Thingvellirin kansallispuisto - mannerlaattojen repeämää |
+ koko Islannin matkan kertaus Kauppalehdestä 7:n lopuksi.
Katellaanpa Islannin kuvia edelleen: on huhtikuu ja luonto vielä heräämättä.
Joskus Luonto on herännyt kunnolla, repäissyt mannerlaatat toisistaan: Amerikkojen laatta jäänyt vasemmalle ja Euraasian laatta oikealle; uraa jatkuu Atlantin alla Etelä-Amerikkaan saakka. Liike ei ole lakannut: soutelevat sulan laavan päällä.
Matkat ovat siitä metkoja, kuten elämäkin on: väläyksiä koetusta palautuu mieliin mitä kummallisimmista asioista mitä kummallisimmista syistä ja mitä kummallisimmissa yhteyksissä.
Matkarahat ikään kuin poikivat viiveellä!
Hotellit, palvelut unohtuvat, mutta kokemukset tallentuvat.
Niin se näyttää menevän: yksi lysti millaisessa murjussa lomansa aikana asunut, koska ei siellä sisällä juuri tule oleskeltua.
On aika vähitellen lähteä, ennen sadetta, Katri Helenan konserttiin - 50 vuotta taipaleella tämä lipevän ex-aviomiehen, Panu Rajalan jälkikäteen kaltoin kirjoittama sinivalkoinen suomiäiti. Lentoflunssakin kun alkaa pikkuhiljaa helpottaa, niin mikäpä tässä.
ISLANTI
I
from
airport to capital
Keflavikista Reykjavikiin on 50 km, tunnin matkan, by bus sanos kielilläpuhuja Tamminen ehdottomasti, mustan maankamaran kuin kuumaiseman läpi. Oikealle jäävät amerikkalaisten Nato-joukkojen kasarmit, kerrostalot ja koko hyljätty kylä. Olemme Islannin lounaiskolkassa, matkalla pohjoista päin. Laavakenttien sankarimatkaajat, kiertäen sanottuna: sisko ja sen veli ja me puolisot. Odottamassa sukulaisiaan oma tytär, jolla edessä hirmuinen haaste: opastaa tottelematonta laavaryhmää.
Tie on suora eikä matkalaisia vielä matka paina: klo 15.30 lentoonlähtö Helsingistä ja laskeutuminen klo 15.55. Lentoaika puoli tuntia! Jos kolmen tunnin aikaero jätetään laskuista.
Rämöä yhä käy sääli: polkea tuommoista mustaa röpelikästä pelottavaa maisemaa pyörällä, yksin tuulessa temmeltää, 2500 kilsaa kuukauden kestäneen Islannin ympäriajon viimeisenä etappina. Me sankarimatkaajat senkuin linja-autossa köröttelemme. Vaikka tosin hyvin tiedän, että asia on toisinpäin: Matti suree meitä laiskoja lötkyjä - eihän ilman hikiliikuntaa täyteläistä elämää ole!
Keflavikista Reykjavikiin on 50 km, tunnin matkan, by bus sanos kielilläpuhuja Tamminen ehdottomasti, mustan maankamaran kuin kuumaiseman läpi. Oikealle jäävät amerikkalaisten Nato-joukkojen kasarmit, kerrostalot ja koko hyljätty kylä. Olemme Islannin lounaiskolkassa, matkalla pohjoista päin. Laavakenttien sankarimatkaajat, kiertäen sanottuna: sisko ja sen veli ja me puolisot. Odottamassa sukulaisiaan oma tytär, jolla edessä hirmuinen haaste: opastaa tottelematonta laavaryhmää.
Tie on suora eikä matkalaisia vielä matka paina: klo 15.30 lentoonlähtö Helsingistä ja laskeutuminen klo 15.55. Lentoaika puoli tuntia! Jos kolmen tunnin aikaero jätetään laskuista.
Rämöä yhä käy sääli: polkea tuommoista mustaa röpelikästä pelottavaa maisemaa pyörällä, yksin tuulessa temmeltää, 2500 kilsaa kuukauden kestäneen Islannin ympäriajon viimeisenä etappina. Me sankarimatkaajat senkuin linja-autossa köröttelemme. Vaikka tosin hyvin tiedän, että asia on toisinpäin: Matti suree meitä laiskoja lötkyjä - eihän ilman hikiliikuntaa täyteläistä elämää ole!
Blue
Lagoon
oikealla, pitäisi poiketa syvemmälle. Ei
nyt. Ensin mennään Reykjavikiin.
Musta maa muuttui vaalean ruskeaksi hiljalleen, semmoiseksi etelän kuivaksi ruskeaksi
kun etelässä lentokentiltä ajelee päämäärään. Puita ei näy, pensita siellä
täällä. Karu on alta kuovuva maa, kaunis omalla tavallaan, maa napapiirin ja
Kajaanin välissä, ainakin erilainen kuin oma maa siellä 2500 kilometrin
päässä, kahden Suomen-pituuden takana.
Aurinko paistaa, mutta ei sillä lämpöä ole jaettavaksi asti, niin kuin maan uumenilla on pursuttavaksi.
Aurinko paistaa, mutta ei sillä lämpöä ole jaettavaksi asti, niin kuin maan uumenilla on pursuttavaksi.
-
Täällä on mukava asua, kun ei kylmä niin kuin Lontoossa, oli tyttö sanonut, - lämmitys pelaa ja halpaa energiaa
riittää loputtomiin. Banaanejakin viljelevät kasvihuoneissa.
- Nouskaa kapselista! tai jotain sinne päin ilmoittaa kuljettaja. - We are now in Reykjavik.
-
On, on tämä isompi kuin Kuopio! Helkatissa! huudahdamme.
05.05.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, KIRJALLISUUS
Laxnessin 'torpalle'
Keväinen Islannin ilma on raikas, kolea ja tuulinen. Helppo hengittää, eikä vilukaan puseroon tule kun pusero on tuulenpitävä ja alla ilmava villapaita.
Kylän ylpeys, monenkin kylän, on Esja, tunturi tai vuori - miten vain, kilometrin korkeuteen ulottuva. Me tyydymme pyrstöön ja pariinsataan metriin, siinäkin kapuamista nokko. Lumi on jo sulanut rinteiltä, jos sitä on ollutkaan, ainakaan alhaalla Alafossin kylässä on talvi ollut lumeton.
Ylöspäin nousemisessa on aina
jotain kiehtovaa, nousipa puuhun, kirkontorniin tai vuorille.
Kummasti perspektiivi muuttuu ja näköpiiriin avautuu paljon
uutta ja ennen näkemätöntä.
Niin juuri, niille islanninhevosille.
Ne makoilevat laiskoina siellä täällä
ryhmissä.
Lähin tulla kompuroi silitettäväksi aidan
taakse, pian toinen ja kohta nousee laiskinkin ylös taputeltavaksi. Suloisia
ovat, eivät niin pelottavia kuin hevoset yleensä. Silmät etutukan peitossa
monilla.
Mutta hei! - emme me tähän voida
jäädä, mieli päästä perille, sinne Haldór Laxnessin Gljúfrasteinniin.
Ylemmäksi
polulta pois oikomaan. Kivikkoa, upottavaa sammalta, jota kierrettävä ettei
kenkä kastuisi. Ylemmäksi, kivikkoa, onneksi sammal loppuu, aitauksen viertä
melkein päälle ja katse eteenpäin, alas: v a u! Kaukana kaukana
laakson perillä on valkoinen piste, sinne me olemme matkalla.
Tällä
reunaa laaksoa on se Varpusilta ja Varpusillasta vasemmalla uusi kirkko,
sen pakolla puretun paikalla laivankeulan muotoisena. Tanskan hallitsijaltahan
kävi käsky että kylän kirkko on hävitettävä ja uusi rakennettava kylän
kaukaiseen kolkkaan vastustuksesta huolimatta. Niin tehtiin, mutta siinä
rytäkässä hävisi kirkonkello, joka aikojen jälkeen löytyi, kaivettiin
esiin Varpusillan edessä olevan jätelietehetteikön pohjalta. Jotenkin niin
se Laxnessin muistiinpanema kirkkohistoria menee kirjassa Pitäjänkertomus.
Tytär
vetää edellä reppu selässä, kahvitermosta kantaen. Isä puuskuttaa perässä
viimeisenä, äidiltä pääsee huomaamaton kehu: - Kovakuntoinen tuo tyttö!
Laskeudutaan
jyrkännettä. Kierretään rinnetietä. Ratsastajakolonna kopottelee vastaan.
Isältä pääsee sopimaton ääni: - Kato miten lihava nainen hevosen selässä,
kuin monkimopo olis alla! Tyhjän päällä harottaa.
Sitten tulee metsä vastaan! Ihan oikeita
puita laajalla alalla, istutettuja ovat, kauppapuutarha. Painumme metsän
keskelle ja nautimme reppukahvit. Maisema on kummallinen, lehtikomposti
vieressä, puiden takaa pilkottaa valkeana luminen vuori, tasalatvainen, tuonne
asti emme kyllä nouse. Sähköpylväspinon päällä istumme, kyllästettyjä pylväitä
ovat. -
No jo mekin paikan valitsimme! Ettei vain vahingossakaan kunnolla näkyisi
tunturit ja laakso.
Niin monesti matkoilla käy. Nytkin kun
nousemme ja jätämme metsän, on näky mitä huimin!
Vihdoin olemme perillä, ensin
postilaatikossa lukee Haldórsdóttir; Laxnessin tytön tumma talo ja purosen takana
ylempänä Gljúfrasteinn,
kirjailijan valkoinen kivitalo, kotimuseo. Töppöset vain jalkaan ja huoneisiin,
ensin yläkertaan ja sitten alakertaan: kirjoja, kirjoja, kirjoituskone,
kravatteja. Sitten puutarhaan, missä joki kohisee ja uima-allas odottaa
kylpijää.
Sitten
onkin aika jo palata.
Uuden
kirkon kautta, sen laivankeulan, palaamme. Kirkko on kiinni, mutta hautakummun
löydämme ja ihmettelemme että vasta viime syksynä on kuollut hänen vaimonsa Auðar.
Kotimatkalla kierrämme tunturin ja
laskemme ajassa matkan: 5h = 15 km.
Vaihdamme kaupunkivaatteet ja suuntaamme
illaksi kohti Reykjavikia valoisin mielin, kummasti reipastuneina -
puhdistuneina ilman vettä.
ISLANTI III
repeilee
tuliperäinen maa
Þingvellir on paikka Islannissa, missä voi nähdä kuinka Amerikka on erkaantunut Euroopasta eli mannerlaatat irtaantuivat toisistaan; nyt ne kelluvat sulan kiviaineksen päällä ja alla oleva sula kiviaines virtaa, joten mannerlaatat ovat liikkeessä koko ajan muutaman sentin vuosivauhdilla poispäin toisistaan, tai kohti.
Sieltä välistä ja viereltä ja koko Islannin saaren alta mistä tahansa voivat koska tahansa sisukset herätä ja mylväistä maailmalle: tupsauttaa tulta ja tulikiveä. Viimeisin hönkäys koettiin vuonna 2010, kun Eyjafjallajökullin jäätikön alainen tulivuori möyrähti kunnolla ja lähetti monena päivänä tuhkaa yli kahdeksan kilometrin korkeuteen sotkien Euroopan lentoliikenteen viikoiksi. ks.
Mutta pois viisaudet ja takaisin tunteisiin, sillä nehän ne tätä ihmiskuntaa liikkeessä pitävät - ei tieto!
Þingvellir on paikka Islannissa, missä voi nähdä kuinka Amerikka on erkaantunut Euroopasta eli mannerlaatat irtaantuivat toisistaan; nyt ne kelluvat sulan kiviaineksen päällä ja alla oleva sula kiviaines virtaa, joten mannerlaatat ovat liikkeessä koko ajan muutaman sentin vuosivauhdilla poispäin toisistaan, tai kohti.
Sieltä välistä ja viereltä ja koko Islannin saaren alta mistä tahansa voivat koska tahansa sisukset herätä ja mylväistä maailmalle: tupsauttaa tulta ja tulikiveä. Viimeisin hönkäys koettiin vuonna 2010, kun Eyjafjallajökullin jäätikön alainen tulivuori möyrähti kunnolla ja lähetti monena päivänä tuhkaa yli kahdeksan kilometrin korkeuteen sotkien Euroopan lentoliikenteen viikoiksi. ks.
Mutta pois viisaudet ja takaisin tunteisiin, sillä nehän ne tätä ihmiskuntaa liikkeessä pitävät - ei tieto!
Niin, sinne sitten
sinne Þingvelliriin, hei
hallerii!, suuntautui yhden päivän retki; nyt
koko suku taas yhes koos ja autolle hanaa!
Menoksi.
Aikamme kiemurreltiin ja pian oltiin repeämällä, kaiken maailman japseja ja kikuijuja oli tietysti tännekin kerääntynyt suurta lohkeamaa ihmettelemään. Hyvin osasivat käyttäytyä ja asiantuntevasti olla. Nyt ei kukaan liene esittänyt asiattomia vaatimuksia niin kuin sellaisia revontulista oli kuulemma oman henkilökohtaisen oppaamme tiedon mukaan muuan ryhmäläinen, revontulista tietämätön, joskus oppaalleen tiuskaissut: - Laittaisitko ne revontulet nyt viimein jo päälle!
Ei, me kyllä olimme tietoisempia, tästäkin repeämästä, että se jatkuu ja jatkuu merenpohjassa aina Amerikkojen alapuolelle asti.
Sen verran tosin asiattomasti piti kuitenkin kuvaajan käyttäytyä että pyysi naispuolisia sukulaisia kuvaan repeämän päälle sanomalla, että jotenkin tuntuu että te olette sopivampia seisomaan repeämän yllä. - Jotenkin tuntuu että teillä venyy paremmin. Eivät loukkaantuneet, kihersivät ja ottivat kohteliaisuutena ujon pyynnön.
Oli se silti vaikuttava näky, vaikuttavampi kuin Euroopan mantereen loppu Nordkappissa.
ISLANTI IV
geysirille
ja putouksille rypeytymään
On ne eräillä suihkut!
Geysirillä veden kylmyydestä ei tarvitse huolta kantaa: siellä maan alla varivesi kiehua ruplattaa 120 asteessa ja aikansa kiehuttuaan piuhauttaa enimmät paineet ensin kuplien ja höyryten ja sitten päästäen helpotuksen huokauksena kunnon valaspilarin ilmoille, jopa kolmestakymmenestä metristä puhuvat ne jotka jaksavat komeaa purskautusta tarpeeksi kauan kytätä. Kymmenkunta kertaa tunnissa se täräyttää, tämä Strokkur Geysir, joka railakkain tällä hetkellä Islannissa on. Eikä ilma oikeastaan rikille haise lainkaan.
Me tyydyimme matalampaan suihkaukseen, jäimme pesua vaille. Pois polulta palatessamme kyykistyimme tien varressa ojan pohjaa kopeloimaan - yhä poltti sormia lirkittelevä vesi.
- Jos sitten kultaisilla putouksilla uskaltaisi pesulle käydä ...
Gullfoss on ajoittain Euroopan suurin putous vesimäärältään,
tasoja riittää niin että sateenkaarikin syttyy maanittelematta värittämään
kuohuntaa.
Mikä meno, mikä veto, mikä lento!
Turha täälläkään pulahtaa pesulle:
voisi vesi viedä; roskana silpaisisivat
matkaan mukaan peseytyjänsä nuo
kuohut - eikä pauhulta avunhuuto kantautuisi.
Vaan vieläkään ei ole peseytymistoivoa
heitetty:
- Pyyhälletäänpä Seljafossin putoukselle ja sieltä Skogafossiin!
Ja kyllä roiskuu!
Korkealta korkealta syöksyy vesi alas
ilmassa niin että rohkeimmat voivat kiertää vedenputoamaa katselemaan veden
taakse ja ihailemaan vasten ilmaa putipuhtaan veden ilakointia. Yritämme,
mutta rillit huuruuntuvat ensi askeleilla ja heti perään pisaroi pärskyvä
villi vapaa vesi naaman märäksi nuollen.
Saihan sen suihkun!
Siinä samalla kastuvat ulsteri ja
lipokkaat.
Pois
poispäin on palattava ja puisteltava enimmät roiskeet, ihailtava kauempaa
villintynen veden vapautta ja puhinaa; mistä kummasta tuota vettä
riittääkin vuositolkulla syöksyilemään, sieltäkö tulisen maan
sisästä - sulana laavanahan sen silloin virrata ...
ISLANTI V
jotain ihmisen luomastakin kuvin
Ei kai kukaan Islantiin matkusta
ihmisen tekemää katsomaan! Mutta kai silti on jotakin pääkaupungista
kunnon vanhakantaisessa matkakertomuksessa mainittava. Reykjavik, 100 000 asukasta maan 300 000 asukkaasta, maan
lounaiskulmassa, Kajaanin kaupungin leveyspiirillä.
Clintonin kioskilta
jonotettuamme ostimme kuuman koiran eli sämpylän, jonka sisässä oli
nakki sinapilla. Jonotettuamme: niinpä - nakkarin edessä on ikuinen jono.
Tuotevalikoimassa vain kuuma koira, huonosti kieltä puhuvakin saa haluamansa.
Miksi Clintonin kioski? No siksi koska Bill söi täällä kerran. Sieltä se
Harpan läheltä löytyy ikään kuin sekavan rakennusjätekasan seasta.
No sen satojamiljoonia maksaneen
lasisen hullutuksen, kulttuurilasipalatsin, jota rakennettaessa yllätti
Islannin suuri talouskriisi ja rakennus oli jäädä torsoksi kun ISK:sta tuli
kapelo.
Mistä ISK:sta?
Ne ovat Islannin kruunuja, joiden arvo on arvaamaton yhä eikä
Suomesta niitä saa, no lentokentältä vaihtoivat halpaan kurssiin (100
€ = 12 000 ISK) kun pääkallon paikalla sataeurosella sai sentään 16
000 ISK.
Kaikista komein rakennus Reykjavikissa on
kirkko, kuinkas muuten!
Sen tornin huippu on kuin pitsiä, vaikka
betonista onkin. Siihen tämä matkalainen ikihyviksi mielistyi.
Syrjempänä rinteessä on Perlan, kupumainen rakennus pyörivine ravintoloineen, mutta
sen jätämme väliin: tuoksahtaa bisnekseltä.
Sitten nämä parlamentit ja patsaat.
Niitähän on jokaisessa pääkaupungissa. Mitäs noista!
Me keskitymme yksityiskohtiin.
-
Katohan tuota!
-
Entä tuo?
-
Ja tuo!
Näemme räväkästi
maalatun polkupyörän, joka takuulla pysyy
telineessä, kravatinsitomisohjeet ulkoseinälle maalattuna. Ja jääkarhuja
kadulla.
Penismuseon ohitamme vaivihkaa pälyillen ja miettien että
onkohan siellä sinivalaan kaksi ja puoli-metrinen.
Mutta kyllä viihtyisintä ihmisen
tekemää ja asuttamaa kulttuurimaisemaa ovat ruukkimiljööt kuten Fiskars ja
Billnäs siellä kaukana Suomessa tai Alafos
täällä Reykjavikin liepeellä. Semmoista viivähtävää, viipyilevää, levon suovaa.
Kaukana suoraviivaisuudesta.
Mutta pääkaupungin on oltava
melskeinen, ja jos ei muuten saa mekastusta aikaan niin kyllä autot sen
aikaansaavat, Reykjavikissakin.
Tai
voihan mennä, jos ulkometakka ei riitä, yökerhoihin, diskoihin metelöimään.
Reykjavikissakin - jos on nuori.
ISLANTI VI
katharsis
Sinisessä
laguunissa
Mainoskuva on kirkkaampi kuin oma sumea otos, mutta ajatuksia tuskin kuva kuvaa sen paremmin: ajatukset tuppaavat vähän epäselvempiä, sameampia, likaisempia olemaan. Lähes aina.
Uimme, valkaisemme kasvomme mineraalein,
saunomme, innosta hehkuen hihkumme ja pulikoimme kuuman lähteen
lähettyvillä. Vesi on lämmintä, pulppuavan tuloveden luona lähes
polttavaa.
Mikäs tässä meidän on kellotellessa.
Poislähtö lähenee, Keflavikin kenttä on
tuossa peninkulman päässä, pian sinne ja siitä ilmojen halki; vielä kun
menneessään näkisi sen Vatnajökullin.
Tulen ja jään maahan - se ei nyt kohdaltamme pidä kutiaan. Tulen ja lähden, tulemme ja lähdemme. Mutta vielä tämä kylpy, niin jää, jäävät lämpimät muistot, pyyhkiytyy tuima tuuli mielen päältä. Ja kaikki rauhoittuvat.
Olivat ne mukavia veijareita ne 'pojat' siellä oman oppaamme työpajassa, pieni tuokio vain ja johan Jon ja Oskar ja kaikki persoonat jäivät mieleen kukkimaan, ikuisesti. Heidän kaltaisiaan, laskelmoimattomia ihmisiä jos olisi enemmän, niin maailmassa olisi tyvenempää - mene ja tiedä: ikuinen rauha, minkä nyt spontaania pientä kärhämää mausteeksi...
Ja
se pitsinen betonikirkontorni.
Islanninhevoset.
Ihmisetön
avara laakso ...
____________
____________
(Tässä järin toisenlainen kertomus samasta retkestä)
VastaaPoista"Matkarahat ikään kuin poikivat viiveellä!"
Näin se on. Omaan kokemuspankkiin tulee aina jotain lisää. Reissussa oppii arvostamaan monia asioita. Monella maailmalla menee heikommin kuin suomalaisilla kanssasisarillaan.
Eläkeläisen on hyvä kulkea niin kauan kun "pattereissa" virtaa riittää. Toisaalta, se kulkeminen ikäänkuin lataa niitä "pattereita".
VJ
Poistatavallaan niin kuin ikiliikkuja on tässä keksitty: eläkeläinen. :=)
Kiitos kun linkitit tämän jutun kommenttiisi, onpa kivaa lukea lisää ISlanti-juttuja ilman että tarvii etsiskellä hakukoneen avulla! Lukaisin nopsasti läpi, luen toisen kerran hitaammin ajatuksella :) Meidän reissulta puuttui asiantunteva opas, mentiin Lonely Planetin matkaoppaan avulla. Onneksi se oli julkaistu tänä vuonna niin oli hyvin ajan tasalla.
VastaaPoista