Kilven nuoruuden tuotantoa, naisen ylistystä, siis sen Anna-muusan.
Aamutuimaan maistuu aivan erilaiselta kuin yömyöhään sama teksti.
Aamulla kai vielä jotenkuten järjissään, ratio auki, iltayöstä herpaantuneena, kääntyneempänä affektioihin, aistien poluille?
Oli miten oli, vaan niin se vaan Kilven Bathseban luennan kanssa on. Melko luirua rakkauden luritusta jos aamulla Hesarin sijasta erehtyy luvulle.
Vaan annapa kun ilta ehtii niin johan muuttuu lukijankin kallossa ääni:
Ja kaipuu luokses on pohjaton!
Kuningas, tämä katala David, kuuntelee, imee ihastuksensa huulilta kaiken irti: "...niinkuin minä olisin kylpenyt hänen sanoissaan, niin kuin lämpimässä ja punanhohtavassa vedessä, ja minä tunsin oloni niin kuin minä olisin ollut pehmeihin harsoihin kääritty, ja niin kuin lämpimät kädet olisivat hellästi silittäneet minua poskelle ..."
Ja kohta jo tuskissaan kieriskelee: "... niin kuin minä olisin ollut suurien ja kovien kivien kolhima, niin että minä annoin niiden tulla paljasta rintaani vasten, enkä kättänikään jaksanut nostaa suojatakseni itseäni niiden tulolta..."
Mutta kuningas kun on: raivannee turhat esteet tieltä - surmaa Urian, Bathseban sulhon?
Toista se on meidän vähäpätöisempien uhota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti