Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

perjantai 8. helmikuuta 2013

Ramppas reijjestä

Hiihtäminen on turvallinen laji, sillä harvoin mitään radikaalia lihaskipua, lihaksen repeämää, luun murtumaa, polven paikaltaan luiskahtamista tasaisessa murtsikkahiihtämisessä tapahtuu. Vaan lähdepä juoksemaan, vanhemmiten: pian istut tienpenkalla säärtä hieromassa, takareittä venyttelemässä, kotiin linkkaamassa. Lihakset repaleisina, mieli mustana.

- On se hyvä että Vesku pääsee päivittäin lähtemään ulos ja suksilla pienen lenkin kihnuttelemaan, siihen nähen että sisällä joutus löhöämmm...

Juuri ennätin asiani toimittamaan, kun ramppasi vasemmasta sisäreidestä lähellä nivusta. Pieni repeämä tai kramppi. Todennäköisesti pieni repeämä siinä hyvin pienessä lihaksessa joka sisäsyrjästä nivusen ja reiden yhdistää. Toissa kerralla tuntui jo, eilen ei ollenkaan, mutta nyt taas nykäisi, muttei niin paljoa etteikö loppukasi olisi ihan onnistunut; pikkuisen juili jos sattui vasen suksi takana lipsahtamaan.

Näihin on niin tottunut, ei ne hätkäytä, harvoin niiden takia taukoa tulee pidettyä.

Yöllä vähän arastelee ja päivällä taas suksi ulos survaistaan.

Niin makeeta se ulkoilu on.
-5   13/560km/€


2 kommenttia:

  1. Sitä kun näköratiosta on alamäkihiihtoa viime päivinä tullut katsottua, niin kovasti vaaralliselta näyttää. Vaaralliselta, vaikka siinä painovoima hiihtäjää kuljettaa, eivätkä lihakset ja jäntereet.
    Joten murtomaahiihto se vasta sitten vaarallista lieneekin. Johan sen lajin nimikin sanoo !

    Vox se on oikeasti hiihtänyt viimeksi 1970-luvulla. Sitten myöhemminkin kerran yritti, mutta suksipa ei mahtunutkaan enää latu-uraan. Kun oli ladut varmaan jollakin jäätelötikulla tehty !
    Siihen tyssäsi hiihto.

    Mutta kävely sujuupi. Ilman sauvoja toki !

    VastaaPoista
  2. Voksi

    piäsit tänne pakstakille - tiällä oon sivuhuoneessa yrittäny riätälöijjä ja näperrellä, harjotella jotta tuonne julukiselle puolelle saisin viksattua juttua aikaseksi, semmosta kirjallisempaa minkä tajjuumisseen ei kaikkien kantti piissois. ;)

    Tään puolen jutut on kaikkien ymmärrettävissä, sen tähen en näistä julukisesti huutele. Joutus vielä vastuuseen.

    Vaan tuosta asiastasi: alamäkihiihdosta saati -luistelusta oon samaa mieltä. Murtumahiihdosta toista: harvon murtuu. Minkä nyt joskus kerran talvessa joku nivuslihas venähtää; sanopa muuten tuon pikkulihaksen sisäreiden ylimmän lihaksen latinalainen nimi, kun en tiedä.
    Tietää sitten näyttämättä valittaa jos sattuu naislääkäri. !
    Ei tuosta tosin just haittaa ole kun takapotkussa jos pito ei pidä.

    Sama oli ongelma itelläni sillon kun sukset kapenivat ja yritin lampisia uralle survoa: puolet leveemmät oli sukset kuin latu.
    Ja se pito!
    Jota ei lasikuitusuksilla ollut.

    PITOvoitelu, vaikka toisin tuntus, ei ole ongelma: oranssi PURKKIvoide käteen ja keskikohta töhnää täyteen. Se on siinä. Latu kyllä tasottaa voiteen.
    Liukkaat kyydit jos haluaa niin voihan luistoakin SAIPPUAn muotoisella voiteella panna, muttei se välttämätön ole.
    Fluorit sun muut kannattaa amatöörihiihtäjän unohtaa, jo taloudellisistakin syistä, saati luonnonarvojen takia luonnonhiihtäjän.

    Ja onhan noita voitelemattomiakin kalhuja ja lylyjä.
    Tai sitten siirtyy luistelutyyliin, joka ei voiteita kaipaa.

    Yhtään en aikasemmin tykänny hiihtelystä, mutta nyt se on mukavaa kun ei vauhtia pidä vaan matkaa ja aikaa jatkaa.

    Suosittelen.

    VastaaPoista