Tietoja minusta

Oma kuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HUK

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Jeesuksesta ei Räikköseksi

IV soutuvarvi - Luvialle peräsin sökönä

Tänään vietettäisiin juhannusaattoa jos työmarkkinat eivät määräisi päivien kulkua; Virossa, ainakin Kantokorven Otson mukaan, juhannus on paikallaan. Hyvä Viro!

Mutta Pohjanlahdelle, itäsuomalaiselle tuiki tuntemattomaan länteen ja varsinaiseen Suomeen; eihän me itäsuhnat mitään suomalaisia stubbeja olla, paitsi juhannuksena jolloin tämän maan lipun, vielä, salkoon ylväinä ja nauravaisina nostamme. Meidän yhteytemme ovat paremminkin noilla ihmisen syntysijoilla päin:
http://yle.fi/uutiset/ita-suomesta_tohtorikoulutusta_afrikkaan__katukauppiaille_kehitetaan_mobiilipalveluita/7316155

Soutuun. Soutuun riennä, vähättelemästä siitä!
Etsimään seuraavasta määränpäästä peräsimen takojaa.

Nyt tarvitaan jo jämerää sielullista apua, uskoa ja pelastussanomaa. Tarvitaan Raamattu-tietoa ja islamia, Jeesusta ja Muhammadia, keskustelukavereiksi. Onpas Köpikin huomannut saman kohdan, jota minäkin perin humoristisena olen aina pitänyt, vaikka katkera palahan se oikeasti on: Jeesus menee ja rukoilee tuskissaan kuolemankielissä Getsemanessa. Mitä tekevät kaverit? Kuorsaavat kuin umpikänniset, viis veisaavat toisen tuskista! Sama toistuu.
Jopa kolmannen kerran?

Niin ihmistä, niin ihmistä.
Tyhjentävästi kertoo Köpi Jeesuksesta:
 - Tallissa syntynyt, huippuhetkenään aasin selässä kaupunkiin ratsastanut, epämääräisen oikeudenkäynnin ja kidutuksen jälkeen surkealla tavalla teloitettu nuori mies; Jeesuksen hahmosta puuttuvat kaikki tyypilliset sankarin piirteet. 
Ei Jeesuksessa sankaria formulan selässä matkustavan Räikkösen vertaa!

Soutua häiritsee paitsi peräsin niin myös tuo takiainen: kummallinen 'palloiluhalli', josta ei millään tahdo näkymättömiin päästä.
'Olkiluoto näytti tosiaankin jämähtäneen paikoilleen, tai ei jämähtäneen paikoilleenkaan, vaan liittyneen veneen matkaan pohjoista kohti.'
Noidutuksi ydinvoimalaksi se sitten siis havaitaan ja riesaksi tuomitaan.
Sen Muhammadin perustaman uskonnon nimi muuten, se Islam, on käännettynä Rauha.
Käyköön tiedotteena samanlaisesta olkiluotomaisesta voimasta ja turvallisuudesta.

Jossain Luvialla lopulta soutajat ovat, rantautuvat. Ja mikä taivaallinen näky! Keidas:
 "Köpi ohjasi veneen suoraan pubin laituriin." 



1234567891011- 1213 – (13b) - 141516171819 - 20

2 kommenttia:

  1. Veneen tappi on vielä hakusessa. Mökin seinällä olevassa lasiovisessa kaapissa, jossa on myös kaksi vetolaatikkoa sitä on pidetty. Kun löytyy, käännän Päijän-veneen ja työnnän vesille - no muovinenhan se on, ja ikävä soudettava sivutuulessa yhden hengen lastilla, mutta merelle lähdetään. Hankaimetkaan eivät ole haarukkaiset kuten kunnon meripaatissa, jossa soudettaessa lavat voi vetojen välillä pyöräyttää pois tuulta ottamasta. Lämmittelen ensin uunia ja paistan siellä iltaevääksi makkaran, Sitten ryömin peiton alle unilaivaan ja katson, kuinka kauan paksu soutuopus pysyy lukuasennossa.

    Soudulle tahtia antaa yöklassinen, tänään mm.
    Debussy: Kaksi tanssia harpulle ja jousille. (Yolanda Kondonassis, harppu, Martin Chalifour, viulu, Wei-Fang Gu, viulu, Stanley Konopka, alttoviulu, Richard Weiss, sello ja Thomas Sperl, kontrabasso). 23:21 Tshaikovski: Jeannen jäähyväiset oopp. Orleansin neitsyt. (Regina Resnik, mezzosopraano, ja Covent Garden -ooperan ork./Edward Downes). 23:29 Rameau: Osia sarj. cembalolle n:o 5 G-duuri. (Mirka Viitala, piano). 23:38 Berwald: Sinfonie singuliere C-duuri (Sinfonia n:o 3). (Berliinin filharmonikot/Igor Markevitch). 00:04 J. Haydn: Jousikvartetto n:o 81 G-duuri....

    Ohituskielto annettu, ja sitä meinaan kyllä noudattaa.

    VastaaPoista
  2. kavi

    Onnittelen hyvästä valinnasta: että olet valinnut juuri meidät!

    Saat kyllä puskusoudulla kiinni, sen verran alkuhankaluuksia ja vastatuulta, että päivämatkat jäävät lyhyiksi, mutta silti tuulen takia: on niissä kiskomista.

    Köpin ja Antsan, sen Aimon, jutut ovat kyllä kuulemisen arvoisia, samoin heidän topakkuutensa: ei epäilystäkään etteikö homma - mikä tahansa - hoituisi.

    Ei tosin yhtään haittaisi, vaikka joku täydentäisi heidän näkemyksiään: joskus ovat aika, miten sen sanoisi, jopa suvaitsemattomia, so. lähinnä löysyydelle.

    Kaikkeen ei voi blogipottujutussa puuttua ja mainita: jokin tolkullinen raja tietoa kerralla, muuten pottu, siis potta, alkaa tuoksahdella ylenäijä.
    Nytkin jätin kokonaan Tuomari Nurmion käsittelemättä - sai muuten kovat kehut soutajilta.

    Nythän Sinä voit aina täydentää kommenteissa, varsinkin vahvaa musiikki- ja kuvailmaisuosaamistasi hyväksi käyttäen.

    Kuudeksi pyrin aina päivän soutuosuudesta raportoimaan.

    VastaaPoista