaidan viertä ketään häiritsemättä hiippailimme.

Kaiken kauneuden rinnalla jostain syystä mieli jumiutuu niistä pahimpaan, sotaan:

Tuommoista kuvaa olen viikonlopusta asti nyt pyöritellyt käsissäni, tai tietysti digitaaliaikana ruudulla.
Sinähän lukee:

 

Niin seisoo präntättynä muistomerkissä, joka pystytettiin Rääkkylän Oravisalon saareen 30.5. 2011. Kuusikymmentä vuotta (70:päs laskee tarkk'lukija, Kansan Ääni Vox P kuten I kommentissa lukee)  siitä kun Väinö Linna sotilaineen Salpalinjaa saaressa rakenteli ja valmistautui itään päin polkaisemaan.

Että mielin kielin sadepäivänä, aidanleikkupäivän - samperin meteorologit! - jälkeen, sisätiloissa eteenpäin jatkuu marssimme tää - ä - ä - ää ....