Aivan kateeksi käy Ainon seisomaan pomppaaminen sängyn reunalta kun käsky kahville kuuluu: siinä ei käsiä tarvita avuksi, ei vieraiden eikä omien - ketterästi kuin kissa kapsahtaa seisovilleen.
Oma Karjalainen tulee, kun hoitokodissa ei se lehti muuten olisi niin tarkkaan luettavissa, näkö vaivaa sen verran että lukulaitetta tarvitaan ja aikaa sen myötä.
- Kuule, tiällä oon kun hotellissa, kaikki pelovaa. Mitään ei puutu.
- Vaan oli ne parraita aikoja sillon nuorena. Tapahtu. Liikettä riitti. Vain oli mukava kun tulitta pistäytymään!
Ja muisti pelaa, minkä nyt tuoreimmat tuppaa unohtumaan, niin kuin ite keltään. Minäkin jatkuvasti kaapimassa muistilokeroita kuin lusikalla kakkutaikinakuppia, jotta mikä se sen etunimi oli ja missäs kaupungissa se tapahtuikaan se ryöstö eli raiskaus ja mikä kumman kappale se oli sen Matin ja Tepon joka aamulla soi radiossa.
Paremmin Aino muistaa kuin minä asioita - ja ilman Googlea!
- Varohan vuan ette jouvvu seihtemän vuoden päästä kouluun. Käypi vielä kuhtu niinkun isä-Akakille, varoittelemme vielä poislähtiessä ja hyvästellessä.
Vastauksena jää hyväntuulinen kikatus korviin soimaan
-6
13/522km/€
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti