Tietoja minusta

Oma kuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HUK

torstai 9. toukokuuta 2013

Mannerlaattojen repeämällä ja Katri Helenan konsertissa - 7

Thingvellirin kansallispuisto - mannerlaattojen repeämää
1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7
+ koko Islannin matkan kertaus Kauppalehdestä 7:n lopuksi.

Katellaanpa Islannin kuvia edelleen: on huhtikuu ja luonto vielä heräämättä.
Joskus Luonto on herännyt kunnolla, repäissyt mannerlaatat toisistaan: Amerikkojen laatta jäänyt vasemmalle ja Euraasian laatta oikealle; uraa jatkuu Atlantin alla Etelä-Amerikkaan saakka. Liike ei ole lakannut: soutelevat sulan laavan päällä.

Matkat ovat siitä metkoja, kuten elämäkin on: väläyksiä koetusta palautuu mieliin mitä kummallisimmista asioista mitä kummallisimmista syistä ja mitä kummallisimmissa yhteyksissä.

Matkarahat ikään kuin poikivat viiveellä!

Hotellit, palvelut unohtuvat, mutta kokemukset tallentuvat.
Niin se näyttää menevän: yksi lysti millaisessa murjussa lomansa aikana asunut, koska ei siellä sisällä juuri tule oleskeltua.

On aika vähitellen lähteä, ennen sadetta, Katri Helenan konserttiin - 50 vuotta taipaleella tämä lipevän ex-aviomiehen, Panu Rajalan jälkikäteen kaltoin kirjoittama sinivalkoinen suomiäiti. Lentoflunssakin kun alkaa pikkuhiljaa helpottaa, niin mikäpä tässä.

 


04.05.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi

ISLANTI  I


   from airport to capital

Keflavikista Reykjavikiin on 50 km, tunnin matkan, 
by bus sanos kielilläpuhuja Tamminen ehdottomasti, mustan maankamaran kuin kuumaiseman läpi. Oikealle jäävät amerikkalaisten Nato-joukkojen kasarmit, kerrostalot ja koko hyljätty kylä. Olemme Islannin lounaiskolkassa, matkalla pohjoista päin. Laavakenttien sankarimatkaajat, kiertäen sanottuna: sisko ja sen veli ja me puolisot. Odottamassa sukulaisiaan oma tytär, jolla edessä hirmuinen haaste: opastaa tottelematonta laavaryhmää.

Tie on suora eikä matkalaisia vielä matka paina: klo 15.30 lentoonlähtö Helsingistä ja laskeutuminen klo 15.55. Lentoaika puoli tuntia! Jos kolmen tunnin aikaero jätetään laskuista.

Rämöä yhä käy sääli: polkea tuommoista mustaa röpelikästä pelottavaa maisemaa pyörällä, yksin tuulessa temmeltää, 2500 kilsaa kuukauden kestäneen Islannin ympäriajon viimeisenä etappina. Me sankarimatkaajat senkuin linja-autossa köröttelemme. Vaikka tosin hyvin tiedän, että asia on toisinpäin: Matti suree meitä laiskoja lötkyjä - eihän ilman hikiliikuntaa täyteläistä elämää ole!

Blue Lagoon
oikealla, pitäisi poiketa syvemmälle. Ei nyt. Ensin mennään Reykjavikiin.

 - Kuopion kokoinen se vain on, oli tyttö mittakaavaa pienentänyt kun vanhemmat epäilivät eksyvänsä.

Musta maa muuttui vaalean ruskeaksi hiljalleen, semmoiseksi etelän kuivaksi ruskeaksi kun etelässä lentokentiltä ajelee päämäärään. Puita ei näy, pensita siellä täällä. Karu on alta kuovuva maa, kaunis omalla tavallaan, maa napapiirin ja Kajaanin välissä, ainakin erilainen kuin oma maa siellä 2500 kilometrin päässä, kahden Suomen-pituuden takana.

Aurinko paistaa, mutta ei sillä lämpöä ole jaettavaksi asti, niin kuin maan uumenilla on pursuttavaksi.

- Täällä on mukava asua, kun ei kylmä niin kuin Lontoossa, oli tyttö sanonut, - lämmitys pelaa ja halpaa energiaa riittää loputtomiin. Banaanejakin viljelevät kasvihuoneissa.


- Nouskaa kapselista! tai jotain sinne päin ilmoittaa kuljettaja. - We are now in Reykjavik.

- On, on tämä isompi kuin Kuopio! Helkatissa! huudahdamme.

 Vaan mikäs meidän on, kun oma opas näkyy rapuilla istumassa ja odottamassa atimaporukkaa.

 Tuntuu kevättuuli heiluttavan istujan tukkaa ...




05.05.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi, KIRJALLISUUS

 ISLANTI  II


   Laxnessin 'torpalle'  



Keväinen Islannin ilma on raikas, kolea ja tuulinen. Helppo hengittää, eikä vilukaan puseroon tule kun pusero on tuulenpitävä ja alla ilmava villapaita.

Kylän ylpeys, monenkin kylän, on
Esja, tunturi tai vuori  - miten vain, kilometrin korkeuteen ulottuva. Me tyydymme pyrstöön ja pariinsataan metriin, siinäkin kapuamista nokko. Lumi on jo sulanut rinteiltä, jos sitä on ollutkaan, ainakaan alhaalla Alafossin kylässä on talvi ollut lumeton.

Ylöspäin nousemisessa on aina jotain kiehtovaa, nousipa puuhun, kirkontorniin tai vuorille. Kummasti perspektiivi muuttuu ja näköpiiriin avautuu paljon uutta ja ennen näkemätöntä. 

 Varmá-joen varrella on puita, mikä on jo ihme sinänsä puuttomassa Islannissa. Joki on ollut, nimensä mukaan, aikoinaan lämmin, mutta nyt sen lämpö on suodatettu talteen ja joki lirkittelee kirkkaanviileänä. Kun joki loppuu eli kun jätämme sen ja nousemme ylemmäksi, jää jäljelle avara maisema, ruskea heinäkenttä, vielä vihertämättömät aidatut laitumet.

Niin juuri, niille islanninhevosille.

Ne makoilevat laiskoina siellä täällä ryhmissä.
Lähin tulla kompuroi silitettäväksi aidan taakse, pian toinen ja kohta nousee laiskinkin ylös taputeltavaksi. Suloisia ovat, eivät niin pelottavia kuin hevoset yleensä. Silmät etutukan peitossa monilla.

Mutta hei! - emme me tähän voida jäädä, mieli päästä perille, sinne Haldór Laxnessin Gljúfrasteinniin.

Ylemmäksi polulta pois oikomaan. Kivikkoa, upottavaa sammalta, jota kierrettävä ettei kenkä kastuisi. Ylemmäksi, kivikkoa, onneksi sammal loppuu, aitauksen viertä melkein päälle ja katse eteenpäin, alas: v a u!  Kaukana kaukana laakson perillä on valkoinen piste, sinne me olemme matkalla.

Tällä reunaa laaksoa on se Varpusilta ja Varpusillasta vasemmalla uusi kirkko, sen pakolla puretun paikalla laivankeulan muotoisena. Tanskan hallitsijaltahan kävi käsky että kylän kirkko on hävitettävä ja uusi rakennettava kylän kaukaiseen kolkkaan vastustuksesta huolimatta. Niin tehtiin, mutta siinä rytäkässä hävisi kirkonkello, joka aikojen jälkeen löytyi, kaivettiin esiin Varpusillan edessä olevan jätelietehetteikön pohjalta. Jotenkin niin se Laxnessin muistiinpanema kirkkohistoria menee kirjassa Pitäjänkertomus.

Tytär vetää edellä reppu selässä, kahvitermosta kantaen. Isä puuskuttaa perässä viimeisenä, äidiltä pääsee huomaamaton kehu: - Kovakuntoinen tuo tyttö!

Laskeudutaan jyrkännettä. Kierretään rinnetietä. Ratsastajakolonna kopottelee vastaan. Isältä pääsee sopimaton ääni: - Kato miten lihava nainen hevosen selässä, kuin monkimopo olis alla! Tyhjän päällä harottaa. 

Sitten tulee metsä vastaan! Ihan oikeita puita laajalla alalla, istutettuja ovat, kauppapuutarha. Painumme metsän keskelle ja nautimme reppukahvit. Maisema on kummallinen, lehtikomposti vieressä, puiden takaa pilkottaa valkeana luminen vuori, tasalatvainen, tuonne asti emme kyllä nouse. Sähköpylväspinon päällä istumme, kyllästettyjä pylväitä ovat. - No jo mekin paikan valitsimme! Ettei vain vahingossakaan kunnolla näkyisi tunturit ja laakso.

Niin monesti matkoilla käy. Nytkin kun nousemme ja jätämme metsän, on näky mitä huimin!

Vihdoin olemme perillä, ensin postilaatikossa lukee Haldórsdóttir; Laxnessin tytön tumma talo ja purosen takana ylempänä Gljúfrasteinn, kirjailijan valkoinen kivitalo, kotimuseo. Töppöset vain jalkaan ja huoneisiin, ensin yläkertaan ja sitten alakertaan: kirjoja, kirjoja, kirjoituskone, kravatteja. Sitten puutarhaan, missä joki kohisee ja uima-allas odottaa kylpijää.

Sitten onkin aika jo palata.
Uuden kirkon kautta, sen laivankeulan, palaamme. Kirkko on kiinni, mutta hautakummun löydämme ja ihmettelemme että vasta viime syksynä on kuollut hänen vaimonsa Auðar.

Kotimatkalla kierrämme tunturin ja laskemme ajassa matkan: 5h = 15 km.

Vaihdamme kaupunkivaatteet ja suuntaamme illaksi kohti Reykjavikia valoisin mielin, kummasti reipastuneina - puhdistuneina ilman vettä.





06.05.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi


ISLANTI  III  


    repeilee tuliperäinen maa


Þingvellir on paikka Islannissa, missä voi nähdä kuinka Amerikka on erkaantunut Euroopasta eli mannerlaatat irtaantuivat toisistaan; nyt ne kelluvat sulan kiviaineksen päällä ja alla oleva sula kiviaines virtaa, joten mannerlaatat ovat liikkeessä koko ajan muutaman sentin vuosivauhdilla poispäin toisistaan, tai kohti.

Sieltä välistä ja viereltä ja koko Islannin saaren alta mistä tahansa voivat koska tahansa sisukset herätä ja mylväistä maailmalle: tupsauttaa tulta ja tulikiveä. Viimeisin hönkäys koettiin vuonna 2010, kun Eyjafjallajökullin jäätikön alainen tulivuori möyrähti kunnolla ja lähetti monena päivänä tuhkaa yli kahdeksan kilometrin korkeuteen sotkien Euroopan lentoliikenteen viikoiksi. ks.

Mutta pois viisaudet ja takaisin tunteisiin, sillä nehän ne tätä ihmiskuntaa liikkeessä pitävät - ei tieto!
Niin, sinne sitten sinne Þingvelliriin, hei hallerii!, suuntautui yhden päivän retki; nyt koko suku taas yhes koos ja autolle hanaa!
Menoksi.


Aikamme kiemurreltiin ja pian oltiin repeämällä, kaiken maailman japseja ja kikuijuja oli tietysti tännekin kerääntynyt suurta lohkeamaa ihmettelemään. Hyvin osasivat käyttäytyä ja asiantuntevasti olla. Nyt ei kukaan liene esittänyt asiattomia vaatimuksia niin kuin sellaisia revontulista oli kuulemma oman henkilökohtaisen oppaamme tiedon mukaan muuan ryhmäläinen, revontulista tietämätön, joskus oppaalleen tiuskaissut:
- Laittaisitko ne revontulet nyt viimein jo päälle!

Ei, me kyllä olimme tietoisempia, tästäkin repeämästä, että se jatkuu ja jatkuu merenpohjassa aina Amerikkojen alapuolelle asti.

Sen verran tosin asiattomasti piti kuitenkin kuvaajan käyttäytyä että pyysi naispuolisia sukulaisia kuvaan repeämän päälle sanomalla, että jotenkin tuntuu että te olette sopivampia seisomaan repeämän yllä.
- Jotenkin tuntuu että teillä venyy paremmin. Eivät loukkaantuneet, kihersivät ja ottivat kohteliaisuutena ujon pyynnön.

Oli se silti vaikuttava näky, vaikuttavampi kuin Euroopan mantereen loppu
Nordkappissa.

07.05.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi
ISLANTI  IV
   geysirille ja putouksille rypeytymään


On ne eräillä suihkut!

Geysirillä veden kylmyydestä ei tarvitse huolta kantaa: siellä maan alla varivesi kiehua ruplattaa 120 asteessa ja aikansa kiehuttuaan piuhauttaa enimmät paineet ensin kuplien ja höyryten ja sitten päästäen helpotuksen huokauksena kunnon valaspilarin ilmoille, jopa kolmestakymmenestä metristä puhuvat ne jotka jaksavat komeaa purskautusta tarpeeksi kauan kytätä. Kymmenkunta kertaa tunnissa se täräyttää, tämä
Strokkur Geysir, joka railakkain tällä hetkellä Islannissa on. Eikä ilma oikeastaan rikille haise lainkaan.

Me tyydyimme matalampaan suihkaukseen, jäimme pesua vaille. Pois polulta palatessamme kyykistyimme tien varressa ojan pohjaa kopeloimaan - yhä poltti sormia lirkittelevä vesi.

- Jos sitten kultaisilla putouksilla uskaltaisi pesulle käydä ...
Gullfoss on ajoittain Euroopan suurin putous vesimäärältään, tasoja riittää niin että sateenkaarikin syttyy maanittelematta värittämään kuohuntaa.
Mikä meno, mikä veto, mikä lento!
Turha täälläkään pulahtaa pesulle: voisi vesi viedä; roskana silpaisisivat
matkaan mukaan peseytyjänsä nuo kuohut - eikä pauhulta avunhuuto kantautuisi.
Vaan vieläkään ei ole peseytymistoivoa heitetty:

- Pyyhälletäänpä Seljafossin putoukselle ja sieltä Skogafossiin!
Ja kyllä roiskuu!
Korkealta korkealta syöksyy vesi alas ilmassa niin että rohkeimmat voivat kiertää vedenputoamaa katselemaan veden taakse ja ihailemaan vasten ilmaa putipuhtaan veden ilakointia. Yritämme, mutta rillit huuruuntuvat ensi askeleilla ja heti perään pisaroi pärskyvä villi vapaa vesi naaman märäksi nuollen.
Saihan sen suihkun!
Siinä samalla kastuvat ulsteri ja lipokkaat.
Pois poispäin on palattava ja puisteltava enimmät roiskeet, ihailtava kauempaa villintynen veden vapautta ja puhinaa; mistä kummasta tuota vettä riittääkin vuositolkulla syöksyilemään, sieltäkö tulisen maan sisästä - sulana laavanahan sen silloin virrata  ...
08.05.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi

ISLANTI  V

   jotain ihmisen luomastakin kuvin
Ei kai kukaan Islantiin matkusta ihmisen tekemää katsomaan! Mutta kai silti on jotakin pääkaupungista kunnon vanhakantaisessa matkakertomuksessa mainittava. Reykjavik, 100 000 asukasta maan 300 000 asukkaasta, maan lounaiskulmassa, Kajaanin kaupungin leveyspiirillä.
Clintonin kioskilta jonotettuamme ostimme kuuman koiran eli sämpylän, jonka sisässä oli nakki sinapilla. Jonotettuamme: niinpä - nakkarin edessä on ikuinen jono. Tuotevalikoimassa vain kuuma koira, huonosti kieltä puhuvakin saa haluamansa. Miksi Clintonin kioski? No siksi koska Bill söi täällä kerran. Sieltä se Harpan läheltä löytyy ikään kuin sekavan rakennusjätekasan seasta.
Minkä Harpan?

No sen satojamiljoonia maksaneen lasisen hullutuksen, kulttuurilasipalatsin, jota rakennettaessa yllätti Islannin suuri talouskriisi ja rakennus oli jäädä torsoksi kun ISK:sta tuli kapelo.

Mistä ISK:sta? Ne ovat Islannin kruunuja, joiden arvo on arvaamaton yhä eikä Suomesta niitä saa, no lentokentältä vaihtoivat halpaan kurssiin (100 € = 12 000 ISK) kun pääkallon paikalla sataeurosella sai sentään 16 000 ISK.

Kaikista komein rakennus Reykjavikissa on kirkko, kuinkas muuten!



Sen tornin huippu on kuin pitsiä, vaikka betonista onkin. Siihen tämä matkalainen ikihyviksi mielistyi. 

Syrjempänä rinteessä on Perlan, kupumainen rakennus pyörivine ravintoloineen, mutta sen jätämme väliin: tuoksahtaa bisnekseltä.

Sitten nämä parlamentit ja patsaat. Niitähän on jokaisessa pääkaupungissa. Mitäs noista!

Me keskitymme yksityiskohtiin.

- Katohan tuota!

- Entä tuo?

- Ja tuo!

Näemme räväkästi maalatun polkupyörän, joka takuulla pysyy telineessä, kravatinsitomisohjeet ulkoseinälle maalattuna. Ja jääkarhuja kadulla.

Penismuseon ohitamme vaivihkaa pälyillen ja miettien että onkohan siellä sinivalaan kaksi ja puoli-metrinen.

Eli kyllä täällä viljalti nähtävää riittää, Suomi PRKL -kojut ja kaikki, kun rohkenee vain katsoa.

Mutta kyllä viihtyisintä ihmisen tekemää ja asuttamaa kulttuurimaisemaa ovat ruukkimiljööt kuten Fiskars ja Billnäs siellä kaukana Suomessa tai Alafos täällä Reykjavikin liepeellä. Semmoista viivähtävää, viipyilevää, levon suovaa. Kaukana suoraviivaisuudesta.

Mutta pääkaupungin on oltava melskeinen, ja jos ei muuten saa mekastusta aikaan niin kyllä autot sen aikaansaavat, Reykjavikissakin.

Tai voihan mennä, jos ulkometakka ei riitä, yökerhoihin, diskoihin metelöimään. Reykjavikissakin - jos on nuori.



09.05.2013 - 13:00 | hikkaj | Matkailu, lapsismi


ISLANTI  VI


   katharsis Sinisessä laguunissa



Mainoskuva on kirkkaampi kuin oma sumea otos, mutta ajatuksia tuskin kuva kuvaa sen paremmin: ajatukset tuppaavat vähän epäselvempiä, sameampia, likaisempia olemaan. Lähes aina.
Uimme, valkaisemme kasvomme mineraalein, saunomme, innosta hehkuen hihkumme ja pulikoimme kuuman lähteen lähettyvillä. Vesi on lämmintä, pulppuavan tuloveden luona lähes polttavaa.

Mikäs tässä meidän on kellotellessa.

Poislähtö lähenee, Keflavikin kenttä on tuossa peninkulman päässä, pian sinne ja siitä ilmojen halki; vielä kun menneessään näkisi sen Vatnajökullin.

Tulen ja jään maahan - se ei nyt kohdaltamme pidä kutiaan. Tulen ja lähden, tulemme ja lähdemme. Mutta vielä tämä kylpy, niin jää, jäävät lämpimät muistot, pyyhkiytyy tuima tuuli mielen päältä. Ja kaikki rauhoittuvat.

Olivat ne mukavia veijareita ne 'pojat' siellä oman oppaamme työpajassa, pieni tuokio vain ja johan Jon ja Oskar ja kaikki persoonat jäivät mieleen kukkimaan, ikuisesti. Heidän kaltaisiaan, laskelmoimattomia ihmisiä jos olisi enemmän, niin maailmassa olisi tyvenempää - mene ja tiedä: ikuinen rauha, minkä nyt spontaania pientä kärhämää mausteeksi...

Ja
se pitsinen betonikirkontorni.

Islanninhevoset.

Ihmisetön avara laakso ...

____________
(Tässä järin toisenlainen kertomus samasta retkestä)




3 kommenttia:


  1. "Matkarahat ikään kuin poikivat viiveellä!"

    Näin se on. Omaan kokemuspankkiin tulee aina jotain lisää. Reissussa oppii arvostamaan monia asioita. Monella maailmalla menee heikommin kuin suomalaisilla kanssasisarillaan.

    Eläkeläisen on hyvä kulkea niin kauan kun "pattereissa" virtaa riittää. Toisaalta, se kulkeminen ikäänkuin lataa niitä "pattereita".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VJ

      tavallaan niin kuin ikiliikkuja on tässä keksitty: eläkeläinen. :=)

      Poista
  2. Kiitos kun linkitit tämän jutun kommenttiisi, onpa kivaa lukea lisää ISlanti-juttuja ilman että tarvii etsiskellä hakukoneen avulla! Lukaisin nopsasti läpi, luen toisen kerran hitaammin ajatuksella :) Meidän reissulta puuttui asiantunteva opas, mentiin Lonely Planetin matkaoppaan avulla. Onneksi se oli julkaistu tänä vuonna niin oli hyvin ajan tasalla.

    VastaaPoista