Koulu naisten käsissä - miesten selän takana

 Opettaja tulla tupsahti pitkästä aikaa. 10/2024

(Täydennystä sarjaan Kuka nyt lehteä lukisi?)

Lehti luettavissa tästä.

Selaa ja huokailee Tämä Turso, TT: hyväksikö on päässyt, vaiko pahaksi. Koko sivun kuvia naisista - Korreita kuvia, sanos mummo niinkun sano Me Naisia selatessaan - toinen toisensa jälkeen:

Merja Kuisma: Ei siellä mitään spreijattu
Najat Ouakrim-Soivio: Tiede vei rehtorin
Emma Nordväck: Ilot ja surut tuulettavat tiimiä

Vihdoin tärppää - kuviin ilmestyy ensimmäinen mies, koko aukeama. Nimetön. Takaapäin! Selän takana koko touhu?

Tekstistä pätkä: 

"Vuonna 1903 veistonopettaja Vera Hjelt aloitti työnsä Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäisenä naispuolisena ammattientarkastajana. Hänen tehtävänään oli valvoa työsuojelulakia, jonka Venäjän keisari Aleksanteri kolmas sääti Suomeen vuonna 1889.

Tarkemmin ottaen laki oli nimeltään Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus teollisuusammateissa olevain työntekijäin suojelemiseksi."

Hyvin on hommansa hoitanut, kauaskantoisesti, ainakin opettajien kohdalla Vera, ilakoi TT. 

Jatkaa:

Tiina Mäkeläinen padelkentällä. 

Mainoksissa miesten kuvia kyllä.

Annukka Kinnunen ja Jenni Pollari kaksin. S2-ope löysi menetelmän, joka toimii

Tuula Kivimäki Uudet ruuhkavuodet

Masentuu TT, ainakin alakulottuu, sanoittaa mietteensä näkyviin pienellä ilman huutomerkkiä: - tuommoiseksiko on mennyt koululaitos, ei miehen miestä.

On menossa sivulla 30. Yli puolen välin.  

Toivonpilkahdus: jokunen sivu vielä jäljellä. 

Eteenpäin.

Eikä mitä. 

Sivun 37 kuvan yllä tekstiotsikko Lopuksi: kaksi naista - sellonsoittaja Anni Järvelä ja toimittaja Reetta Räty.

Luovuttaa 

Tämä Turso siihen.

Toteaa: Ei siinä mitään - hyvissä käsissä on koulu.

Oheislukemista

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Kovaa peliä

elämä on 

- ja yllättävää: kukaan ei tiedä koska kunkin, kulloin kenenkin vuoro on lähteä, poistua näyttämöltä. Tai nykyisin pikemminkin näytöltä.

Jokunen viikko sitten lähti naapurin Irja - jotakuinkin odotetusti. Samoihin aikoihin tuttu siltojen takaa, hautautui navetan katolta pudonneeseen lumimassaan - vähemmän odotetusti.

 

Näin sunnuntaisin tapaa lehdessä olla aukeaman verran ilmoituksia läheisille rakkaimpien kuolemasta. Siellä tänään sivullisellekin yllätys odottamassa: Vesa oli lähtenyt. 

Vaikka vuotta nuorempi mies. 

Sepä tässä!

Rokotti tai oli rokottamatta. Liikkui tai oli liikkumatta.

Vaan ei pidä jäädä tuleen eikä sänkyyn makaamaan, odottelemaan omaa lehti-ilmoitusta.

Äksöniä elämän peliin: sukset jalkaan ja jäälle!

Tai lukupuuhiin, sillä onhan lehdissä muutakin kuin kuolinilmoituksia.

Luetaan Kehitys 1/2021 ja karistellaan suru pois puserosta, ja saadaan iskuvoimaa elämään. Idi Aminin mailla Ugandassa ollaan. Tämän linkin kautta näköisenä. 

Ilmainen on matkamme niin paperisena kuin digisenä.

Tosin pian huomaamme olevamme taas kuoleman äärellä: juokse sutta pakoon - kömpii karhu vastaan.

Nyt korona karhuna.

 

Lehden päätoimittaja Kuutti Koski kirjoittaa oikeudenmukaisesta rokotteiden jakamisesta: 

 'niin kauan kuin rokotekattavuus ei ole globaalisti riittävällä tasolla, olemme pulassa, virusmuunnokset leviävät ja seuraa lisää ihmishenkien menetyksiä ympäri maailman'

Samaa asiaa, josta paavi Franciscuskin puhui pääsiäisenä, tästä tärkeimmästä: ei auta jos rokotetaan meidät hyväosaiset, jos kehittyvät maat jäävät oman onnensa varaan. 

Köyhien maiden ryhmä on esittänyt vaatimuksena/keinona, että koronarokotepatentit pitäisi väliaikaisesti jäädyttää, mikä lisäisi tuotantokapasiteettia ja laskisi hintoja. Maailman kauppajärjestö WTO vastustaa moista ehdotusta.

Tauti ei kuole.

Nyrkkeilyhanskatkaan eivät tautia karkota.

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä 

hiihdot 14 + 20 km/ 942 km/€ = 140 h

__________

un:

vieras riekkuva karhukoira talutettavana

hihna lyhyt lenkitön

koira levoton

Aino on toisella sadalla nyt!

Aivan uskomaton satavuotias, aivan uskomaton. Ulkoilmaihminen on Pankin-Aino. Sanoo tuntevansa olonsa  kun olisi persiille ammutulla karhulla, jos ei jonain päivänä ulos pääsee potkurilla potkimaan.

Aivan kateeksi käy Ainon seisomaan pomppaaminen sängyn reunalta kun käsky kahville kuuluu: siinä ei käsiä tarvita avuksi, ei vieraiden eikä omien - ketterästi kuin kissa kapsahtaa seisovilleen.

Oma Karjalainen tulee, kun hoitokodissa ei se lehti muuten olisi niin tarkkaan luettavissa, näkö vaivaa sen verran että lukulaitetta tarvitaan ja aikaa sen myötä.

- Kuule, tiällä oon kun hotellissa, kaikki pelovaa. Mitään ei puutu.

Niin on tyytyväinen eloonsa ja oloonsa Aino.

- Vaan oli ne parraita aikoja sillon nuorena. Tapahtu. Liikettä riitti. Vain oli mukava kun tulitta pistäytymään!

Iloinen ihminen yhä, vaan niin on ollut aina.

Ja muisti pelaa, minkä nyt tuoreimmat tuppaa unohtumaan, niin kuin ite keltään. Minäkin jatkuvasti kaapimassa muistilokeroita kuin lusikalla kakkutaikinakuppia, jotta mikä se sen etunimi oli ja missäs kaupungissa se tapahtuikaan se ryöstö eli raiskaus ja mikä kumman kappale se oli sen Matin ja Tepon joka aamulla soi radiossa.

Paremmin Aino muistaa kuin minä asioita - ja ilman Googlea!

- Varohan vuan ette jouvvu seihtemän vuoden päästä kouluun. Käypi vielä kuhtu niinkun isä-Akakille, varoittelemme vielä poislähtiessä ja hyvästellessä.

Vastauksena jää hyväntuulinen kikatus korviin soimaan

-6   13/522km/€